Indyn taannoinen saarna: 2. sunnuntai helluntaista.

2. Sunnuntai helluntaista. 10 junius MMVII

Katoavat ja katoamattomat aarteet

Taas on parannuksen aika

. Omelia D.O.G.C.

Evankeliumi:
Luuk. 16: 19–31

Jeesus puhui tämän vertauksen: 
»Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan. Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: ’Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.’ Mutta Abraham sanoi: ’Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.’ Rikas mies sanoi: ’Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä – hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.’ Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’ ’Ei, isä Abraham’, mies sanoi, ’mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.’ Mutta Abraham sanoi: ’Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.»


I näytös 
Alkunäkymä. Helmenpyytäjä Petsamossa.


Kaukana tuntureiden takana Toivoniemen vanhainkodissa kuoli joskus 1950-luvun puolivälissä Lapin kuuluisin ammattimainen helmien pyytäjä, Gustav Wegelius, 77 vuoden ikäisenä. Ennen kuolemaansa hän oli ilmaissut niiden neljän arvokkaan helmen kätköpaikan, joita hän oli säilyttänyt vanhuudenpäiviensä varalle. Ennen joutumistaan vangiksi toisen maailmansodan viimeisenä vuotena 1944 entisen Suomen siirtomaan, Petsamon, alueella, oli Wegelius kätkenyt helmet varmaan ja turvalliseen paikkaan “sinne jonnekin.”

Hän oli viettänyt elämästään kolme vuosikymmentä kaiket kesäkuukaudet etsien helmiä pääasiallisesti Petsamon alueen vesillä. Hän oli alansa ehkä paras asiantuntija maassamme. Varmaankin hän oli avannut kymmeniätuhansia jokihelmisimpukoita. Ilmaistessaan helmien kätköpaikan hän kertoi niiden olevan perunajauhoon ja karhunrasvaan suojattuina, tuohi,- ja nahkakäärössä kallionkoloon piilotettuina.

Kukaan ei ole vielä löytänyt Wegeliuksen kätköpaikkaa. Hän ei ehtinyt iloita kallisarvoisista helmistään. Emmekä tiedä oliko hän ehtinyt koota aarteita myös taivasten valtakuntaa varten. Kuoleman hetkellä eivät näet suuretkaan rikkaudet auta, ellei meillä ole suurinta ja kalleinta aarretta, Jeesusta Kristusta. Miten onkaan satojen vuosien ajan rippikouluissa opetettu elämämme kalleimmasta asiasta: ”Jeesuksen Kristuksen löytäminen ja hänen opetuslapsekseen tuleminen on elämämme kallein asia.

Tänä pyhänä on usein perinteisesti veisattu virsi 183: ”On meillä aarre verraton.” Virren alkuhan menee näin: "On meillä aarre verraton,
se kalliimpi on kultaa. 
Myös jalokivi kallein on
sen rinnalla vain multaa. 
Näin suuren lahjan taivaasta
me saimme omaksemme,
sanansa Herra Jumala
kun antoi aarteeksemme." Mutta missähän on meidän kallein aartehemme?

II näytös 
Lyhyesti evankeliumista ja sen jälkivaikutuksista…


Päivän evankeliumi tuo mieleemme monia asioita, jopa tuonpuoleisen ja kadotuksen. Kertomuksen asetelma on kaikille tuttu eikä sen sanomaa kukaan voi pohjimmiltaan kieltää. “Noinhan se on, mutta mitäs tuo minua toisaalta liikuttaa.”


Kirkkovuosi jakaantuu kahteen puoliskoon, ja nyt alkaa se toinen puolisko, juhlapuolisko on ohitse ja aloitamme jälkimmäisen eli arkipuoliskon. Tähän asti olemme käyneet läpi suuria juhlia, joulu, uusivuosi, loppiainen, pääsiäinen kaikkine tapahtumineen ja vielä helatorstai ja helluntai, kolminaisuuden päivääkään nyt unohtamatta. Juuri äsken olemme julistaneet sitä kuinka Jeesus meni taivaaseen, mutta on kuitenkin läsnä, koska hän lähetti meille Pyhän Hengen, Puolustajan ja Lohduttajan.

Tämän toisen puoliskon tekstit, joihin tämän päivän evankeliumi kuuluu, kutsuvat meitä käytännön johtopäätösten tekemiseen, elämään juhlapuoliskon opetusten mukaan. Nyt kysytään uskoa, ja sitä miten se näkyy arkipäivän elämässä. ”Se on sitä shelliä nytten eli sunnuntait helluntain jälkeen.” Aloitamme katoavista ja katoamattomista aarteista ja tulemme lopulta Tuomiosunnuntaihin.

Päivän evankeliumissa Jeesus
 kertoo puhuttelevan vertauksen rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta. Se on näky elämän arkitodellisuuteen. Toisten hyvinvointiin ja toisten hätään. Samaan aikaan meille avataan näköala myöskin paljon kauemmaksi - iankaikkisuuteen. Ja se onkin hyvin vakava näköala: Tämä elämä ja se kuinka sen käytämme on ehdottoman merkittävää tulevan ikuisuuden kannalta. Jeesus puhuu Lasaruksen ja rikkaan miehen kohtaloista tuonpuoleisessa osoittaakseen kaikille sukupolville, että elämä on kuoleman vakava asia. Ja juuri tässä on samaa ajatusta kuin psalmin rukouksessa: "Herra opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen."

III näytös
 Saako sitten johonkin kiintyä?


Evankeliumikertomuksen isoista näköaloista huolimatta on myös pienempiäkin näköaloja moniin arkisiin asioihin. Mieleen tulee kysymys, vaikkemme noita rikkaita miehiä olekaan, että saammeko lopulta kiintyä mihinkään, saammeko olla kiinnostuneita niin sanotuista maallisista asioista? Jokainen löytää niitä omasta elämästään, tai mikä vielä herkullisempaa niin lähimmäisensä elämästä. Saanko minä olla kiinnostunut vaikkapa jääkiekosta, saanko hankkia hyviä harrastuksia, onko puutarhanhoito lopulta syntiä, vai tuhlaammeko kaikesta huolimatta ”Jumalan kallista aikaa.” Olemmeko lopulta vanhoina ihmisinä katkeria hankittuamme paljon kirjoja ja viisautta, matkusteltuamme lähellä ja kaukana ja paljon eri asioita harrastettuamme. Olemmeko kuin vanha ja katkera suururheilija Paavo Nurmi joka ei saanut pois mielestään isänsä sanoja. Isä näet oli sanonut nuorelle Paavolle kun tämä hänen mukaansa juoksi vain ympyrää että ”Taas sinä olet Paavo tuhlaamassa Jumalan kallista aikaa.”

Jos ihminen on terve niin hän kiintyy hyvin helposti moniin asioihin, ja hän myös hyvin helposti kiinnostuu niin monista asioista. Asioissa ei sinänsä olekaan mitään pahaa, ne ovat ilmiöitä joiden parissa ollaan, asioita joihin kiinnytään. Elämme asioiden ja ilmiöiden maailmassa. Mutta kun tosiasia on siinä, että ihminen ei tee yhtään mitään etsimättä omaa kunniaansa. Jos olemme kiinnostuneita asioista ja ilmiöistä ja olemme niin ja annamme kunnian Jumalalle ei siinä voikaan olla mitään pahaa. Mutta kun emme pohjimmiltamme voi niin tehdä niin siinähän olemme. Täysin kelvottomina ja alastomina, syntisiä. Tämä on LAKI.

IV näytös 
Taas on parannuksen aika.


Evankeliumin avaama näköala laittaa meidät vaikean paikan eteen, näköala murtaa sydämemme. Emme elä oikein, on jälleentaas parannuksen aika. Vanhoissa saarnakirjoissa sanotaan usein että ”Helvetti on heränneitä täynnä." Ja aivan oikeinhan ne puhuvatkin. Kaikki eivät herää Jeesuksen rintaa vasten Joidenkin kohtalo on herätä kadotuksessa. Ja vaikka olisimme kuinka pätevästi todistelleet itselle ja toisille, että kadotusta ei ole, ettei tuomiota ole, ja että Jumalan valtakunta toteutuu vain tässä ajassa, niin kadotus on aivan varma asia, muuten ei todellakaan ole mitään väliä sillä mitä me teemme. Tästä pyhästä tuomiosunnuntaihin kaikuu huuto: tehkää parannus ja ottakaa vastaan Jeesus Kristus! On parempi herätä nyt kuin helvetissä. Siksi tämän päivän teksti suorastaan huutaa meille: Herää sinä, joka vielä nukut ja olet suruton ja huoleton osastasi iankaikkisuudessa. Herää ajoissa, nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä. Meidän on syytä asettua Jumalan eteen ja sanoa:

Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle (Ps. 139:23-24)

Missä kallein aarteemme on, siellä sydämemmekin on.

Rakas taivaallinen Isämme, älä anna meidän kiintyä mihinkään, joka ei kestä kuoleman hetkellä. Anna meille sellainen usko, joka auttaa kaikissa vaiheissamme. AMEN.

06.06.2010:// Kari Mäkinen RIKKAAN MIEHEN TALOSSA

Kari Mäkinen

RIKKAAN MIEHEN TALOSSA

Saarna arkkipiispan virkaanasettamismessussa Turun Tuomiokirkossa 6.6.2010

2. sunnuntai helluntaista
Lk 16: 19-31

Jeesus puhui tämän vertauksen:

"Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan. Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.' Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.' Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä - hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.' Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista."


Jeesus kertoo kertomuksen rikkaan miehen talosta, jonka portinpielessä viruu köyhä ja sairas Lasarus.

Se on kuva maailman todellisuudesta, silloin ja nyt. Tämä todellisuus, jossa elämme, on rikkaan miehen talo. Juuri nyt vauraiden maiden portilla on miljardi nälkäistä ihmistä. Ja lähempänä, suomalaisen hyvinvointitalon portille on pysyvästi joutunut yhä suurempi joukko ihmisiä, joitten elämä on yhteiseltä pöydältä putoavien murujen varassa.

Kertomus asettaa tämän todellisuuden perimmäiseen perspektiiviin, kuolemaa vasten. Mutta sitä ei kerrota, jotta tietäisimme, mitä on kuoleman jälkeen, vaan jotta näkisimme ihmiset ja ihmisten talon järjestyksen paljaana, niin kuin Jumala näkee.

Niin syntyy kertomuksen vahva moraalinen viesti: tämän talon yhteinen pöytä kuuluu kaikille. Mutta kertomus on enemmän. Se on myös kertomus Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä, kahdesta ihmisestä. Se on kertomus ihmisistä tässä talossa, ihmisistä niin kuin me.

Lasaruksen paikalla talon portilla voin nähdä nuoren naisen. Hän tulee diakonian vastaanotolle ja kantaa köyhyyden häpeää. On nöyryyttävää, kun on pakko pyytää talon pöydältä pudonnutta pientä murua, että saisi lapsille viikonlopuksi ruuan ja nuorimmalle uudet kengät.

Voin nähdä talon portilla yksin asuvan vanhan miehen, joka odottaa kotipalvelun tuloa. Ehkä hänelle siinä putoaisi pieni muru ihmisen seuraa siihen päivään.

Voin nähdä masennuslääkkeiden turvin päivänsä viettävän koululaisen. Hän ei jaksa ajatella tulevaisuutta. Hän on oppinut, että menestyksen muruja ei hänelle putoa. Menestys on varattu aktiivisille, rohkeille ja sosiaalisille.

Suomalaisen rikkaan talon portin pielessä on monta tarinaa. Siellä asuvat voimattomuus, häpeä, alistuneisuus ja uhma. Siellä kysytään: onko minulle paikkaa talossa, olenko ihmisen arvoinen? Olenko vain avun kohde ja osa sosiaalista ongelmaa, joka uhkaa julkisen talouden tasapainoa? Voi olla, että yhteiseltä pöydältä putoaa jotain niin kauan kuin vauraus lisääntyy, taloudellista avustusta, lääkkeitä ja hoitopalvelua tai työvoimakoulutusta. Ne ovat välttämättömiä siihen hätään. Mutta jäljelle jää Lasaruksen kipein kysymys: nähdäänkö minut täytenä ihmisenä, jolla on kokonainen elämä, muistot, tunteet, sisäiset ilot, omat unet ja toiveet.

Kertomuksessa, joka katsoo niin kuin Jumala katsoo, Aabraham vastaa juuri siihen kysymykseen. Hän ottaa Lasaruksen luokseen, kuulee häntä. Siinä Lasarus tietää olevansa täysi ihminen.

Talossa sisällä on toinen mies. Rikas mies, joka pitää itseään talon isäntänä. Hän on kunnon kansalainen ja hyväntekeväisyyden kannattaja, ei sen huonompi ihminen kuin kuka tahansa.

Talossa sisällä rikkaan miehen paikalla saatan nähdä menestyneen miehen, joka herää aamuyöstä kiireen ja työn paineisiin ja suunnittelee lomamatkaa Kauko-Itään. Että olisi hetki jotain muuta. Siellä on nuori, joka ostaa merkkilompakon ja uuden kännykän tunteakseen olevansa oma itsensä ihmisten keskellä ja tullakseen hyväksytyksi. Sisällä talossa eletään niin kuin osataan, etsitään lohtu ja sisältö kuluttamalla niin kuin muutkin.

Mutta kertomuksessa rikkaalle miehelle käy, että hän yhtäkkiä joutuukin katsomaan paljaana, mitä elämä on ollut ja on. Kuolemaa vasten kaikki näkyy toisin. Siinä erottuu, mikä lopulta ihmiselle on tärkeää ja arvokasta.

Rikkaan miehen osa ei ole häpeä tai voimattomuus. Hänet kohtaa kauhu. Hän katsoo elämäänsä ja hänet täyttää polttava ahdistus, jano, jota vesi tai viini ei sammuta. Hän tunnistaa tyhjyyden.

Kertomuksessa rikkaalla miehellä ei ole nimeä. Hän on vain rikas mies, ei muuta. Hän on olemassa vain taloudellisen panoksensa, kulutuskykynsä ja hankkimiensa nautintojen kautta. Elämästä on tullut kulutettavien elämysten sarja, eikä ihminen enää tiedä kuka hän on. Se on rikkaan miehen syvin kauhu: olenko ollut itsenäni olemassa kenellekään? Tunteeko minua kukaan, onko kukaan ollut minusta kiinnostunut? Kauhu on sisäisen tyhjyyden ja yksinäisyyden kauhua. Hän pyytää edes Lasarusta luokseen, mutta turhaan.

Jeesuksen kertomus on surullinen kertomus talosta, jonka sisällä ja portilla ihminen on vaarassa kadottaa elämänsä. Toiselta muut epäävät sen, toinen kadottaa sen, koska luulee voivansa sen itse hankkia. Molempien kysymys on lopulta sama. Se on ihmisen peruskysymys: Onko elämälläni merkitystä ja arvoa? Olenko omana itsenäni toisille olemassa? Välittääkö minusta joku?

Kyse on ihmisarvosta. Se ei ole periaatteellinen asia. Ihmisarvo syntyy siitä kokemuksesta, että oma elämä on merkityksellistä. Se syntyy siitä, että kokee tulevansa kohdelluksi vertaisena ja arvokkaana. Että juuri minussa Jumalan antama elämä toteutuu ainutlaatuisella tavalla.

Ihmisarvo edellyttää oikeutta, ei sitä että kasvatetaan tämän rikkaan miehen talon vaurautta, jotta portin pieleen putoaisi enemmän muruja. Päinvastoin kertomus ravistelee syvältä talouden kasvuun, kulutukseen ja kilpailukykyyn perustuvan yhteiskunnan tavoitteita. Lasarus saa lopulta hyvän osan, mutta hyvä osa ei ole rikkaan miehen osa. Hyvä osa syntyy siitä, että hänet otetaan vastaan kokonaisena ihmisenä ja hän näkee, että juuri hänelle kuuluu talon koko perintö, se mikä ihmiselle Jumalan maailmassa kuuluu.

Tämä todellisuus, jossa elämme, on se talo, josta Jeesus kertoo. Ajattelen, miten monin tavoin ihmiset täällä odottavat sitä, että joku näkisi heidät sisintä myöten, näkisi kauhun, tyhjyyden, häpeän ja voimattomuuden, näkisi murentuneen tai kadonneen sisimmän. Että näkisi niin kuin Jeesuksen kertomuksessa ihminen nähdään ja kohtelisi niin kuin Aabraham kohteli Lasarusta. Siinä on tehtävä kirkolle ja ihmiselle: nähdä ihminen niin, puolustaa ja lohduttaa häntä ja kohdella häntä siten, että ihminen tietää olevansa arvokas ja hyväksytty. Niin Jumala ihmisen näkee, niin Jumala ihmistä lohduttaa, niin Jumala ihmistä kohtelee. Aamen.

06.06.2010:// Eero Huovinen PIDÄ HUOLI ITSESTÄSI JA KOKO LAUMASTA

Eero Huovinen

PIDÄ HUOLI ITSESTÄSI JA KOKO LAUMASTA

Puhe arkkipiispa Kari Mäkisen virkaanasettamismessussa Turun Tuomiokirkossa 6.6.2010

"Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut.” (Ap.t. 20:28)

Rakas kirkkoväki
Vanhan tavan mukaan piispa asetetaan virkaan "kättenpäällepanemisella ja rukouksella". Tänään sinä, rakas Kari, vastaanotat monien käsien kautta siunauksen arkkipiispan virkaan. Tänään monet myös rukoilevat sinun puolestasi.

Kättenpäällepaneminen ja rukous ovat peräisin apostoliselta ajalta, kahden vuosituhannen takaa. Keskiajalta alkaen piispalle on lisäksi luettu lyhyitä raamatunkohtia, rohkaisuksi ja kehotukseksi. Piispaa saattavat viranhoitoon siis kätten siunaus, ihmisten rukous ja Pyhän Kirjan sanat. Vahva tuki. Miten monessa muussakin johtamistehtävässä tällainen lähtökohta olisi hyväksi.

Yksi klassinen piispalle tarkoitettu raamatunkohta on apostoli Paavalin sana Efeson seurakunnan vanhimmille: "Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut." (Ap.t. 20:28)

Paavali kehottaa "pitämään huolen" itsestä ja koko laumasta. Kehotus on osoitettu vastuuta kantaville. Niiden, joiden velvollisuutena on näyttää suuntaa, tulee erityisellä tavalla pitää huoli omasta itsestään. Kyse ei ole oman aseman eikä maineen valvomisesta, vaan itsensä tutkistelemisesta.

Itsetutkistelu on kaikkien johtotehtävissä olevien vaativa velvollisuus. Virka ei ole minua varten, vaan minä olen virkaa varten. Mitä enemmän on vastuuta, sitä syvemmin on arvioitava omia motiiveja ja oman toiminnan päämääriä. Voidakseen paimentaa koko laumaa, piispan tulee paimentaa itseään.

Huolen pitäminen omasta itsestä on sen kysymistä, kenen asialla minä olen. Olenko uskollinen sille kutsumukselle, johon olen sitoutunut? Kriittisinkään itsetutkistelu ja syvinkään itsetuntemus eivät voi korvata sitä, että kysyn, kenen palvelija olen.

Paimenen tehtävä on pitää huolta "koko laumasta", kaikista Jumalan luomista ja lunastamista ihmisistä. Piispa ei ole jonkin suuntauksen, ohjelman tai liikkeen palveluksessa, vaan hän on koko laumaa varten.

Piispan tehtävä "vaalia kirkon ykseyttä" kuuluu erityisellä tavalla arkkipiispalle. Sinä, Kari hyvä, olet toki muiden piispojen tapaan oman hiippakuntasi paimen, mutta monet kokonaiskirkolliset tehtävät ohjaavat sinua pitämään huolta koko laumasta, kirkon ykseydestä ja koossa pysymisestä. Kokonaisetu on ryhmäetua tärkeämpi.

Kehotus pitää huolta itsestä ja koko laumasta on enemmän kuin vain johtamistaidollinen neuvo. Kehotus saa mielekkyytensä siitä, mitä Paavali lauman luonteesta sanoo. "Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut."

Jumala on hankkinut itselleen sen lauman, josta Paavali puhuu. Pieni sana "itselleen” on tässä yhteydessä tärkeä. Inhimillisten pelisääntöjen mukaan toimivassa maailmassa saattaa olla vaikeaa ymmärtää, että kirkko kuuluu Jumalalle "itselleen".

Ajatus Jumalalle kuuluvasta kirkosta ei syrjäytä ihmisten vaivannäköä eikä vastuuta. Kirkon elämässä kaikkia ratkaisuja tulee sävyttää se, että teemme työtä yhteisössä, joka kuuluu Jumalalle. Koska lauma kuuluu Jumalalle, me ihmiset emme ole toistemme herroja emmekä me omista kirkkoa. Koska lauma kuuluu Jumalalle, piispa on vain palvelija, Jumalan ja ihmisten palvelija.
Kirkon hengellisestä alkuperästä johtuu, että piispa voi nojata Pyhän Hengen voimaan. Hän ei aloita viranhoitoa vain vaalituloksen ja kannatuksensa varassa. Tänään Paavalin sanat saattavat sinua, Kari, kirkkomme uutta arkkipiispaa: Pyhä Henki asettaa sinut kaitsijaksi koko laumalle, hiippakunnalle ja kirkolle.

Kristuksen lunastustyö ja Pyhän Hengen siunaus saavat aikaan sen, että tänään luetut sanat ovat perimmältään lupauksia ja rohkaisuja. Paavalin sanat ovat sen mieleen palauttamista, kuka viime kädessä pitää huolta koko laumasta.

Jokaisella kirkon jäsenellä ja jokaisella piispalla on omat armolahjansa. Me ihmiset olemme erilaisia - Jumala, Kristus ja Pyhä Henki ovat yksi. Huolenpito kirkosta ja sen kaikista jäsenistä, myös piispoista, kuuluu Jumalalle itselleen. Lähde siis virkaasi hyvällä, iloisella ja rohkealla mielellä, Kari hyvä.