Laillisen ruumiin ongelma?

Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita jotka todella hämmästyttävät ja kummastuttavat pientä kulkijaa, jos kohta isompaakin tallustelijaa. Luen nykyään uutimet etupäässä tekstiteeveestä. Aamulla selaan toki nykyään maakunnan ykköslehden. Eilen sieltä sattui silmääni varsin erikoinen juttu joka jäi pyörimään mieleen vähän enemmän kanssa. Päivän mittaan valkeni se, että asian tiimoilta on tullut arimoitua aikaisemminkin, ja joskus isommallakin porukalla. Kyse on ns. ”laillisen ruumiin ongelmasta.” Elikkä siis siitä miten olisi viisainta hoitaa ihmisen biologinen jäämistö.

Ruotsalainen Susanne Wiigh – Mäsak on nimittäin patentoinut maailman-laajuisesti uuden hautausmenetelmän jossa ruumis pakastekuivataan. Kaiken lisäksi menetelmä kuuluu olevan ekologinen. Mutta onko se sittenkään. Varsin jännä juttu nyt kun tuhkaus saavuttaa yhä suurempaa suosiota. Kuumakäsit-telystä kylmäkäsittelyyn siis. Joskus tunin hyvin suurta mielenkiintoa krematorioihin ja pohdin sitä miten ruumis voidaan tuhkata pienimmällä energiamäärällä. Ollessani töissä alkuseurakunnassa (Ensimmäinen työpaikkani pappisvirassa eli Kajaanin seurakunta.) pääsin auttamaan ko. seurakunnan silloista ylipuutarhuria kiperässä tilanteessa kun Paltaniemen hautuumaan Valon kappelin krematorio oli poissa käytöstä uunin rikkoutumisen vuoksi. Eräs ruumis oli ns. huonosti esikäsitelty. Oli sattunut kova posahdus kun patologi unohtanut poistaa sydämentahdistimen tuosta biologisesta jäämistöstä. Krematorion uuni oli ruotsalaista valmistetta joten varaosatkin oli tilattu sieltä. Mutta lähetystä ei vain kuulunut. Meikää pyydettiin avuksi eli soittamaan laitteita valmistavaan firmaan. Tein työtä pyydettyä ja tässä maailmassahan saa melkein mitä tahansa kun vain tarpeeksi nätisti pyytää. Sain hoputettua tilausta kun kuulivat miten paljon oli tuhkauksia jonossa. Suorastaan sanoi naisääni riikinruotsiksi että ”Härregud!” Ja tuota pikaa oli varaosat "redan på väg." Ylipuutarhurin ongelmat olivat väistyneet ja elämä (Vaiko tässä tapauksessa kuolema) palaili pikku hiljaan normaaleihin uomiinsa nälkämaan pääkaupungissa.

Elettiin tammikuun loppua vuonna 2000 jolloin kaikkialla oli valtava hautausruuhka. Psykologisesti varsin jännä juttu että tuo kaikkien aikojen hautauspiikki normaalioloissamme sattui tuohon väärään vuosituhannen vaihteeseen. Vuosituhathan vaihtui oikeasti vasta vuotta myöhemmin! Krematorion uunin posahdus ylitti uutiskynnyksen mutta opetuksesta ei kylläkään viisastuttu. Sama ilmiö näet toistui ainakin pariin otteeseen muuallakin Suomessa!
Mutta tuohon uuteen keksintöön... Ruumis siis laitetaan arkkuun ja tässä vaiheessa se jäähdytetään miinus kahdeksaantoista. Sitten ruumis arkkuineen upotetaan nestemäiseen typpeen jossa päästään lukemaan -196 celssiusta. Lopulta vettä menettänyt syväjäädyke täryytyetään. Jäljelle jää orgaanista pölyä josta voidaan vielä poistaa metallit sun muut lisäaineet. Jäljelle jäänyt pakastekuivattu pöly, noin 25-30 kg, laitetan maissi- ja perunatärkkelyksestä valmistettuun arkkuun joka haudataan alle puolen metrin syvyyteen, jolloin se maatuu noin vuodessa. Väitänpä kuitenkin että tällaisesta käsittelystä tulee varsin suuri ekologinen jalanjälki itsessään... Kuinka suuri? Suurempi kuin tuhkauksessa aivan varmasti. Krematorio-tekniikassakin olisi vielä kehittämisen ja keskittämisen varaa. Mutta laite olisi vallan mielenkintoinen. Käsittääkseni se olisi noin 20 metriä pitkä, ehkä vähän sellaisen pitkän rekkakontin muotoinen ja näköinen. Siinä olisi esijäähdytin, pakastekuivaus-allas, tärytin, metallinerotin ja pakkauskone. Laitetta varten tarvittaisiin pieni halli jossa luonnollisesti olisi myös ohjauspöytä tietokoneineen ja tietysti sosiaalitilat työntekijöille. Siis varsinainen kylmäkrematorio.

Miksei samalla mietitä vieläkin hurjempia hautausmenetelmiä. Mielestäni Susanne Wiigh Mäsakin ajatus lähentelee jonkin sortin pakkomiellettä. Annetaanpa ajatuksen juosta kunnolla. Miten olisi vaikkapa hautaustapa jossa kaikki hävitetään atomeiksi kertaheitolla?! Toki siihen vaaditaan energiaa, mutta ihminenhän on luonnostaan varsin järjetön olento. Rakennetaan vaikkapa geoenergialla ja stratosfääri-kiihdyttimellä toimiva korkeapainepumppu, jolla biologisia jäämistöjä ammutaan ammuksen kaltaisen teräslieriön sisällä lähiavaruuteen maata kiertävälle radalle. Sieltä ne sitten tulisivat tähdenlentoina läpi ilmakehän yläkerrosten palaen tosiaan atomeiksi. Siitä saisi vallan hyvin vajaan minuutin kestävän tähdenlennon ja omaiset voisivat katsella kirjaimellisesti ottaen tuota viimeistä matkaa. Tällaisen hautauksen ongelmana on vain se, että se ei oikein onnistu kesäkuukausina valoisan taivaan vuoksi.
Yhtä kaikki! Pääsisi siinä mainion venyte-laulajamme Kaija Koon taannoisen hitin ”Kuka keksi rakkauden” sanat ”Tähdenlentona luokseni saavuit ja kauniimman teit minun maailmastain...” uuteen uskoon. Voisipa laulaa sanat vaikkapa seuraavasti: ”Tähdenlentona luotamme lähdit ja kauniimman meidän maailmastamme...”

Korkeapainepumppuhan oli yksi natsien salaisista aseista, tosin käyttökelvoton putkien huonon toleranssin vuoksi. Kyse oli pitkän kantaman tykistä joka oli saksalaiselta nimeltään ”Hochdruckspumpe”. Korkeapainepumppu koostui 40 osasta ja siinä oli 28 ruutikammiota pääputken haarakkeissa. Tarkoituksena oli, että ammuksen kulkiessa putkessa nämä panokset laukaistaisiin kukin vuorollaan, niin että ne antaisivat kranaatille lähtönopeudeksi 1371,6 metriä sekunnissa! Laitetta kokeiltiin jopa aivan oikeasti. Aatun tarkoituksena oli moisella aseella, joka tunnettiin myös nimellä V-3, käräytellä lontoolaisten kollageeneja. Jöötin paino olisi ollut tommoiset 150 kiloa. Siis vallan hirmuisen painevaikutuksen aikaansaava korttelipommi jo kerrassaan.

Ajatus geoenergialla toimivasta korkeapainepumpusta ei ole uusi. On nimittäin vakavasti suunniteltu sellaisia vielä rakennettavankin. Niillä ammuttaisiin maatakiertävälle radalle avaruusasemien rakennustarvikkeita hyvinkin huokein kustannuksin, ja ennen kaikkea ekologisesti. Melu vaan olisi kuulemma infernaalinen. Stratosfääri-kiihdytin kuulunee ainakin vielä samaan kategoriaan kuin teleportaatio! Kyse olisi lähinnä kait sitten antimaterialla toimivasta partikkelinsyrjäyttimestä. Siis kyse olisi kalliista, pienikokoisesta, mutta toisaalta ekologisesta rakettimoottorin korvaavasta laitteesta. Kokoluokka lienee sama kuin ensimmäisillä sydämentahdistimilla.

”Laillinen ruumis” terminä on taas varastettu 1970-luvulla valmistuneesta tv-teatterin mainiosta näytelmästä ”Orvar Kleinin laillinen ruumis.” Ei siis mitään uutta auringon alla! Ei, ei sitten vaikka kuinka jotain omaperäistä yrittäisi!
Saapas nähdä miten hurjan jutun saamme huomenpänä lehdestä lukea. Sanotaan, että kaikkia asioita on tarkasteltava ja punnittava tarkasti. Hengellisiäkin on koeteltava. Niihinkin on nykyään vain tuotava ekologinen näkökulma, ennen kaikkea se. Mitäpä tässä muuta voisi sanoa kuin krocodiili Jenaa mukaillen: ”Maailmassa monta on ihmeellistä aasia, ne hämmästyttää kummastuttaa pientä neukkua." Ja jääpä siinä tsuhnillekin omat osansa! Itse asiassa neukkula tuotti valtavan paljon pedagogisesti kestäviä lastenelokuvia sun muuta

01.08.2007 Kaksi vuotta opettajan kuolemasta. 75/144/ II TK

Niin on ja vieläkään asia ei tunnu oikein luontevalta. On siis kulunut kaksi vuotta siitä kun rakas opettajani Timo Veijola pääsi maallisen elämän vaivoista. Timohan jäi junan alle. Olen päättänytkin kirjoittaa vastedes kirjoituksen enpeekoohon elokuun ensimmäisenä päivänä. Aion jatkaa rojektia aina siihen asti kun minussa itsessäni henki pihisee tai pystyn kirjoittamaan. Työvuosia tässä virassa on vielä, laskutavasta riippuen, noin 24-26. Noin vajaat 26 jos papin eromamisikä nostetaan jälleen täyraamatulliseen seitsemäänkymmeneen ikävuoteen. Onhan siinä veivaamista: 25 kertaa grossi ja puolet päälle on komeat 3600+68 nettipäiväkirjakirjoitusta. Ja niistä vielä 25 em. tehtävänoton parissa.

Viime vuonna kirjoittelin yleispyöreitä ja kerroin siitä kuinka Timo rökitti leipäpapit. Nyt haluan kertoa jotain Timon persoonasta ja tavasta kohdata oppilaansa. Timo ei tietysti ollut kaikkein helpoin opettaja jos hän sille päälle sattui. Kerrotaan että hän ei ollut oikein luontevimmillaan naisopiskelijoiden kanssa. Se on toki inhimillistä ja tiedän naisopettajia joilla oli päällä patologinen miesopiskelijoita, ja joskus kaikkia opiskelijoita kohtaan. Timo oli kuitenkin inhimillinen mies joka antoi anteeksi kun asiat puhuttiin selviksi. Mutta ennen kaikkea hänen inhimillisyytensä tuli esiin siinä miten hän tuli omista korkeista tieteellisistä maailmoistaan alas, eikä hän vaatinut keneltäkään enempää kuin hänen astiaansa mahtui. Klassista oli hänen tapansa ottaa tenttejä vastaan, ja myös monesti se miten nopeasti tulokset olivat saatavilla. Jos oli tentittävänä 1000 sivua vieraskielistä tekstiä niin kirjat sai tenttiä yksi kerrallaan, ja perjantain tentin tulos oli maanantai-iltana kuudennen kerroksen ovessa vanhoina aikoina jolloin tiedekunta majaili Neitsytpolulla. Ahkera mies!

Kerran eräällä luennolla Timo antoi tuleville polville tehtävän. Jonkun, tai joidenkin tulisi kirjoittaa Vanhan testamentin teksteistä, vaikkapa saarnateksteistä, helppotajuinen kommentaari. Hän ei omien sanojensa mukaan pystyisi kirjoittamaan tarpeeksi yksinkertaisesti, eikä aikaakaan olisi. Hän tunsi omat rajansa ainakin tässä. Vuodet vierivät ja tänä vuonna onkin ilmestynyt teos nimeltä Maitoa ja hunajaa — evankeliumikirjan Vanhan testamentin lukukappaleiden kommentaari (1 vuosikerta). Asialla oli Pauli M.K. Niemelä. Tiestystikin Timon oppilaita, väitellyt mies ja Kiimingin kirkkoherra. Tähän sopivat oivallisesti Jesajan kirjan luvun 55 jakeiden 10-11 sanat:
10 Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta
eivätkä sinne palaa
vaan kastelevat maan,
joka hedelmöityy ja versoo
ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän,
11 Niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.

Timon postuumisti julkaistu “Kolkuttakaa, niin teille avataan — Päiväkirjamerkintöjä ahdistuksen ja ilon ajalta.” on rankkaa luettavaa. Taitaa olla kesken vielä eläkepäivilläkin. Ehkä se tuleekin lukea niin. Otetaanpa sieltä summittaisesti yksi kappale vaikkapa päivältä 24.10. 2000. “Jumala tappaa ensin ja tekee sitten eläväksi (vrt. 5. Moos. 32:39 “Näettehän nyt: minä olen ainoa, ei ole muuta jumalaa minun rinnallani. Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän, minä lyön ja minä parannan, minun vallassani on kaikki.”). Ihminen menettää kaiken omansa, astuu helvettiin ja siellä hän kohtaa Jumalan. Tämä on Lutherin tarkoittama syntisen vanhurskauttaminen.” Viisaita puhut rakas opettajani, viisaita puhut… Tulee aivan mieleen Piispa Olavi Kareksen aforismit, mutta vain potenssissa rankempana. Jatkamme vuoden kuluttua!

01.08.2006 Kuinka Timo Veijola rökitti leipäpapit.

Niin on. Surutyö on kesken. Tuskin häntä kaipaamaan jääneet vieläkään oikein tajuavat mitä tapahtui. Timo Veijola (s. 1947) on nyt sitten poissa. Tulen tästä lähtien omistamaan elokuun ensimmäisen päivän nettipäiväkirjani rakkaan opettajani muistolle; muistelemista näet löytyy. Timon arvoitukseen liittyy paljon. En ollut uskoa korviani kun nuori teologiystäväni ja pienen tyttäreni kummi soitti minulle ollessani Auran palvituotteen jonossa. Tein ostokseni poissa tolalta ja ajoin kotiin ja vedin lipun puolitankoon. Rakas opettajani oli jäänyt junan alle pitkän sairasloman päätteeksi, kuten ystäväni asian ilmaisi. Syvä masennus vaati jälleen yhden uhrin.

 Timo teki elämäntyönsä Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan eksegetiikan laitoksella ollen Vanhan testamentin eksegetiikan professorina vuodesta 1985 edeltäjinään mm. Ilmari Soisalon-Soininen, Aarre Lauha ja Antti Filemon Puukko. Suuria sieluja kaikki. 

On turha alkaa luettelemaan hänen meriittejään. Tahdon kertoa yhden muistelon joka kuvaa paljon. Vuonna 1992 keväällä Timo Veijola piti luentoja Saarnaajan kirjasta. Ensimmäisen luennon aluksi hänellä oli asiaa. Muistan ikuisesti hänen sanansa. Timo puhui: ”Se oli viimeinen kerta kun osallistun täällä Helsingissä mihinkään pappien tilaisuuteen alustajana ja muutenkin. Täällä ei ole muita kuin nihilistejä. Jos johonkin vielä lähden puhumaan niin matkaan pohjoisiin hiippakuntiin, siellä papit sentään vielä uskovat ylösnousseeseen Kristukseen. Mikä se on tämä homman nimi; opiskellaan ja otetaan velkaa. Valmistutaan ja aletaan kai töihinkin paremman puutteessa ja toivossa!” Timo sai nuo sanat, hän oli todella lyhytsanainen ja lakonisen tyyni, kestämään ikuisuuden. Oli meitä paikalla kuutisenkymmentä kuulijaa. Joukossa pappeja kymmenkunta ja parikymmentä lisää tulevaista. Tulevia kirkkoherrojakin istui luennolla sankoin joukoin. Ja kaiketi niitä helsinkiläisiäkin pappeja. Ei kukaan uskaltanut suutansa avata ja Timolle vastaan sanoa. Timohan ei ollut pitkävihainen mies kunhan häntä vain kiistatilanteessa tuli vastaan.

 Otin tuosta päivästä onkeeni, enkä sitten valmistumiseni jälkeen neljään vuoteen havitellutkaan pappisvirkaa. Vanhassa työpaikassani ”piiripääl-likkö Patton” ihmetteli kerran kahvituntilukemisiani. Jotain puhui romskujen lukemisesta ja osoitteli sormella. Tiesi kyllä minun olevan teologian kanditaatti. Sanoin äijälle: ”Minulla on kyllä piispan pätevyys.” ”Hänpä uteli miksei ole papiksi ryhdytty?” Sanoin hänelle että jos ei ole varma asiastaan niin on parempi olla tekemättä harkitsematonta, ettei tee vahinkoa itselleen ja mille. Äijä öhisi ja murahteli jotain hyväksyvää... Eihän sitä papiksi voi alkaa jos ei kirkkoon kuulu eikä koe olevansa luterilainen jos kristitty olleskaan... En ollut ottanut opettajani evästyksiä noin kirjaimellisesti, oli vain muuta tekemistä ja kiinnostuksen aiheita.

Timoa saan kiittää niin monesta opetuksesta, enkä ole ainoa. Timon kirjat tulevat kulumaan tulevienkin teologipolvien käsissä niin kauan kuin maailma pyörii ja inehmot sitä tallaa. Mutta jotain konkreettistakin opin. Kun palautin harjoitusaineen, eli ison pääluvun valmista graduaali-tutkimusta oli tiukka komento: ”Poika, se on kaksi välilyöntiä kun minulle töitä kirjoitellaan.” Sen jälkeen olen käyttänyt kahta välilyöntiä kaikkialla. Samoin tuli määräys käyttää vanhaa merkintää e.k.r uudemman e.a.a sijasta. Turha oli selitellä kielitoimiston suosituksilla. Nyttemmin käytän merkintää e.a.a eli ennen ajanlaskun alkua. Sehän sisältää myös Kristus-motiivin, vaikkakin peitettynä. Jotain sentään sain läpikin. Vaihdoin tutkielmani fontin Times New Roman fonttiin Palatino tavoitellessani tutkielmaan muutamaa lisäsivua. Timo nielaisi syötin ja sanoi sen peräti olevan hienostuneempi kuin Times New Roman.

Siellä jossakin maailmankaikkeuden salaisissa paikoissa on otettu pois kaikki vajavaisuus, ahdistus, masennus ja kärsimys. Jumala on pyyhkinyt jo pois kyyneleesi. En sanokaan lepää rauhassa, vaan sanon: Iloitse rauhassa!