Muutamia arvioita URANTIA-kirjan luvun 72 väitteistä.

Mahdoton geologinen prosessi.
Jos maailmankaikkeudessa on jokin kaltaisemme asuttu tai sitten asutettu planeetta niin epäilisin sen fyysisten olosuhteiden muistuttavan tämän oman maailmamme oloja hyvin paljon. URANTIA-kirjalla on tietysti tähänkin oma ratkaisunsa ja sen mukaanhan ihmisen kaltaisia olentoja voi kehittyä ja asua jopa tyhjiössä. Jos kuussa olisi ilmakehä niin painovoima olisi kuitenkin paljon pienempi kuin täällä maassa, ihmiset pomppisivat kuin kengurut ja parinkymmenen kilometrin työmatkakin jalan sujuisi vallan lutvakkaasti vain ketterästi reppu selässä läskipohjakengät jalassa pomppien. Jos ihmisiä asuisi neljä kertaa tätä planeettaa suuremmassa maailmassa niin painovoima voisi olla aika kivulias kestettävä, ja ihmiset olisivat luonnollisesti lähinnä hitaasti liikkuvia hobitteja.

Ongelmallisinta on kuitenkin URANTIA-kirjan kuvauksen alla olevan maailman ns. geologinen prosessi. Mantereita on 11 kappaletta ja kuvauksen kohteena oleva sivilisaatio asuu noin Australian kokoisella mantereella. Jos mantereita todellakin on 11 kappaletta niin mitään suurta Euraasian kokoista blockbusteria siellä tuskin olisi. Jos planeetta olisi maapallon kokoinen niin nuo 11 Australian kokoista tai suurempaa mannerta olisivat siroteltuna planeettaa peittävään mereen varmastikin suhteellisen tasaisin etäisyyksin. Jos kuvaus pitäisi paikkansa niin silloin ko. planeetta saattaisi olla paljon vanhempi kuin tämä meidän omamme ja sen sisus olisi paljon jäähtyneempi kuin meidän, mannerliikuntoja ei olisi. Siinä tapauksessa ihmisen ilmaantuminen sinne olisi tapahtunut paljon, paljon myöhemmin kuin Urantialla. Aikataulu olisi varmaankin jopa 3 miljardia vuotta pitempi kuin meidän omamme. Elämähän istutetaan kirjan kuvauksen mukaan planeetoille ja on jopa mahdollista suotuisissa olosuhteissa tuottaa tietylle planeetalle täysin kehittynyt kasvi-, ja eläinkunta ihmisineen hieman noin alle miljoonassa vuodessa.

Kirja väittää kyseisen kansakunnan elävän mantereella joka on Australian kokoinen, ja sen läntinen läntisen neljänneksen olevan kuivempi ja keinokastelua vaativa. Mantereen keskiosassa on korkeita vuoria joilla vielä sataa rankasti suurimman osan vuodesta. Niinpä tämä tekee planeetan asukkaista täysin omavaraisia energian suhteen koska vesivoima ratkaisee tässä tilanteessa kaikki ongelmat. Jos planeetta on kuitenkin geologisesti vanha niin siellä ei ole juuri kilometriä korkeampi nyppylöitä ja se ei sitten takaisi edullisia pinnanmuotoja. Omassa ja ainoassa tunnetussa maailmassamme Australia tarjoaakin oivan esimerkin. Australia on osa ns. vanhaa Gondwana-mannerta ja siellä ei ole paljon vuoria. Toisaalta Australian Alpit muodostavat poikkeuksen, ja ne ovat todella lumisia vuoria ja mantereen korkein vuorikin on yli kolmekilometrinen.

Kuvauksen alainen manner sijaitsisi aika lähellä ko. planeetan päiväntasaajaa sillä jos latitudi on jotain luokkaa 40-45 niin silloin sade tulee lumena ja tarkoittaa suoraan sitä, että maan keskiosassa on jäätikköjä ja siinä tapauksessa mantereen tulisi olla paljon suurempi jotta siellä voisi olla tarvittava määrä jokia tuottamaan sähköä sivilisaatiolle, jonka vahvuus on noin 140 miljoonaa. Tarvittaisiin käytännössä 30-40 Rein-joen pituista virtaa ja pudotustakin pitäisi olla reilusti. Katsokaa Australian karttaa ja miettikää onko sellainen mahdollista! Noihin vuoriin tarvittaisiin aika helposti ainakin kolmasosa Australian kokoisen mantereen pinta-alasta.

Nurmijärvi-ilmiö
Mannerkansakunnan muodostaa sata liittovaltiota ja koko valtakunnassa ei kaupungin koko saa ylittää miljoonan asukkaan rajaa. Australian maapinta-ala on 7 685 850 neliökilometriä, ja jos tuosta alasta kolmasosa on vuorta ja jäätikköä niin asumiseen ja viljelyyn jää vielä noin viisi miljoonaa neliökilometriä. Ihmisistä suurin osa asuu isoille tonteille rakennetuissa omakotitaloissa. Pienimmän sallitun tontin koko on amerikkalainen eekkeri eli vajaa puoli hehtaaria. Miljoonan ihmisen asuttamiseen tarvittaisiin varmaankin noin 1200-1500 neliökilometriä joka vastaa meidän oloissamme noin Kauhavan kokoista plänttiä. Australian kokoiselle mantereelle mahtuu oikein hyvin sata Kauhavaa mennen tullen.

Omakotitalossa asuva viisihenkinen perhe tarvitsee kuitenkin paljon syötävää ja ruuan tuotantoon tarvitaan yhtä kaupunkia kohden moninkertainen määrä viljelypinta-alaa. Tässä kohden yhtälö alkaakin horjua. Toisaalta jos puolen hehtaarin tontilla on kolmen aarin perunamaa josta saa kaksi satoa vuodessa ja kunnot kasvimaat ja kasvihuone, omppupuita ja marjapensaita niin kaikki on toki mahdollista. Ehkäpä pihalla kasvaa jopa kymmenen aarin verran meidän rypsiä satoisampia öljykasvejakin joista saadaan biodieseliä omassa puristamossa. Tämä kuulostaakin nyt varsin tutulta. Kyseessä onkin lämpimimmille maille siirretty Nurmijärvi. Etäisyydet kaupungin taajaman laidalta toiselle ovat melkoiset ja varmastikin tuommoiset 50-60 kilometriä sillä tontteja tuskin on vieri vieressä. Mutta jos vesivoimaa on kerran vaikka muille jakaa niin silloin ihmiset liikkuvat paikasta toiseen sähköautoilla. Tämäkin kuulostaa varsin tutulta!

Johtopäätöksiä maantieteelli-geologisten väitteiden pohjalta
Kokonaisuudessaan luvun 72 ingressikappale ja ensimmäinen alaluku eivät asiaan paneutumattoman lukijan kannalta laita hälytyskelloja vielä soimaan. Nurmijärvi-yhtälö toimii pinta-alan suhteen, ja jos ihmiset ovat hyveellisiä niin he pystyvät tuottamaan omilla puutarhapalstoillaan jopa 60-70 prosenttia tarvitsemastaan ruuasta. Hyvin ongelmallista luvun 72 ensimmäisen alaluvun kannalta on kuitenkin kuvatun maailman geologinen prosessi ja planeetan maantiede. Maantieteilijä ja geologi osaisi varmasti sanoa vielä paljon enemmän kunhan ensi säikähdykseltään selviäisi. Kokonaisuutena voimme sanoa, että vaikka ensi etappimme kuvaus luokin hyvät edellytykset paratiisimaisemmille leveyspiireille siirretylle Nurmijärvi-ilmiölle niin ingressikappale ja ensimmäinen alaluku eivät niin kauheasti vakuuta.

Kuvitteellisen naapuriplaneettamme poliittinen järjestelmä.
URANTIA-kirjan luvun 72 toinen alaluku kertoo siis tuon “naapuriplaneettamme” polittiisesta järjestelmästä. Ensi lukemalta teksti voi näyttää jopa kiehtoval-ta mutta mitä enemmän sitä ruotii, niin sitä suurempia kummallisuuksia sieltä löytää. Kyseessä on eräänlainen kansallissosialismi ja seuraavat alaluvut vahvistavat vain sitä olettamusta millä vuosikymmenellä kirja on saanut alkunsa.

Kyseessähän on sadan osavaltion muodostama liittovaltio. Osavaltioista sanotaan että ne ovat verrattain itsenäisiä. Osavaltioissa on oma lainsäädäntä-valtansa ja johdossa on kuvernööri. Osavaltioiden lainsäädäntäelimiin valitaan yksi edustaja aina kutakin sataatuhatta kansalaista kohden. Tästä voimme päätellä, että noiden elimien koko vaihtelee välillä 5-20 osavaltion koosta riippuen. Kuvernnöörit nimittävät osavaltioiden tuomarit heidän elinajakseen. Mitään vihiä emme saa siitä millaisiin alayksiköihin osavaltiot on jaettu mutta tiettyjä viitteitä luku 72 antaa siitä, että järjestelmä saattaisi olla ns. “polis-järjestelmä.” Se koostuisi alueena eri kokoisista kaupungeista “maalaiskunti-neen.”

Planeetalla on kirjan kuvauksen mukaan suurkaupunkejakin vaikka kaupungin koon yläraja on selvästi määritelty, yläraja on miljoona asukasta. Luvun 72 toisen alaluvun ensimmäinen kummeksuttava lausahdus on tämä: “Korkeinta tyyppiä edustavat kansalaiset pyrkivät innokkaasti kaupunginhallinnon harvalukuisiin virkoihin.”

Kokematon lukija voi mennä lankaan mentäessä hieman eteenpäin ja puhuttaessa vallan kolmijaosta. Se ei välttämättä ole samanlainen vallan kolmijako josta meillä yleensä oppikirjoissa puhutaan. Kirja sanoo että liittovaltion hallitusjärjestelmään kuuluu kolme tasavertaista hallinnonhaaraa: toimeenpaneva, lakiasäätävä ja oikeudellinen haara. Mutta siitä emme saa mitään selkoa onko oikeuslaitos kuitenkaan riippumaton. Sen tehokkuudesta saadaan kyllä selkoa myöhemmin ja tuo oikeuslaitos toteuttaa tarpeelliset ja ankaratkin tuomiot “nopeasti ja varmasti.”

Liittovaltion toimeenpanopäällikkö vastannee Jenkkilän presidenttiä. Hänet valitaan virkaansa kuudeksi vuodeksi ja jatkokausi on mahdollinen vain ilmeisissä poikkeustilanteissa ja silloinkin vain yhden kerran. Toimeenpano-päällikön neuvonantajina toimii vanhojen toimeenpanopäälliköiden muodostama ylikabinetti. Ilmeisesti kirja implisiittisesti (Yksinkertaisesti sanottuna "pääteltävissä oleva myötäoletteisuus.") väittää ko. planeetan elinajanodotteen olevan korkeampi kuin meillä ja tällöin 50-60-vuotiaalla toimeenpanopäälliköllä voisi hyvinkin olla apunaan 4-5 dementoitumatonta entistä toimeenpanopäällikköä.

Mannerkansakunnan kongressin (Tätä nimitystä itse URANTIA-kirja ei käytä) muodostaa kolme kamaria. Ylähuoneesen kuuluu henkilöitä jotka on valittu teollisuuden työntekijöiden, vapaiden ammatinharjoittajien, maatalous- ja muiden työläisten toimesta. Alahuoneeseen kuuluu edustajia eri yhteiskunnallisista, poliittisista ja filosofisista ryhmistä. Varsin hämäräksi jää sitten kirjan luonnehdinta “Kaikki hyvämaineiset kansalaiset osallistuvat kummankin edustajaluokan valintaan, mutta heidät ryhmitellään eri tavoin riippuen siitä, koskeeko vaali ylä- vaiko alahuonetta. Mitään analogiaa tästä tähän asti tässä yhteydessä sanotusta ei voida vetää Jenkkilän kongressin toimintaan ja tarkoitukseen. Amerikkalaiset perustajaisät olivat suuria roomalaisten ihailijoita (Kukapa ei olisi!) ja he halusivat senaatttinsa.

Jännäksi tarkastelumme meneenkin sitten kun siirrymme käsittelemään Kolmannen huoneen olemusta, tarkoitusta ja tehtävää. Se on itse itseään täydentävä satahenkinen sennaattorikopla johon päästään ja jossa ollaan niin kauna kuin henki pihisee. Siitä sanotaan että sen “toimiala on puhtaasti neuvoa antava, mutta se vaikuttaa voimakkaasti kaikkeen yleiseen mielipiteeseen, ja sen arvovalta ohjaa kaikkia valtiovallan elimiä.” Valtiota näyttäisi siis ohjaavan vanhojen miesten meritokratia. Naisilla ei nähtävästi ole kovinkaan suurta painoarvoa sillä esim. liittovaltion korkeimman oikeuden kokoonpanossa on vain 12 miestä. Mielenkiintoista tässä kuvauksessa on se, että varsinaisia puolueita tuossa kuvitteellisessa sivilisaatiossa ei olisi!

Koko järjestelmän taustalla saattaisi olla kaikuja ja luurankorakenteita vanhasta monarkkisesta järjestelmästä. Päätoimeenpanopäällikkö nimittää nimittäin kymmenen alempaa toimeenopanopäällillöä kuuden vuoden kaudeksi tultuaan valituksi omaan tehtäväänsä. Nämä pressan satraapit toimivat todellakin kymmenen alueen johtajina ja kukin alue käsittänee kymmenen osavaltiota.

Vielä pitäisi puhua oikeusjärjestelmästä mutta tyydymme sanomaan vain sen jos vanhoja korkeimman oikeuden päällikkö on mukana nimittämässä jäseniä em. “Kolmanteen huoneeseen”, niin se siitä oikeuden riippumattomuudesta ja vallan kolmijaosta tuolla kuvitteellisella naapuriplaneetallamme. Toisaalta URANTIA-kirjan sivu 810 jälkimmäisellä puoliskollaan on hyvinkin mielenkiintoista luettavaa ja esim. “Vanhempain tuomioistuimet” olisivat ainakin idean tasolla ihan pohdinnan arvoinen asia, vaikka niiden toiminnasta ei mitään mielikuvitusta ruokkivaa kerrotakaan.

Kurinalaista kotielämä
Jatkamme nyt taas Urantia-kirjan luvun 72 tarkastelua. Olemme sen kolmannessa alaluvussa jossa puhutaan tuon ns. naapuriplaneettamme kotielämästä. Siinä puhutaan myös uskonnosta sillä kirjan käsityksen mukaan uskonto ja sen opettaminen kuuluu jokaisen vanhempien etuoikeuksiin. Avioelämästä annetaan varsin järjestelmällinen kuva.
Että kotielämä asetetaan yhteiskunnan perustaksi ilmenee monella. Jokaisella perheellä tule olla oma talo ja koko mannerhan on yhtä ja suurta “Nurmi-järveä.” Nimittäin tuossa sivlisaatiossa on lainvastaista kahden perheen asua saman katon alla. Omakotilalon tontin tulee olla puolisen hehtaaria ja sen rakentami-seen käytettävä materiaali on verotonta. Kerska-asumisesta joutuu tosin maksamaan sillä jos asuintontin koko ylittää amerikkalaisesti mitaten kymmen-kertaisesti pienimmän sallitun niin verovapaus menetetään. Tuossa sivilisaatiossa on eletty kohentuneen kotielämän kautta viimeiset sata vuotta. Jokainen kansalainen joutuu osallistumaan ns. vanhempainkouluun jonka ohjelmassa on lastenkasvatukseen liittyviä asioita.


Väestöräjähdys?
Kirja antaa mielenkiintoisen tiedon kertoessaan että kussakin perheessä on keskimäärin viisi lasta. Taannoin Urantia-säätiön keskustelupalstalla silloin kun netti oli todella nuori niin joku ennusti naapuriplaneettamme mallisivilisaatiolle haitallista väestöräjähdystä. Kansakunta jonka väestömäärä on 160 miljoonaa joutuu nimittäin ongelmiin aika nopeasti jos tuo väestömäärä kaksinkertaistuisi vaikkapa kahdessa sukupolvessa tuollaisilla hedelmällisyysluvuilla. Keskustelu haluttiin vaientaa ja väitteeseen haluttiin vastata vain että “Kyllä noin järkevässä sivilisaatiossa osataan ratkaista tällaiset ongelmat.” Joku lähti veistelmään siitä että he lähtevät varmasti hankkimaan jostain päin maailmaa lebensraumia.

Koti ja amerikkalainen pragmatismi
Seuraava kappale kuvaa jotain siitä ajattelusta joka on kirjan takana: “Nämä ihmiset pitävät kotia sivilisaationsa perusinstituutiona. Lapsen odotetaan saavan kotona vanhemmiltaan arvokkaimman osan opetuksestaan ja luonteen kouliintu-misesta, ja isät omistavat lastenhoidolle lähes yhtä paljon huomiota kuin äiditkin.” Ajattelu ei käy aivan yksiin kiiltokuvamaisen amerikkalaisen 1930-luvun perhe-idyllin kanssa, mutta voi olla kyllä ihan hyvin yksittäisen perheen toteutuma.

Muuten kirja näyttää ammentavan paljon amerikkalaisen pragmatismin maailmasta ja jotkut kohdat suorastaan paljastavat tämän ihanteen. Seuraava lause kertoo paljon: “Opettajat tarjoavat lepotaukojen aikana koulujen työpajoissa moraalista opetusta.” Uskonnonopetus kuuluu erottamattomasti kotielämään. Kirjan väittämän mukaan sivilisaation piirissä ei ole meidän kirkkojemme kaltaisia laitoksia. Mikä on uskonnon olemus, siitä ei paljoa kerrota, mutta jotain sentään valotetaan: “Heidän filosofiansa mukaan uskonto on pyrkimystä Jumalan tuntemiseen ja rakkauden osoittamista lähimmäisilleen palvelemalla heitä. Filosofian ja uskonnon välillä ilmenee kirjan ilmauksen mukaan “omalaatuista” päällekkäistyyttä. Tämän kuvitteelisen maailman erään kansakunnan uskonto on ilmeisesti enemmän filosofis-eettinen järjestelmä kuten on laita meidän planeettamme kiinalaisen sivilisaation kunfutselaisuudessa.

Kirkko ja valtio
Kirkko ja valtio ovat toisistaan täysin erilleen erotettuja ainakin poliittisessa mielessä. Ja koska uskonto on näiden ihmisten keskuudessa tyystin perhepiirin asia niin ei ole myöskään julkisia tiloja joissa pidettäisiin uskonnollisia kokouksia. Tosin on olemaasa filsofian temppeleitä joissa annetaan myös puhtaasti uskonnollista opetusta. Kirja puhuu myös laitoksesta jonka nimi on Hengellisen Edistyksen Säätiö. Säätiöhän on ollut myös mukana levittämässä itseään Urantia-kirjaa, ja säätiön piirissä on liikkunut merkillinen dokumentti nimeltään “Ilmoituksenantajien ohjeet.”

http://indy.blogit.uusisuomi.fi/2010/04/17/urantia-kirja-ja-ns-ilmoituksenantajien-ohjeet/

Tiukka avioliittolaki
Vielä on sanottava jotain kirjan avioliittoa koskevista väitteistä. Naimisiin ei saa mennä alle kaksikymmentävuotiaana sillä sen solmimisen liittyy tärkeään kansalaisoikeuksien saavuttamiseen. Kuri on kova ja ohjelmaan kuuluu vuoden kuulutusaika joka edeltää avioliittolupaa. Siihen ei kirja ota kantaa sallitaanko avoliitot tai ns. koeavioliitot mutta naimisiin ei voi mennä ellei sulhanen ja morsian esitä vanhempainkoulussa saatua todistusta joka osoittaa heidän saaneen asiaankuuluvaa opetusta avioelämän velvollisuuksista. Ihmeellistä onkin sitten se, että kun naimisiin kerran on päästy niin avioero onkin jos sitten helpompi asia. Avioerot ovat kirjan kuvauksen mukaan kuitenkin hyvin harvinaisia. Luvun 72 kaplale kolme päättyy toteamukseen “Vapaamielisistä avioerolaeista huolimatta avioerojen suhteellinen osuus on vain kymmenesosa vastaava Urantian sivisty-neiden rotujen luvusta. Susipareista kirja ei puhu mitään.

Koulutusjärjestelmästä
Ensi lukemalta moni saattaisi jopa nyökytellä päätänsä hyväksyvällä tavalla jolla tuon kuvitteellisen naapuriplaneetan opetusjätrjestelmästä puhutaan. Mutta tarkaavainen lukija huomaa heti millaisia kammottavuuksia URANTIA-kirjan luvun 72 alaluku 4 sisältää. Vaikka tässä alaluvussa onkin mielenkiintoisia ja joillekin virikkeellisiä kohtia niin tällainen kohta ”Vajaamielisille annetaan koulutusta vain maanviljelyssä ja karjanhoidossa, ja heidät otetaan eliniäkseen erityisten turvasiirtoloiden huostaan” vie pohjan kaikelta positiiviselta joka tähän tarkasteluun voidaan liittää. Mitähän ”vajaamielisillä” oikein mahdetaan tarkoittaa? Onkohan cp-vamma tai dawnin syndrooma moisen peruste. Mahtaa olla melkoinen organisaatio tuo ”vanhempien tuomio-istuin.” Kyseinen yhteiskunta ei ainakaan ole moniarvoinen. Kaikessa karmeudessaan kaikki haisee jälleen tyypilliselle maailmamme omalle hapatukselle joka täällä vallitsi 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

Esikuvana tämän luvun ihmisperäisille kirjoittajille on ollut jälleen ns. Amerikkalaisen pragmatismin kouluihanne. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta jos väitetään että se olisi jotenkin meidän yläpuolisten tahojen lahja meille tämän planeetan kuolevaisille niin harhaan mennään. Ajatus apu-opettajista on ihan hyvä, mutta ei mitenkään omaperäinen.

Kyseinen kuvitteellinen kansakunta on eristyksissä olevan mannerkansakunta jossa puhutaan todennäköisesti yhtä kieltä. Ilmeisesti kielen opiskelu sen omille natiiveilleen ei tuota vaikeuksia kuten englannin kielen suhteen on. Jos tällainen tilanne vallitsee niin se on helpotustekijä jota voi verrata Suomen kieleen. Meillä ei mene aikaa oikea-äänteellisyyden opiskeluun vaan jopa alle kouluikäinen voi hankkia yksi-yhteen tietoa omin päin.

Tämä alaluku antaa jälleen viitteitä siitä, että tuossa kyseisessä maailmassa ei
vallitsee kovin suuri kapitalismi. Huonekalut tehdään koulujen työpajoissa ja eräässä myöhemmässä luvussa saamme lukea että kansakunnan rikkain mies työskentelee omassa verstaassaan. Samalla saamme viitteitä siitä, että kyseisen kansakunnan suhteen vallitsee täydellinen sisämarkkina-tilanne. Kuvattu tilanne on todella mahdollinen, mutta se edellyttää huomattavaa demokratian tilannetta ja edistynyttä yhteiskunta-sopimusta. Jokin tässä kohden sanoo kuitenkin ei ja se on siinä, että normaaleilla ihmisillä on kova kilpailuvietti ja kapitalismi on luonnonlaki. Sitä voidaan tietysti hillitä, mutta se edellyttää vieläkin suurempaa yhteiskuntasopimusta.

Jos jotain voimme ottaa opiksi tästä utopiasta niin se on kyllä sen kuvailema kansalaistaitoinen ihminen. Mutta onko tämä kuvaus loppujen lopuksi mitään uutta auringon alla. Ei ole. Alaluku neljä on kansalaistaidon ja amerikkalaisen pragmatsimin ylistys kehoituksella ”tapsit poikki ja torvet tukkoon” vajaamielisiltä.” Kukapa ei haluaisi että kaikki osaisivat yhden käsityöläisammatin ja osaisivat maanviljelyn jalon taidon ja puutarhanhoidon

Alaluku neljä antaa ymmärtää että varsinainen kirjojen opiskelu aloitetaan vasta vanhemmalla iällä. Tässäkin jokin panee kovasti vastaan. Mutta jos tuollainen olisi kansan tapa niin sitten se on kansan tapa. Onhan meilläkin monta esimerkkiä siitä kuinka duunariimies voi edetä vaikka tohtoriksi. Tästä Koiviston Mauno on paraati-esimerkkinä.

Ja kukapa valtiomies ei haluaisi kansalaisiltaan hyveitä ja taitoja. Kaiken taustalla on myös terveyden ihannnointi ja jopa palvonta. Kansakunta on ”trés sportif” ja kilpailua on ns. henkisissäkin lajeissa. Meilläkin elettiin URANTIA-kirjan syntymisen aikaan tilanteessa jolloin coubertinilaisen olympialiikkeen kisojen ohjelmistossa olisi ns. taide-lajeja.

Opetusjärjestelmä tämän utopia-kuvauksen suhteen haluaa tuottaa terveitä ja taitavia kansalaisia terveeseen valtioon. Ei paha ajatus sinänsä, mutta ei tämän kirjoittamiseen tarvita mitään ihmisen yläpuolisen tason henkilöitä. Mutta kuten sanottua niin vajaamielisten kohtelu närästää ja pahasti närästääkin. Yhteiskunta voi olla moisten vanhempien tuomio-istuinten hallitessa melkoinen pelon yhteiskunta.

Kovaa työmoraaliako?
Viides alaluku on kieltämättä mielenkiintoinen ja monet ajatukset sopisivat kyllä inspiraation lähteeksi. Mutta sehän ei luonnollisesti tarkoita sitä, että kirja olisi ihmisten yläpuolisen tason lahja meille. Itse olen vetänyt URANTIA-opintoryhmää nuorempana Helsingissä ja siinä käsiteltiin joskus tätä kyseistä lukua 72. Eräs henkilö piti kirjan aitouden todisteena juuri sitä miten tällainen käsitys työmoraalista jota teksti näillä kohden huokuu ei ole ominaista tämän planeetan asukkaille. Sveitsiläinen voisi olla eri mieltä ja mitä mieltä olisivat työteliäät Kauko-Idän asukkaat.

Muuten tämä viides alaluku sisältää taas tekstiä jonka rinnalla Hitlerin kolmannen valtakunnan reaali-kansallissosialismi kalpenee. Mannerkansakun-nan valtiossa on kelvottomat kansalaisainekset kerrassaan eliminoitu. Roskasakki on karkotettu pois. Herää kysymys minne sillä tämän valtion kansalaiset elävät valtiossaan eristyksissä kuten myöhemmin käy ilmi. Onko heidät karkotettu vaikka pienemmille saarille jossa he ovat nääntyneet nälkään vai mikä on ratkaisu? Ilmeisesti toimenpide ei ole ollut tarpeeksi tehokas sillä mentaalisesti, moraalisesti ja fyysisesti epäkelvoista ihmis-aineksista on tarpeen edelleen päästä eroon.

Vajaamieliset saavat sentään erotettuna vastakkaisesta sukupuolesta harjoittaa karjahoitoa ja muuta kehittävää, mutta kansakunnan ”paskasakki” ehkä näännytetään kuoliaaksi pakkotyöllä tai sitten kaasutetaan hengiltä. Tällaisen johtopäätöksenhän voi tehdä seuraavan perusteella: ”Noin viisikymmentä vuotta sitten he karkottivat viimeiset alemmantasoiset orjansa, ja aivan viime aikoina he ovat ottaneet tehtäväkseen harventaa rappeutuneiden ja turmeltuneiden väestöluokkiensa rivejä.” Kolmannessa valtakunnassakaan sairaat ja raihnaiset vanhukset eivät enää uskaltaneet mennä edes lääkäriin. Jälleen kerran URANTIA-kirja henkii 1900-luvun alun rotuhygienistä henkeä ja eugeniikkaa. Aatu ja kummpanit ovat kehnoja nöösipoikia näiden toisen planeetan super-kansallissosialistien kanssa.

Seuraava väite on mielenkiintoinen: ”Työnteko on tällä mantereella käymässä entistäkin kunnioitetummaksi, ja kaikki yli kahdeksantoistavuotiaat työkykyiset kansalaiset työskentelevät joko kotona ja maatiloilla, jossakin tunnustetussa teollisuusyrityksessä, julkisissa työkohteissa – joihin sijoitetaan tilapäistyöttömät – tai sitten pakkotyöläisten joukossa kaivoksissa.” Olisihan sekin mielenkiintoista jos meillä ylikoulutetut henkilöt joutuisivat metsänraivaukseen kassara kädessä. Onhan sellaista joku joskus ehdotellutkin.

Tilanteessa jossa URANTIA-kirja syntyi yhdysvaltalaisessa sivilisaatiossa, jos näin voidaan sanoa ja kai voidaankin, oli eletty myös ns. ryöstökapitalismin aikakautta ja maa oli nähnyt suurkapitalisteja joita sanottiin aiheesta rosvoparoneiksi. Oli eletty suuri lama ja monta pienempää lamaa jo 1800-luvulla. Tämä kaikki näkyy ehkä seuraavassa lauseessa: ”Kaksisataa vuotta sitten voitontavoittelu oli täysin vallitsevana vaikuttimena elinkeinoelämässä.” Yhdysvaltalainen sivilisaatio elää edelleenkin tänään, noin 80 vuotta URANTIA-kirjan keskeisen sisällön syntymisen jälkeen, samassa tilanteessa ja on vaikea kuvitella että mikään voisi muuttua.
Jos unohdamme ne kauheudet jotka tuovat mieleen kansallissosialismin niin jotain viehättävää luvun 72 viidennessä alaluvussa kuitenkin on. Mutta se ei edelleenkään tarkoita sitä, että se olisi mikään todiste siitä, että URANTIA-kirja olisi ”jumalten lahja meille.”

Viides alaluku puhuu siis mannerkansakunnan talousjärjestelmästä. Kyse on kapitalismista, vieläpä äärimmäisen ankaran kilpailun kapitalismista. Tässä on kertomuksen heikko kohta sillä sisämarkkinat eivät ole riittävän suuri alusta moiselle toiminnalle. Jotenkin on hyvin kummallista että koko laaja valtio olisi eräänlaisten nyrkkipajojen verkosto. Tähän antaisi viitteitä tämä hyvin paljastava kohta: ”Mantereen rikkain mies työskentelee kuusi tuntia päivässä konepajansa konttorissa.” Maassa ei ilmeisesti ole suurteollisuutta tai sitten se on valtion omistuksessa. Tässä kohden tohtori Sadlerin ja kumppaneiden (URANTIA-kirjan kirjoittajat.) logiikka ja luova mielikuvitus leikkasivat aika tavalla apulantaa jos näin naturalistinen ilmaisu sallitaan, ja kun sallitaan.

Viehättävää on myös se, että kuvauksen alaisen utopian maailmassa oltaisiin etenemässä kohti sosialismin ja kapitalismin täydellistä risteymää. Jokaisesta tulisi pikkuhiljaa sivistynyt, velvollisuudentuntoinen, sosiaalinen, kulturellis-urheilullinen pienkapitalisti. Tuollainen ihminenhän on mitä suuremmassa määrin hyvin valistunut sosialisti.


Yhdysvaltalaisen sivilisaation retrospektio
Kuudennen alaluvun ensimmäisen kappaleen taustalla on varmasti se näky joka Yhdysvalloissa avautui suuren laman aikana. ” Tämä kansa pyrkii nyt päättäväisesti siihen, että itsekunnioituksen hävittävä köyhäinapu korvataan omanarvontunnon säilyttävillä valtion takaamilla vanhuuseläkevakuutuksilla.” Maassa oli koettu valtava rakennemuutos jonka seurauksia amerikkalainen kirjailija John Steinbeck on kuvannut kirjoissaan. Kirjan ihmisperäiset kirjoittajat ovat nähneet ns. ragtime-ajan ja ruokajonot. Kirjoittaessaan URANTIA-kirjan sisältämän utopia-kuvauksen heillä on ollut mielessä kaikki tämä.

Kuudes alalukua täydentää edellistä alalukua ”Tuotantotalouden organisaatio” eräällä hyvin tärkeällä tiedonannolla. Tämä kohta pitää sisällään seuraavan toteamuksen ” Liittovaltion hallitus pitää hallussaan tämän mantereen kaikkia luonnonvaroja.” Mitä tämä sitten tarkoittaa? Luonnonvarat ovat kansallista omaisuutta ja niiden käyttöä säädellään. Selittäisikö tämä edes kuvitteellisella tasolla sen, että tämän kansakunnan parissa ei ole suuryrityksiä kuten edellisen alaluvun kuvauksesta voisimme oivaltaa?

Emme pysty aivan tarkasti muodostamaan käsitystä siitä, minkä kokoinen tämän kuvitteellisen maailman planeetta olisi. Sitä kautta voisimme selvittää sen kuinka pitkä vuosi heillä oikein on. Tämän avulla selvittäisimme helposti ns. pakollisen eläkevakuutusmaksun suuruuden jos heidän kuukaudessaan on 20 työpäivää niin silloin eläkevakuutuksiin menee 5% palkoista. Se on aika lähellä meidän pohjoismaista käytäntöämme. Kaiken lisäksi heidän eläkevakuutus-järjestelmään saadaan varoja testamenteista, pakkotyön tuotosta ja luonnonvaroista saatavista tuotoista. Jos kerran valtio omistaa kaikki luonnonvarat niin se varmasti myös antaa vuokralle tai hyödynnettäviksi malmioita, metsiä ja peltomaata tiettyä korvausta vastaan. Näin voisi ainakin olettaa. Mutta tämäkään näkökulma ei ole aukoton sillä edelleenkään emme pääse sen jäljille miksei maassa ole suurkapitalisteja jos kerran vallalla on ankara kilpailu? Varakkaiden ihmisten antamat lahjoitukset tuntuvat myös hieman ontuvalta tiedonannolta jos maassa ei ole todella rikkaita ihmisiä.

Eläkevakuutus-järjestelmä koostuu siis neljästä eri lähteestä. Jos kuulut kelvollisten ihmisten joukkoon niin tuollaisessa järjestelmässä vanhuus voi olla onnellinen eikä tarvitse pelätä, että ns. komiteamiehet (Tähän se juttu ns. ”kyynisistä puheista) lähettelisivät tällaisia kirjeitä. Paskasakkiin kuuluvilla on ilmeisesti aika kehnot oltavat. Mutta yhtälö ei ole taaskaan mitenkään ongelmaton, päinvastoin. Nimittäin jos kansakuntaa on jo varsin pitkään hoidettu eugenistisilla ohjelmilla eli väestön biologista pohjaa on pyritty kohentamaan niin silloin voidaan olettaa, että eliniänodote on varsin korkea. Työurat ovat varsin pitkä ei noin 45-47 vuotta ja useimmat elävät vähintään 85 vuotta, mahdollisesti 90 vuottakin. Tässä on tietyn rakenteellisen kestävyysvajeen mahdollisuus. Heilläkin on lienee tilanne jossa nuoremmat polvet elättävät tulevia sukupolvia. Koska maa on eristyksissä ja ulkomaankauppaa ei käydä, niin eläkevaroja ei voida sijoittaa globaalisti erilaisiin rahastoihin. Jälleen voimme herättää tämän utopian suhteen sen kysymyksen, riittävätkö pelkät sisämarkkinat luomaan kuvatun hyvinvoinnin?

Että valtio omistaa kaikki luonnonvarat antaa aiheen olettaa yhtä asiaa joka tuli mieleen jo kun työskentelimme edellisen alaluvun kanssa. Nimittäin voidaan olettaa, varsinkin kun tietyt tiedonannot aivan luvun alussa antavat ymmärtää, että kansakuntaa elää aikaa jota edelsi sosialistis-kommunistisen kokeilun aika. Valtion tila voisi olla jotenkin analoginen nykyisen Kiinan kanssa. Mannerkansakunnan poliittisessa järjestelmässä olisi siten vahvoja luuranko-rakenteita tältä aikakaudelta.
URANTIA-kirjan luvun 72 alaluvun 6 kirjoittajat ovat joka tapauksessa tehneet varsin luovaa työtä ja he ovat miettineet asiaa monelta näkökantilta, tämä on toki tunnustettava. Ajatuksissa ei ole kuitenkaan mitään niin järisyttävän uutta, että olisi pakko olettaa kirjalle edelleenkään mitään ihmisen yläpuolista kirjoittajaa. Ihmismieli pystyy tuottamaan tänä päivänä paljon paremman ja ennen kaikkea paljon paremmin motivoidun utopian kuin URANTIA-kirja luku 72 on.

Protektionismia Amerikan malliin
Jos kerran tuontitulleja peritään niin silloin kai käydään myös ulkomaankaup-paakin. Eri asia on sitten se, kärsiikö tämän valtion ulkomaankauppa myös tuontitulleista. Varmasti näin on. Kysehän on puhtaasta protektionismista ja siinähän Pohjois-Amerikan Yhdysvallat on aina kunnostautunut. Esityksen taustalla vaikuttaa jälleen se tosiasia, että URANTIA-kirja on syntynyt Yhdysvalloissa.

Lause ”Koko tuotantotoiminnan piirissä ensisijainen huomio kiinnitetään terveyteen” paljastaa jälleen sen missä ja millaisessa ajan hengessä URANTIA kirja on syntynyt. Kansallissosialismille, kuten myös reaalisosialismille, on ominaista voimakas ruumiinkulttuurin palvonta. Saama on ominaista myös seitsemännen päivän adentismille ja on syytä muistaa se millaisista piireistä URANTIA-kirjan kirjoittaja ja mentori tohtori Sadler oli kotoisin. URANTIA-kirjaa voidaan pitää seitsemännen päivän adventismin pohjalta syntyneenä liikkeenä. Ja adventistit jos ketkä ovat viimeisen päälle terveysintoilijoita.

Kaupungilla ja kunnalla tarkoitetaan ilmeisesti samaa asiaa. Kyseessä ollee jonkinlainen ”kreivikunta” jossa on yksi suurempi hallinto-, ja palvelukeskus ja tätä ympäröivä maaseutu. Kunnat vastaavat peruspalveluista mikä on hyvinkin järkeenkäypä asia. Jos ihmisiä on muissakin maailmoissa, siis että olisi muitakin asuttuja/asutettuja planeettoja niin kai sitten ihmisen kaltaiset olennot sivilisaatioissaan järjestäisivät asiansa suurin piirtein samoin tavoin. Suomalaisissa kunnissa on monimuotoisia lautakuntia ja voisi kuvitella, että tuossakin kuvitteellisessa maailmassa on eriytynyt hallinto ”kuntatasolla.” Tiedonantojen perusteella siellä olisi ainakin seuraavat lautakunnat.

Peruspalvelu-lautakunta
Tekno-lautakunta
Liikenne-lautakunta
Dekoratiivi-lautakunta
Vapaa-ajan ja virkistäytmistoiminnan lautakunta

Verotuksesta ylipäänsä on sanottava, että kyseessä ollee varsin korkea verotusjärjestelmä kuten yleensä kansallissosialismissa on tapana. Toisaalta sosialismi on vielä tehokkaampi järjestelmä ja Neuvostoliitossa palkka oli lähinnä taskuraha-luonteinen järjestelmä. Korkea verotus kielii kovasta byrokratiasta, joka on ominaista myös kansallissosialismille.

Kunnat eli kaupungit saavat toimintaansa tarvitsemansa rahat liittovaltion valtionapu-osuuksina. Lisäksi on toiminnassa yhteisöveron kaltainen järjestelmä. Jotenkin arvoituksellista on ilmaisu ”niiden on täydennettävä näitä tuloja valtion omistuksessa olevista yrityksistä saamillaan tuloilla.” Lisäksi järjestelmään kuuluu myös kaupallisten yritysten toimilupamaksut. Energiaa ei ilmeisesti veroteta. Tässä utopiassa kaikki toiminee sähköllä ja sitä on käytössä, kiitos koskivoiman, rajattomat määrät. Utopian kuvaama sivilisaatio lienee perehtynyt kovasti sähköön, sen käyttömahdollisuuksiin ja akkuteknologiaan. Tämä antaa muutenkin viitteitä siitä, että kuvauksen kohteena oleva sivilisaatio on kovasti teknologia-suuntautunut. Sen vientituotteet muihin valtioihin muualle tuossa maailmassa ovat varmasti hieman ”vanhempaa teknologiaa” jota he itse käyttävät. Hehän haluavat kirjan tiedonantojen mukaan säilyttää itsellään korkeamman elintason kuin muualla planeetalla. Elintasoon kuuluu myös korkea teknologia ja sen hyödyntäminen.

Tulenkestävät talot ja poikamies-poliisit ovat tämän luvun koomisia tiedonantoja. Mitä mahtaa olla ns. tulenkestävä materiaali josta talot voidaan rakentaa. Tulee mieleen lähinnä teräs ja lasi! Tuskinpa heillä on muita tunnettuja alkuaineita kuin meillä? Mene ja tiedä.

Että poliiseja on huomattavan vähän voisi kieliä siitä, että kansalaiset tässä sivilisaatiossa ovat säyseitä ja lainkuuliaisia. Toisaalta saamme tiedonantoja siitä, että järjestys ja kontrolli on kova. Asukastoimintakin on varmasti komiteoitua ja joka korttelissa lienee oma ”toverituomio-istuin.” Kansalaisiin varmasti luotetaan kun kerran lainsäädännössäkin pyritään jo kieltämisestä enemmän kohti positiivista kehottamista. Poikamies-poliiseilla on varmasti oma mielenkiintoinen ala-kultturinsa. Näin gay-romantiikan kukoistusaikana, joka on ominaista tälle maailmanajalle tällä planeetalla tänään ja nyt, kuvittelisi helposti, että tuossa maailmassa ja juuri tuossa sivilisaatiossa poliisit ovat homoseksuaaleja ellei se ole sitten kielletty asia siellä. Koko URANTIA-kirjahan ei puhu halaistua sanaa koko ilmiöstä.
Osavaltio-lainsäädäntö on kirjavaa jo pelkästään elinkeinorakenteen vuoksi.

Taloudelliset ja muut olosuhteet vaihtelevat suuresti mantereen eri osissa mikä on ymmärrettävää. Mutta samanlainen tilannehan vallitsi lähes viidenkymmenen osavaltion Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissakin 1930-luvulla. Joka ymmärtää vähän maantiedettä ja talousmaantiedettä ja vertaa toisiinsa vaikkapa New Yorkin ja Montanan osavaltioita niin ymmärtää mistä on kyse?

Tässä utopiassa perintövero on korkea, elinkeinoelämässä on ylähuoneita ja alahuoneita (Lisää byrokratiaa) ja lomalle huristellaan jeepillä ja panssariautolla. Veroprogressio on kova ja valtion akssa pohjaton. Jos luku 72 kaikessa komeudessaan on kansallissosialimin korkea veisu niin tämä alaluku 7 on sitten kertomus joka antaa paljon viitteitä byrokratiasta ja kansalaisten kovasta kontrollista. Mutta sellainen ihminen on; luottamus hyvä, kontrolli parempi…


Valtiomiestaitojen luvattu maa
Mannerkansakunnan keskuudessa on myös korkeampia koulutusahjoja kuin heidän oppikoulunsa. Niitä on peräti viittä eri haaraa ja moninaisuus kukoistaa. Tässä kohden Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen esimerkki ei kyllä näy mitenkään läpi. Yhdysvallathan oli jo ennen URANTIA-kirjan aikaa juristien ja lääkärien luvattu maa. Ilmeisesti tuon sivilisaation kansalaiset ovat sen verran vahvaa tekoa että sairauksia ei yksinkertaisesti ole suuressa määrin. No ehkäpä vapaitten ammattien kouluissa tuotetaan jonkin sortin välskäreitä ja eläinlääkäreitä.

Utopian kuvaamassa sivilisaatiossa näyttäisi olevan jonkinlainen cursus honorum eli virkaura kuten jo roomalaisilla oli. Valtiomiestaito kuulostaa mielenkiintoiselta sinänsä. Tuntuu siltä että koko koulutusjärjestelmä palvelee valtiota ja valtiomiestaito on valtiota varten. No tämä ei ole niin paha aisa kuin ennalta käsin luulisi. Mutta jos amerikkalaiset jenkkilässä ovat tänään lakimiesten orjuudessa niin tuossa maailmassa valtio on valtiomiesoppineiden käsissä. Millaisissa käsissä se sitten onkin on jo eri asia. Toisaalta tässä suhteessa kirjan ”tiedonannoissa” on ihan hyvää pointtia. Ei tekisi pahaa meilläkään jos kunnallisvaaliehdokkaalta vaadittaisiin kunnallisalan tuntemuksen oppimäärä, ja kansanedustajaehdokkailta kunnollinen valtiomiestaidon tutkinto. cursus honorum ei ole mitenkään huono vaatimus. Mutta URANTIA-kirjan kuvaus ei tässä suhteessa ole mitenkään niin erinomainen että pitäisi kuvitella sen olevan superhumaania alkuperää.

Herää kuitenkin kysymys siitä ketkä hoitavat aluehallintoa kaupunkien eli edellisen alaluvun analyysissämme pähkäilemiämme ”kreivikuntia.” Alaluvun 8 aloitus tuntuu kaikesta järjestelmällisyydestään huolimatta aika tavalla sutaistulta. URANTIA-kirjan kuvailema cursus honorum ontuu sittenkin. Tuollaisen valtakunnan pyörittämiseen tarvitaan kyllä myös alemman tason virkamiehiä. Tai sitten kansakunnan oppikoulujärjestelmä tuota sivutuotteena kyvykkäitä käsityöläisiä jotka pomottavat kaupungeissa eli kreivikunnissa. Neljännen tason ja kolmannen tason virkamiehillä on nimittäin suuri ero. Neljännen tason virkamiehet ovat vain ”sihteeritason” tyyppejä. Vaikka kansalaiset olisivat kuinka valveutuneita niin kyllä miljoonan asukkaan kaupungin hallinnon pyörittäminen vaatii vähän enemmän kuin silkkaa kansalaisluottamusta. Mutta sattuuhan niitä lipsahduksia tohtori Sadlerinkin kaltaiselle yleisnerolle ja poikkeuksellisen tietomäärän omaavalle henkilölle. Sitä Sadler kieltämättä oli.

Muutenkin tuntuu siltä, että maassa on hyvin suuri kuilu oppikoulutasoisen kansalaisen ja valtiomiestaitoisen välillä. Maassa kaikki ovat oppineet aluksi käsityöläisammatin ja sitten aloitetaan erityisopinnot. Toisaalta herättää kysymyksiä se, jos valtio arvostaa erilaisia neroja niin koulutetaanko heitä erityisjärjestelmässä jo lapsuudesta saakka. Paljon muitakin kysymyksiä kieltämättä herää. Sekin herättää kysymyksen, että mistä tulevat opettajat ja lääkärit. Olisi vaikea kuvitella heidän kuuluvan näin keskusjohtoisessa kansallissosialismissa ns. vapaiden ammattien harjoittajien joukkoon. Jos ruumiinkulttuurille, taiteelle ja sivistykselle annetaan arvoa niin mistä tulevat näiden alojen ammattilaiset?

Epäonnistujilla ja syrjääntyneillä ei anneta armoa
Yhdeksäs alaluku on kieltämättä mielenkiintoinen ja aivan aluksi pitää käsitellä aivan lopussa esitettyä väitettä. Tämä väite on esitetty näin: ” Nämä ihmiset käsittävät, että kun puolet kansasta on ala-arvoisia tai vajavaisia ja näillä on äänioikeus, sellainen kansa on tuhoon tuomittu. He uskovat, että keskinkertaisuuden herruus tietää minkä hyvänsä kansakunnan luhistumista.” Se nyt ainakin on selvää ettei mikään puolue missään päin maailmaa voi ottaa tuollaista väitettä tavoiteohjelmaansa. Mutta jos väite on URANTIA-kirjan kirjoittaneiden amerikkalaisten suusta lausuttu niin se kertoo todella paljon. Sadler ja kumppanit pitivät puolta yhdysvaltojen kansalaisista ala-arvoisina ja vajavaisina. Tällainen syyte on kammottava eikä se ota huomioon sitä miten ihminen on voinut joutua syrjäytyneeseen asemaan jo syntyessään ja sitä miten olosuhteet ovat häntä murjoneet matkan varrella. Sadler oli itse yläluokkainen mies, psykiatri ja pappi joka vielä eli monikerroksista kaksoiselämää.

Tässä alaluvussa puhutaan jälleen vallan kolmijaosta. Toisen alaluvun analyysissä totesimme, että heidän vallan kolmijako on aivan erilainen kuin meidän klassisen käsityksen mukainen vallan kolmijako on. No tällainen sumutus voi todellakin mennä kuin häkä sellaisten henkilöiden päähän jotka kuuluvat kansan kelvottomampaan puoliskoon. Jos korkeimman oikeuden päällikkö on mukana junailemassa poliittisia virkanimityksiä ja nimittämässä jäseniä em. “Kolmanteen huoneeseen”, niin se siitä oikeuden riippumattomuudesta ja vallan kolmijaosta tuolla kuvitteellisella naapuriplaneetallamme.” Meidän käsityksemme mukaan vallan kolmijaon osat ovat aina toisistaan riippumattomia. Kansallissosialismissa kaikki sitä vastoin palvelee puoluetta ja yhteiskuntaa.

Kun yleisen äänioikeuden rakennetta kuvaillaan niin saamme ainakin käsityksen yhdestä asiasta. Tässä valtiossa ei ole puolueita meidän ymmärtämällämme tavalla. Puhutaan kylläkin eri killoista ja siitä että kaikkien pitää kuulua kahteen äänestäjäryhmään. Loppujen lopuksi kuva siitä mitä oikein äänestetään ja miten jää varsin hämäräksi. Vaaleja on ilmeisesti monenlaisia ja niistä tärkeimmät. Tässä vaiheessa kokeneemmankin kirjan lukijan pasmat voivat mennä täysin sekaisin, niinpä tässä vaiheessa onkin syytä silmäillä uudelleen alalukua kaksi joka kertoo poliittisesta järjestelmästä. Pienen syvälukemisen jälkeen kokonaisuus näyttää hieman koomiselta, kun luetaan näitä alalukuja 2 ja 9 rinnakkain. Emme pääse käsitykseen siitä, mitä ylä-, ja alahuone oikein tekevät ja mikä on niiden säädäntävalta, mutta jotain nurinkurista siinä on. No… Tuossa sivilisaatiossa arvostetaan työntekoa yli kaiken joten ylähuoneessa on duunareita ja maajusseja ja alahuoneessa sitä vastoin filosofeja ja vapaiden ammattien harjoittajia. Mutta tapansa kullakin.

Mielenkiitoinen ja merkillinen ääniloikeus-järjestelmä
Ajatus siitä, että äänioikeus ei olisikaan yhtäläinen on toisaalta kiehtova ja joskus allekirjoittanutkin on herätellyt siitä keskustelua. Nykyään kyseiset kirjoitukset ovat kylläkin suljettuina ja kasvamassa korkoa. Tiedä sitten onko järjestelmä niin kauhean vaarallinen jos ei kerran ole olemassa puolueita meidän käsittämällä tavalla. Kuten toisessa tarkastelussamme päättelimme, niin tämä sivilisaatio on miesten meritokratia ja yhdeksäs alaluku vain vahvistaa käsitystä. Ylimykset, tai ainakin ne jotka kuvittelevat olevansa aristokraatteja, voivat kirjoittaa tällaisia sepustuksia. Ketkähän meidän oloissamme olisivat niitä tyyppejä joilla olisi ne 10 ääntä. Ehkäpä Jorma Ollila ja Nalle Wahlroos olisivat sen kaliiperin miehiä. Suomessa Kansallinen Kokoomus omaisi sellaisen äänipotin, että muut joutuisivat yhdistämään enemmän kuin voimansa estääkseen heidän ylivaltansa.

Yksi asia on ainakin tässä utopiassa mieleen ja se on äänestyspakko. Näin pitäisi olla meilläkin ja äänestämättä jättämisestä tulisi rangaista nopeasti ja varmasti. Toisaalta joku on sanonut myös sellaiselle henkilölle joka retostelee äänestämättä jättämisellään, että sitten sinulla ei ole oikeutta valittaa…

Kerrataanpas vielä tilanne jossa kirja on syntynyt. Eletään suuren laman aikaa Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa ja Euroopassa on noussut valtaan diktatuureja. 1900-luvun alusta lähtein maailmaa on viehättänyt suuresti rotuhygienian ja eugeniikan aalto. Monissa maissa on edetty asiassa jopa lainsäädännön keinoin. Yhdysvalloissa on käytössä kuolemanrangaistus käytännössä kaikissa osavaltioissa. Maassa on paljon rikollisuutta ja ajasta jolloin kirjan pääasiallinen sisältö tuotetaan ja myöhemmin kirjataan on käytetty nimeä ”The gangster-era.” Yhdysvalloissa on hyvin vahva väkivallan kulttuuri ja 1930-luvulle tultaessa on kulunut 65 vuotta maan verisestä sisällissodasta. Alkuperäinen siirtokuntien muodostama liittovaltio on levinnyt koko mantereen yli. Tällä alueella on pantu toimeen myös hyvin säälimätön, harkittu ja systemaatinen kansanmurha joka kohdistui maan alkuperäisväestöön eli intiaaneihin. Villiä länttä ei enää ole ja Buffalo Bill eli William Cody kuoli jo vuonna 1917. Maassa ovat siis pyssyt paukkuneet ja ihmishenki ole ollut paljonkaan arvoinen. Maan henkeen kuuluu myös vapaa aseenkanto-oikeus, se on kansalaisille enemmän kuin pyhä asia. Niinkin myöhään kuin Vuonna 2007 tehdyn mielipidemittauksen mukaan 69 prosenttia maan asukkaista kannattaa rangaistusta

URANTIA-kirjan kova linja menee kyllä ohi Jenkkilänkin menon ja meiningin. Kun meillä tässä maailmassa noudatetaan kuolemanrangaistuksen kohdalla pitkälti Hammurabin laista juontuvia periaatteita raamatullisella etiikalla höystettynä ja laimennettuna niin tuossa kuvitteellisessa utopiassa kuolemanrangaistuksen voi saada monesta muustakin ”lievemmästä rikoksesta.” Kuolemanrangaistus tulee myös valtion osoittaman luottamuksen pettämisestä ja päälle todetaan vielä että oikeus tapahtuu varmasti ja nopeasti. Tuossa sivilisaatiossa ei ilmeisestikään poliittisia väärinkäytöksiä katsota lempeällä silmällä.

Toisaalta tämän utopian suhteen ei voida puhua politiikasta jos kerran puolueita ei ole olemassa. Maassa vallitsee ilmeisesti vahva valtio-uskonto ja niin irvokkaalta kun se voi kuulostaakin niin URANTIA-kirjan syntyaikaa myöhemmin poliittisesti vaikuttaneen John F. Kennedyn sanat ovat käyneet toteen. Tuon utopian ihmiset eivät kysy sitä ”mitä valtio voi tehdä heidän hyväkseen vaan sitä mitä he voivat tehdä valtion hyväksi.” Toisaalta on hauska herkutella vaikkapa ajatuksella että kuinka moni meidän poliitikoistamme kokisi ”kanttuveit” jos URANTIA.kirjan kuvaaman utopian lainsäädäntö otettaisiin meillä käyttön takautuvasti 20 vuoden ajalta. Kaasukammioteloitus on 1930-luvun näkökulmasta katsoen aika edistyksellinen kuolemanrangaistuksen toimeenpanotapa jos sitä verrataan siihen millaista ”keittämistä” amerikkalainen sähkötuoliteloitus pahimmillaan oli.


Yhteiskunta rankaisee nopeasti ja varmasti
Maassa on vallalla kovat rangaistukset ja ilmeisesti pelkkä vetelehtimen ja normaali haahuilu katsotaan jo irtolaisuuten verrattavaksi. Mutta silti lainsäädännössä ollaan siirtymässä uudenlaiseen lähtökohtaan. Mitenhän tuo onnistuu jos väestön parantamiseen tähtäävä ohjelma ei vielä ole tuottanut tulosta ja jos edellisessä luvussa ollut viite siitä, että puolet kansasta on kelvotonta koskeekin heidän sivilisaatiotaan? Taitaa olla edessä taantuman vuodet!

Mutta miten tunnistaa ennalta potentiaaliset murhaajat ja suurrikolliset. Tiedetään Suomessakin 1930-luvulla erään miehen joutuneen sterilisoitavaksi kun hän oli vetelehtinyt ja hokenut olevansa ”uimamaisteri.” Näinhän MOT-ohjelma meille takavuosina todisteli kun puitiin meidän rotuhygienian historiaamme. Tässä ollaan kyllä tekemisissä jo hyvin vanhentuneen psykologian ja sosiologian kanssa. Rikollista ei voi tunnistaa ulkonäön perusteella. Kaiken lisäksi tällaisen kuvauksen taustalla voi piillä valtava mielivalta ja näennäisen valistuneiden ihmisten takaa voi paljastua äärimmäisen sadistisia luonteita. Tuon sivilisaation täytyy perustua valtiokoneiston ylläpitämään ja kehittämään valtaisaan urkintakoneistoon. Nurmijärviläisen idyllin, johon viittasimme tarkastelumme ensimmäisessä osassa, taustalla on varmasti kauhea naapurihelvetti.

Sitten olisi mielenkiintoista tietää miten rikollisten ja vajaamielisten sikiäminen pystytään ehkäisemään. Sellaisia kun voi syntyä ns. paremissakin piireissä ja varsin usein syntyykin. Mutta yhtä kaikki. Onhan tässä taas äimistelemistä joillekin oikein urakamman kanssa ja korkoineen.

Reservinupseerien sivlisaatio?
URANTIA-kirjan kuvaaman sivilisaation yhteiskuntajärjestykseen ei siis kuulu yleinen asevelvollisuus. Valtio ei myöskään käytä kuvattua ilmeisen ylivertaista sotataitoaan hyökkäyssotaan. Maassa on vallalla vankka reservinupseeri-koulutus. Taustalla on tietty oivallus, mutta sitä kirjan ihmisperäiset kirjoittajat eivät vie eteenpäin niin että se voisi kuulostaa ennustukselta tai ohjeelta. Mitä alaluvun kahdessa ensimmäisessä kappaleessa sanotaan ennakoi nimittäin mekanisoidun jalkaväen ideaa. Valitettavasti tähän ei voi liittää ekskurssi-linkkiä suomenkielisenä jotta mekanisoidun jalkaväen idea avautuisi tämän lukijoille. Mutta englanninkielinen artikkeli on varsin hyvä:

Joka ei jaksa lukea artikkelia kokonaan niin lukekoon ainakin tämän lauseen: ”To be effective in the field, mechanized units also require large numbers of mechanics with specialized maintenance and recovery vehicles and equipment.” Nykyaikainen sodankäynti vaatii paljon teknistä osaamista ja se ei ole mahdollista ilman siviilielämässä hankittuja valmiuksia. Joka on pelannut Sid Maierin Sivilisaatio-peliä ja varsinkin versiosta II eteenpäin tietää mistä on kyse. Itse asiassa tuon pelin tietokannassa eli Civipediassa mekanisoidun jalkaväen idea on sanottu siellä parhaiten eli lyhyesti ja ytimekkäästi. Sadler ja kumppanit eivät ilmeisesti olleet kovin sotilaallisesti suuntatuneita. Toisaalta mekanisoidusta jalkaväestä puhutaan pääsääntöisesti vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Alaluku puhuu puhuu käytännössä ammatikoulutuksen integraatiosta ja taustalla on tietenkin jälleen amerikkalaisen pragmatismin ihanne. Amerikkalainen pragmatismi ei ollut pelkästään pedagokiikkaa vaan kokonaisvaltainen elämänasenne. Mutta erinomaisesta oivalluksesta riippumatta jotain jää myös auki. Muutamia kysymyksiä herää suhteessa siihen, että maassa ei ole pakollista asevalvollisuutta. Tässä alaluvussa esitetään väite että kun maa joutuu sotaan, joka oletettuna ilmoitusajankohtana ei enää harjoita hyökkäyssotaa, niin maassa toteutettaisiin täysimääräinen liikekannallepano.

Voidaan toisaalta olettaa, että kaikille kansalaisille annetaan jo kahteenkymmeneen ikävuoteen mennessä ”puolisotilaallista” ja valmistavaa koulutusta. Ehkä maassa on toimiva suojeluskunta-organisaatioikin, ja niitä johtavat nämä sivilisaation puolustajan valtakirjan saaneet. Ja tämän mantereen miehillä ja naisillahan on mahtava kansalaiskunto kiitos suuten ruumiinkulttuurin palvonnan. Mikä sitten on vapaaehtoiseen palvelukseen pestautuvien määrä, siitä ei meille kerrota. Jälleen tässäkin suhteessa ”varusmiespalveluksen” suorittaminen on kytketty ammatillisten valmiuksien suorittamiseen. Nyt voisi tietenkin kuvitella että nämä vapaaehtoiset muodostaisivat liikekannallepanossa valtakunnan armeijan ja laivaston alipäällystön. Sinänsä ihan nerokas ajatus!

Itse asiassa yhdennentoista alaluvun kuvaus on varsin mukavaa luettavaa jos se irrotetaan muusta kokonaisuudesta, ja vaikka ihmisperäiset kirjoittajat eivät vie kaikkia iduillaan olevia oivalluksia loppuun saakka niin nämä tiedonannot ovat koko luvun tasapainoisinta luetttavaa. Kirjoittajat pitävät mielessään koko ajan yhteiskunnan integraation perustelun. Puolustuskalusto on käytössä rauhanaikana. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Miekkoja ei taota auroiksi eikä panssarivaunuilla kynnetä peltoja. Jeepillä huristellaan lomilla, vai huristellaanko? Koska maa on energian suhteen omavarainen niin kaikki toimii seillä sähköllä. Sodankäynti vaatii kuitenkin polttomoottori-pohjaisia taisteluvälineitä olivatpa kyseessä sitten laivat, lentokoneet tai taisteluajoneuvot ja tietenkin miehistönkuljetusvaunut. Panssarivaunuja ei liikutella edistyneimmälläkään akkutekniikalla.

Alempiarvoiset ja paremmat kansakunnat
URANTIA-kirjan luvun 72 arviointi on nyt tulossa alaluku-kohtaiseen päätökseensä ja vuorossa on lyhyehköjä tiedonantoja utopian toisista kansakunnista. Tarkastelulähtökohtana on tietysti 1930-luku. Sanat ”Urantian edistyneempien kansakuntien hallitukset on tietysti hivelevän arvoituksellinen ja pakottaa meidät suorastaan valtaisiin spekulaatioihin.” Mitähän olivatkaan planeettamme edistyneimmät kansakunnat 1930-luvun maailmassa. Tietysti tulee mieleen Sadlerin ja kumppaneiden amerikkakeskeisyys. Mies oli toki tehnyt nuorempana opintomatkan Eurooppaan kun hän halusi perehtyä psykoanalyysiin. Mutta oliko hänellä ja muilla ihmisperäisillä kirjoittajilla mitään käsitystä esimerkiksi nousevista pohjoismaisista hvyinvointivaltioista. Nimittäin suomalainenkin yhteiskunta oli jo 1930-luvulla todella kehittynyt, Ruotsista nyt puhumattakaan. Edistyneiummät kansakunnat olivat varamsti Sveitsi, Ruotsi, Suomi, saksalainen sivlisaatio ilman Hitleriä ja kansallissosialisteja, brittiläinen sivilisaatio ja Yhdysvallat. Yhdysvallat oli talousmahti, mutta oliko se edistyksellisin sivilisaatio. Tässä ollaankin yhdeen URANTIA.kirjaan liittyvän suuren ongelman äärellä. Se on nimittäin amerikkalaisen hapatuksen läpitunkema.

1930-luvulle tultaessa yhdysvaltalais-amerikkalaisen poliittisen ajattelun piirissä oltiin luopumassa yhä enemmän ns. Monroen-opista. Sittemmin siitä on tullut vain ideologinen jäänne ja nykyään on puhuttu jopa käsittestä ”pax americana” ja mitpä muuta Jenkkilä on ollut kuin maailmanpoliisi. Alaluvun sisältämä lause ” juuri näihin aikoihin tämä verraton hallitus suunnittelee solmivansa diplomaattiset suhteet alemmantasoisten kansojen kanssa” onkin ymmärrettävä tätä ajatusta vasten. Muuten 1930-luvulla meillä ioli paljon vaikutteita amerikasta, kiitos siirtolaisuuden. Ja meidän tulee aina muistaa että siirtolaisuutta on aina kahteen suunta paluumuuttajien ja kultuurivaihdon myötä. Voidaan kuitenkins anoa, että esim. Meillä Suomessa äymystö ihaili kasvavassa määrein englantia ja brittejä, ja Natsi-Saksan uusi ja merkillinen aatelisto ihaili englantilaista elämänmuotoa yli kaiken. Sittemmin luvun 72 kahdennentoista alaluvun ihanne on jossain määrin toteutunut mm. tmerkittävien tiede-stipendien vaihdon myötä jo 1950-luvulla. Niistä on ollut paljon hyötyä meille suomalaisillekin.

Luvun 72 eli tämän alaluvun 12 viimeisissä lauseissa avautuu näköaloja joita on vaikea ymmärtää ellei koko kirjan sisältö ja konteksit ole hallussa. Kun phutan hallinnollisista pojista ja viitataan näin myötäoletteisesti heidän ns. tehtäväkäynteihinsä on moni jo ymmällä. Jos jollekin ei ole vielä selvillä se huilea väite joka URANTIA-kirjassa esitetään, niin kerrottakoon se tässä. Tämä oma maailmamme on ollut sellaisen vierailun kohteena joka tulee osasi vain yhdelle palaneetalle kymmenestä miljoonasta. Että tiedämme Jeesus Nasaretilaisen niin se on merkki siitä, että kokonaisen avaruuden lohkon ja hallinnollisen alueen ns. Luoja-Poika on elänyt täällä ihmisten kaltaisten olentojen parissa. Juuri tästä syytä planeettamme sitten muka on erityisasemassa.

Luvun viimeinen kappale sisältää ennustuksia: ”Urantia on sen vuoksi paljon paremmin valmistautunut välittömämmässä tulevaisuudessa tapahtuvaan planetaarisen hallinnon toteutumiseen siihen kuuluvine lakeineen, mekanismeineen, symboleineen, sopimusjärjestelyineen ja kielineen.” Maailmanhallinto ei ole toteutunut. Toisaalta olemme siirtyneet brändien maailmanaikaan ja amerikaklainen coca-cola-kulttuuri voi edelleen hyvin. URANTIA-kirja antaa kyllä jossain muualla ymmärtää, että tiedonvälitysmenetelmiimme tulisi suuria muutoksia myös varsin välittömässä läheisyydessä.

Loppu.

Ruumissaarna Steve Jobsille.

-->

Ruumissaarna Steven Jobsille

Jokainen ihminen on laulun arvoinen ja jokainen myös ruumissaarnan ja lämpimien sanojen arvoinen. Aamuyöstä täällä Suomessa saimme tietää Apple-tietokoneiden kehittäjän ja suuren teknologia-yrityksen suunnannäyttäjän Steven Jobsin poismenosta. Jobs taisteli elämästään ja hänen on osoituksensa meille siitä että kukaan ei voi välttää ihmiselle kuuluvaa kohtaloa, eivät maailman rikkaimmat ja mahtavimmat miehetkään.

Steven Jobs jää historiaan maailmanhistoria yhtenä suurena hyväntekijänä. Hänen toimintansa seurauksena maailma on parempi paikka elää nyt ja varsinkin tulevaisuudessa. Jobs muistetaan miehenä joka ei keksinyt tietokonetta, mutta miehenä joka kehitti niitä. Hänen ansiostaan ihmiskunnan luova potentiaali on päässyt käyttöön. Häntä voidaan verrata Thomas Alva Edisoniin ja Henry Fordiin, ja näin näinä päivinä amerikkalaiset mielellään tekevätkin. Ford ei keksinyt autoa, mutta hän keksi sen mahdollisuudet. Tietysti voimme kysyä mikä on tarpeen. Kehitys ja tekniikka ovat tarpeen jotta voimme ratkaista kaikki ne ongelmat joita ihmiskunnalla on kasapäin ratkottavanaan.

Hän oli mies josta kaikki puhuvat, mutta jota harva syvällisemmin tunsi. Silti hänen kaltaisensa suurmiehet ovat kaikkien omaisuutta ja meillä on oikeus muodostaa heistä mielikuvia jotka voivat olla eläviä ja jopa käsin kosketeltavia. Hän inhimillinen mies ja varmasti hankala johtajakin. Hän vaati alaisiltaan paljon, ja hänen johdollaan tehtiin myös paljon. Jos emme kukin ole valmiita joskus sietämään epämukavaa oloa, niin emme voi kuvitellakaan että saavuttaisimme mitään kehitystäkään. Tämän verran voimme tänään sanoa kritiikin sanoja juuri poismenneestä Jobsista.

Päällimmäiseksi jää mieleemme kiitos ja muisto. Amerikassa koko kansakunta pysähtyy muistamaan häntä, kaikilla on hänestä mielikuva ja se on aito ja todellinen. Eikä ainoastaan koko Amerikka vaan suuri osa maailmaa muistaa hänet. Hän oli mies joka toi tietokoneen insinöörien kammioista kaikkien ihmisten ulottuville. Hänen pyrkimyksensä oli myös se, että tietokoneen käytön tulee olla helppoa. Hänessä toteutui se asia jota monet eivät tule ajatelleeksi kun puhutaan neroista ja keksijöistä, sinun ei tarvitse keksiä itse ideaa, voit omaksua sen muilta ja viedä sitä eteenpäin. Hänestä voidaan sanoa että hän varasti idean kun joku oli sen keksinyt muttei vielä ollut kerennyt sitä hyödyntää.

Ja meillä kaikilla on oma mielikuvamme hänestä. Jobs oli mies joka teki valtavirrasta poikkeavia tulkintoja asioista. Se on nerojen ja luovien ihmisten tuntomerkki. Hän oli sekoitus äärimmäisen ankaraa ja vaativaa luonnetta, mutta hänelle oli ominaista myös rentous ja suurpiirteisyys. Jos luonnehdimme häntä vielä jollakin tavalla niin hän olisi mies joka varmasti tulisi omiin hautajaisiinsa pukeutuneena sinisiin farkkuihin, mustaan poolopaitaan ja lenkkareihin. Kerran hän suostui antamaan harvinaislaatuyisen ja hyvin paljon hänen itsensä näköisen haastattelun arvovaltaisen TIME-lehden toimittajalle kotonaan. Hän tarjosi toimittajalle ruokaa, itse tekemäänsä. Aterialla nautiin kokojyväspaghettia, juustokastikkeen ja porkkanaraasteen kera.

Sten Jobs on nyt käynyt lävitse kuoleman portista ja meidänkin aikamme tulee. Me tänne jääneet ihmiset saamme nauttia hänen työnsä ja toimintansa tuloksista. Kaiketi voimme sanoa että Steve Jobs on uuden ihmiskunnan perustaja.

Anna Karenina-periaate lyhyesti.

"Leo Tolstoi jäi historiaan suurenmoisena kirjailijana. Hän tuli luoneeksi yhden varsin kestävän tavan lähestyä ihmisten toimintaa eri organisaatioissa ja ihmisen toimintaa ja olemusta ihmisenä ylipäänsä. Hän tuskin tuli ajatelleeksi että hänen keksimänsä, tai sanotaanko julkituomansa ns. Anna Karenina-periaate osoittautuisi toimivaksi työkaluksi arvioida erinäisiä asioita vielä pitkään hänen kuolemansa jälkeen.

Yksinkertaisesti tuo hänen periaattensa voidaan ilmaista näin:

“Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia; jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan. Jotta onnellisuuteen päästäisiin on onnistuttava monissa suhteissa:

1) on oltava seksuaalisesta vetovoimaa,
2) on vallittava yksimielisyys raha-asioissa,
3) on vallittava sama linja lasten kurinpito-asioissa,
4) uskonnollisissa kysymyksissä on oltava yhtä mieltä,
5) suhtautumisessa sukulaisiin on oltava sama periaate
6) muissa tärkeissä asioissa on tultava toimeen."

Epäonnistuminen jo yhdessäkin näistä olennaisista asioista voi tuomita avioliiton silloinkin kun siinä on kaikki muut onnellisuuden edellyttämät tekijät."

Amerikkalainen “monitieteilijä ja suoranainen uudemman ajan Darwin Jared Diamond"vallankumoksellisessa kirjassaan “Tykit, taudit ja teräs” osoitti vakuuttavasti että Anna Karenina-periaate on käyttökelpoinen irroitettuna alkuperäisestä yhteydestään. Diamond sovelsi periaatetta tarkastellessaan suurten hyötynisäkkäiden kesyttämistä, ja siinä käytettyjä periaatteita. Diamond käsitteli asiaa kirjansa luvussa "Seeprat, onnettomat avioliitot ja Anna Karenina-periaate.” Tolstoin listaus oli muuttunut seuraaviksi muuttujiksi: "Ruokavalio, kasvunopeus, tarhaoloissa lisääntymisen vaikeudet, hankala luonne, taipumus paniikkiin ja sosiaalinen rakenne."

Kirjoittaja on soveltanut tätä teoriaa mm. kirjoituksissaan onnellisista ja onnettomista puolueista ja viimeksi ns. kouluvalmius-kysymyksessä.

Jared Diamondia käsittelevä englanninkielinen Wiki-artikkeli.

Tykit, taudit ja teräs. Englanninkieleinen Wiki-artikkeli.