06.06.2010:// Kari Mäkinen RIKKAAN MIEHEN TALOSSA

Kari Mäkinen

RIKKAAN MIEHEN TALOSSA

Saarna arkkipiispan virkaanasettamismessussa Turun Tuomiokirkossa 6.6.2010

2. sunnuntai helluntaista
Lk 16: 19-31

Jeesus puhui tämän vertauksen:

"Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan. Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.' Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.' Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä - hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.' Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista."


Jeesus kertoo kertomuksen rikkaan miehen talosta, jonka portinpielessä viruu köyhä ja sairas Lasarus.

Se on kuva maailman todellisuudesta, silloin ja nyt. Tämä todellisuus, jossa elämme, on rikkaan miehen talo. Juuri nyt vauraiden maiden portilla on miljardi nälkäistä ihmistä. Ja lähempänä, suomalaisen hyvinvointitalon portille on pysyvästi joutunut yhä suurempi joukko ihmisiä, joitten elämä on yhteiseltä pöydältä putoavien murujen varassa.

Kertomus asettaa tämän todellisuuden perimmäiseen perspektiiviin, kuolemaa vasten. Mutta sitä ei kerrota, jotta tietäisimme, mitä on kuoleman jälkeen, vaan jotta näkisimme ihmiset ja ihmisten talon järjestyksen paljaana, niin kuin Jumala näkee.

Niin syntyy kertomuksen vahva moraalinen viesti: tämän talon yhteinen pöytä kuuluu kaikille. Mutta kertomus on enemmän. Se on myös kertomus Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä, kahdesta ihmisestä. Se on kertomus ihmisistä tässä talossa, ihmisistä niin kuin me.

Lasaruksen paikalla talon portilla voin nähdä nuoren naisen. Hän tulee diakonian vastaanotolle ja kantaa köyhyyden häpeää. On nöyryyttävää, kun on pakko pyytää talon pöydältä pudonnutta pientä murua, että saisi lapsille viikonlopuksi ruuan ja nuorimmalle uudet kengät.

Voin nähdä talon portilla yksin asuvan vanhan miehen, joka odottaa kotipalvelun tuloa. Ehkä hänelle siinä putoaisi pieni muru ihmisen seuraa siihen päivään.

Voin nähdä masennuslääkkeiden turvin päivänsä viettävän koululaisen. Hän ei jaksa ajatella tulevaisuutta. Hän on oppinut, että menestyksen muruja ei hänelle putoa. Menestys on varattu aktiivisille, rohkeille ja sosiaalisille.

Suomalaisen rikkaan talon portin pielessä on monta tarinaa. Siellä asuvat voimattomuus, häpeä, alistuneisuus ja uhma. Siellä kysytään: onko minulle paikkaa talossa, olenko ihmisen arvoinen? Olenko vain avun kohde ja osa sosiaalista ongelmaa, joka uhkaa julkisen talouden tasapainoa? Voi olla, että yhteiseltä pöydältä putoaa jotain niin kauan kuin vauraus lisääntyy, taloudellista avustusta, lääkkeitä ja hoitopalvelua tai työvoimakoulutusta. Ne ovat välttämättömiä siihen hätään. Mutta jäljelle jää Lasaruksen kipein kysymys: nähdäänkö minut täytenä ihmisenä, jolla on kokonainen elämä, muistot, tunteet, sisäiset ilot, omat unet ja toiveet.

Kertomuksessa, joka katsoo niin kuin Jumala katsoo, Aabraham vastaa juuri siihen kysymykseen. Hän ottaa Lasaruksen luokseen, kuulee häntä. Siinä Lasarus tietää olevansa täysi ihminen.

Talossa sisällä on toinen mies. Rikas mies, joka pitää itseään talon isäntänä. Hän on kunnon kansalainen ja hyväntekeväisyyden kannattaja, ei sen huonompi ihminen kuin kuka tahansa.

Talossa sisällä rikkaan miehen paikalla saatan nähdä menestyneen miehen, joka herää aamuyöstä kiireen ja työn paineisiin ja suunnittelee lomamatkaa Kauko-Itään. Että olisi hetki jotain muuta. Siellä on nuori, joka ostaa merkkilompakon ja uuden kännykän tunteakseen olevansa oma itsensä ihmisten keskellä ja tullakseen hyväksytyksi. Sisällä talossa eletään niin kuin osataan, etsitään lohtu ja sisältö kuluttamalla niin kuin muutkin.

Mutta kertomuksessa rikkaalle miehelle käy, että hän yhtäkkiä joutuukin katsomaan paljaana, mitä elämä on ollut ja on. Kuolemaa vasten kaikki näkyy toisin. Siinä erottuu, mikä lopulta ihmiselle on tärkeää ja arvokasta.

Rikkaan miehen osa ei ole häpeä tai voimattomuus. Hänet kohtaa kauhu. Hän katsoo elämäänsä ja hänet täyttää polttava ahdistus, jano, jota vesi tai viini ei sammuta. Hän tunnistaa tyhjyyden.

Kertomuksessa rikkaalla miehellä ei ole nimeä. Hän on vain rikas mies, ei muuta. Hän on olemassa vain taloudellisen panoksensa, kulutuskykynsä ja hankkimiensa nautintojen kautta. Elämästä on tullut kulutettavien elämysten sarja, eikä ihminen enää tiedä kuka hän on. Se on rikkaan miehen syvin kauhu: olenko ollut itsenäni olemassa kenellekään? Tunteeko minua kukaan, onko kukaan ollut minusta kiinnostunut? Kauhu on sisäisen tyhjyyden ja yksinäisyyden kauhua. Hän pyytää edes Lasarusta luokseen, mutta turhaan.

Jeesuksen kertomus on surullinen kertomus talosta, jonka sisällä ja portilla ihminen on vaarassa kadottaa elämänsä. Toiselta muut epäävät sen, toinen kadottaa sen, koska luulee voivansa sen itse hankkia. Molempien kysymys on lopulta sama. Se on ihmisen peruskysymys: Onko elämälläni merkitystä ja arvoa? Olenko omana itsenäni toisille olemassa? Välittääkö minusta joku?

Kyse on ihmisarvosta. Se ei ole periaatteellinen asia. Ihmisarvo syntyy siitä kokemuksesta, että oma elämä on merkityksellistä. Se syntyy siitä, että kokee tulevansa kohdelluksi vertaisena ja arvokkaana. Että juuri minussa Jumalan antama elämä toteutuu ainutlaatuisella tavalla.

Ihmisarvo edellyttää oikeutta, ei sitä että kasvatetaan tämän rikkaan miehen talon vaurautta, jotta portin pieleen putoaisi enemmän muruja. Päinvastoin kertomus ravistelee syvältä talouden kasvuun, kulutukseen ja kilpailukykyyn perustuvan yhteiskunnan tavoitteita. Lasarus saa lopulta hyvän osan, mutta hyvä osa ei ole rikkaan miehen osa. Hyvä osa syntyy siitä, että hänet otetaan vastaan kokonaisena ihmisenä ja hän näkee, että juuri hänelle kuuluu talon koko perintö, se mikä ihmiselle Jumalan maailmassa kuuluu.

Tämä todellisuus, jossa elämme, on se talo, josta Jeesus kertoo. Ajattelen, miten monin tavoin ihmiset täällä odottavat sitä, että joku näkisi heidät sisintä myöten, näkisi kauhun, tyhjyyden, häpeän ja voimattomuuden, näkisi murentuneen tai kadonneen sisimmän. Että näkisi niin kuin Jeesuksen kertomuksessa ihminen nähdään ja kohtelisi niin kuin Aabraham kohteli Lasarusta. Siinä on tehtävä kirkolle ja ihmiselle: nähdä ihminen niin, puolustaa ja lohduttaa häntä ja kohdella häntä siten, että ihminen tietää olevansa arvokas ja hyväksytty. Niin Jumala ihmisen näkee, niin Jumala ihmistä lohduttaa, niin Jumala ihmistä kohtelee. Aamen.