2. Sunnuntai helluntaista. 10 junius MMVII
Katoavat ja katoamattomat aarteet
Taas on parannuksen aika . Omelia D.O.G.C.
Evankeliumi: Luuk. 16: 19–31
Jeesus puhui tämän vertauksen: »Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan. Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: ’Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.’ Mutta Abraham sanoi: ’Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.’ Rikas mies sanoi: ’Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä – hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.’ Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’ ’Ei, isä Abraham’, mies sanoi, ’mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.’ Mutta Abraham sanoi: ’Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.»
I näytös Alkunäkymä. Helmenpyytäjä Petsamossa.
Kaukana tuntureiden takana Toivoniemen vanhainkodissa kuoli joskus 1950-luvun puolivälissä Lapin kuuluisin ammattimainen helmien pyytäjä, Gustav Wegelius, 77 vuoden ikäisenä. Ennen kuolemaansa hän oli ilmaissut niiden neljän arvokkaan helmen kätköpaikan, joita hän oli säilyttänyt vanhuudenpäiviensä varalle. Ennen joutumistaan vangiksi toisen maailmansodan viimeisenä vuotena 1944 entisen Suomen siirtomaan, Petsamon, alueella, oli Wegelius kätkenyt helmet varmaan ja turvalliseen paikkaan “sinne jonnekin.”
Hän oli viettänyt elämästään kolme vuosikymmentä kaiket kesäkuukaudet etsien helmiä pääasiallisesti Petsamon alueen vesillä. Hän oli alansa ehkä paras asiantuntija maassamme. Varmaankin hän oli avannut kymmeniätuhansia jokihelmisimpukoita. Ilmaistessaan helmien kätköpaikan hän kertoi niiden olevan perunajauhoon ja karhunrasvaan suojattuina, tuohi,- ja nahkakäärössä kallionkoloon piilotettuina.
Kukaan ei ole vielä löytänyt Wegeliuksen kätköpaikkaa. Hän ei ehtinyt iloita kallisarvoisista helmistään. Emmekä tiedä oliko hän ehtinyt koota aarteita myös taivasten valtakuntaa varten. Kuoleman hetkellä eivät näet suuretkaan rikkaudet auta, ellei meillä ole suurinta ja kalleinta aarretta, Jeesusta Kristusta. Miten onkaan satojen vuosien ajan rippikouluissa opetettu elämämme kalleimmasta asiasta: ”Jeesuksen Kristuksen löytäminen ja hänen opetuslapsekseen tuleminen on elämämme kallein asia.
Tänä pyhänä on usein perinteisesti veisattu virsi 183: ”On meillä aarre verraton.” Virren alkuhan menee näin: "On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa. Myös jalokivi kallein on sen rinnalla vain multaa. Näin suuren lahjan taivaasta me saimme omaksemme, sanansa Herra Jumala kun antoi aarteeksemme." Mutta missähän on meidän kallein aartehemme?
II näytös Lyhyesti evankeliumista ja sen jälkivaikutuksista…
Päivän evankeliumi tuo mieleemme monia asioita, jopa tuonpuoleisen ja kadotuksen. Kertomuksen asetelma on kaikille tuttu eikä sen sanomaa kukaan voi pohjimmiltaan kieltää. “Noinhan se on, mutta mitäs tuo minua toisaalta liikuttaa.”
Kirkkovuosi jakaantuu kahteen puoliskoon, ja nyt alkaa se toinen puolisko, juhlapuolisko on ohitse ja aloitamme jälkimmäisen eli arkipuoliskon. Tähän asti olemme käyneet läpi suuria juhlia, joulu, uusivuosi, loppiainen, pääsiäinen kaikkine tapahtumineen ja vielä helatorstai ja helluntai, kolminaisuuden päivääkään nyt unohtamatta. Juuri äsken olemme julistaneet sitä kuinka Jeesus meni taivaaseen, mutta on kuitenkin läsnä, koska hän lähetti meille Pyhän Hengen, Puolustajan ja Lohduttajan.
Tämän toisen puoliskon tekstit, joihin tämän päivän evankeliumi kuuluu, kutsuvat meitä käytännön johtopäätösten tekemiseen, elämään juhlapuoliskon opetusten mukaan. Nyt kysytään uskoa, ja sitä miten se näkyy arkipäivän elämässä. ”Se on sitä shelliä nytten eli sunnuntait helluntain jälkeen.” Aloitamme katoavista ja katoamattomista aarteista ja tulemme lopulta Tuomiosunnuntaihin.
Päivän evankeliumissa Jeesus kertoo puhuttelevan vertauksen rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta. Se on näky elämän arkitodellisuuteen. Toisten hyvinvointiin ja toisten hätään. Samaan aikaan meille avataan näköala myöskin paljon kauemmaksi - iankaikkisuuteen. Ja se onkin hyvin vakava näköala: Tämä elämä ja se kuinka sen käytämme on ehdottoman merkittävää tulevan ikuisuuden kannalta. Jeesus puhuu Lasaruksen ja rikkaan miehen kohtaloista tuonpuoleisessa osoittaakseen kaikille sukupolville, että elämä on kuoleman vakava asia. Ja juuri tässä on samaa ajatusta kuin psalmin rukouksessa: "Herra opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen."
III näytös Saako sitten johonkin kiintyä?
Evankeliumikertomuksen isoista näköaloista huolimatta on myös pienempiäkin näköaloja moniin arkisiin asioihin. Mieleen tulee kysymys, vaikkemme noita rikkaita miehiä olekaan, että saammeko lopulta kiintyä mihinkään, saammeko olla kiinnostuneita niin sanotuista maallisista asioista? Jokainen löytää niitä omasta elämästään, tai mikä vielä herkullisempaa niin lähimmäisensä elämästä. Saanko minä olla kiinnostunut vaikkapa jääkiekosta, saanko hankkia hyviä harrastuksia, onko puutarhanhoito lopulta syntiä, vai tuhlaammeko kaikesta huolimatta ”Jumalan kallista aikaa.” Olemmeko lopulta vanhoina ihmisinä katkeria hankittuamme paljon kirjoja ja viisautta, matkusteltuamme lähellä ja kaukana ja paljon eri asioita harrastettuamme. Olemmeko kuin vanha ja katkera suururheilija Paavo Nurmi joka ei saanut pois mielestään isänsä sanoja. Isä näet oli sanonut nuorelle Paavolle kun tämä hänen mukaansa juoksi vain ympyrää että ”Taas sinä olet Paavo tuhlaamassa Jumalan kallista aikaa.”
Jos ihminen on terve niin hän kiintyy hyvin helposti moniin asioihin, ja hän myös hyvin helposti kiinnostuu niin monista asioista. Asioissa ei sinänsä olekaan mitään pahaa, ne ovat ilmiöitä joiden parissa ollaan, asioita joihin kiinnytään. Elämme asioiden ja ilmiöiden maailmassa. Mutta kun tosiasia on siinä, että ihminen ei tee yhtään mitään etsimättä omaa kunniaansa. Jos olemme kiinnostuneita asioista ja ilmiöistä ja olemme niin ja annamme kunnian Jumalalle ei siinä voikaan olla mitään pahaa. Mutta kun emme pohjimmiltamme voi niin tehdä niin siinähän olemme. Täysin kelvottomina ja alastomina, syntisiä. Tämä on LAKI.
IV näytös Taas on parannuksen aika.
Evankeliumin avaama näköala laittaa meidät vaikean paikan eteen, näköala murtaa sydämemme. Emme elä oikein, on jälleentaas parannuksen aika. Vanhoissa saarnakirjoissa sanotaan usein että ”Helvetti on heränneitä täynnä." Ja aivan oikeinhan ne puhuvatkin. Kaikki eivät herää Jeesuksen rintaa vasten Joidenkin kohtalo on herätä kadotuksessa. Ja vaikka olisimme kuinka pätevästi todistelleet itselle ja toisille, että kadotusta ei ole, ettei tuomiota ole, ja että Jumalan valtakunta toteutuu vain tässä ajassa, niin kadotus on aivan varma asia, muuten ei todellakaan ole mitään väliä sillä mitä me teemme. Tästä pyhästä tuomiosunnuntaihin kaikuu huuto: tehkää parannus ja ottakaa vastaan Jeesus Kristus! On parempi herätä nyt kuin helvetissä. Siksi tämän päivän teksti suorastaan huutaa meille: Herää sinä, joka vielä nukut ja olet suruton ja huoleton osastasi iankaikkisuudessa. Herää ajoissa, nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä. Meidän on syytä asettua Jumalan eteen ja sanoa:
Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle (Ps. 139:23-24)
Missä kallein aarteemme on, siellä sydämemmekin on.
Rakas taivaallinen Isämme, älä anna meidän kiintyä mihinkään, joka ei kestä kuoleman hetkellä. Anna meille sellainen usko, joka auttaa kaikissa vaiheissamme. AMEN.
No comments:
Post a Comment