Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri ry. – Sannfinländarnas Egentliga Finlands Krets rf
Kevätkokouksen julkilausuma
Valtapuolueet sahaavat omaa oksaansa
Liki 30 vuotta vallankahvassa vuorotelleet Kokoomus, keskusta ja SDP ovat apupuolueineen ajaneet alas suomalaista hyvinvointivaltiota, jonka sotaveteraanipolvi rakensi raskaalla uurastuksella sodan jälkeen, jotta meillä veteraanien lapsilla olisi paremmat elinolot. Tämän työn ovat onnettomilla tunaroinneillaan tuhonneet valtapuolueidemme seteliselkärankaiset kansanedustajat.
Viimeisen 15 vuoden aikana heillä on ollut käytössään uusi työkalu EU, jolla on kätevästi voinut lisätä kansamme ahdinkoa ja pakottaa valtion ja kuntiemme taloutta yhä uusiin säästötoimiin. Nämä säästöt näkyvät huonontuneina sairaan- ja vanhustenhoidon palveluina, jättikouluina ja kuntaliitoksina. Nämä muutokset sälyttävät lisää taakkaa työssäkäyvien ja lapsiperheiden harteille. Muutokset heikentävät suomalaisten elintasoa ja ovat rappioittaneet pohjoismaisen hyvinvointivaltion.
Viimeisin voimannäyttö tämän EU-työkalun käytöstä on Kataisen ja Vanhasen loistosijoituksena mainitsema Kreikan valtiontalouden pelastamiseksi tehty 1,6 miljardin euron tukipaketti, jolla pelastettiin suomalaisten pelureiden, pankkien, vakuutus- ja eläkevakuutusyhtiöiden Kreikkaan tekemät riskisijoitukset. Meidän perussuomalaisten mielestä näiden rahanahneiden keinottelijoiden olisi ollut aika saada kunnolla näpeilleen eikä heidän pelastamisekseen olisi tullut käyttää maamme hupenevia verovaroja ja ulkomailta otettua valtiontalouden velkaa.
Pidempiaikainen voimannäyttö EU-työkalun käytöstä on sen mukanaan tuoma velvoite suomalaisten töiden EU-maiden välisestä kilpailuttamisesta, jossa työt voi teettää suomalaisen duunarin sijaan edullisemmin ulkomaisella huonostikoulutetulla tai kouluttamattomalla työvoimalla. Lisäetuna on, että kaikki kuntien ja valtion verot voi tällöin jättää surutta suomalaisella työvoimalla toimivien yritysten maksettavaksi. Tämä on viime kuukausina kansalle valjennut valtapuolueiden tukema täydellinen puhallus, jossa kyllä ennen pitkää kaatuu niin kuntien kuin valtionkin talous. Ilmeisesti hallitusvastuussa olevissa kokoomuksessa, keskustassa, RKP:ssä ja vihreissä ei ole yhtään niin älykästä poliitikkoa, että olisivat ymmärtäneet säätää uudet lait, joilla näiden ulkomaisten yhtiöiden ja niiden työntekijöiden tekemistä työurakoista maksettaisiin Suomen valtiolle ja kunnille yhtälailla veroja kuin kotimaisen työvoiman ja yritysten tekemistä töistä.
Tulevissa eduskuntavaaleissa me Perussuomalaiset kansanedustajaehdokkaat haastamme tämän lyhytnäköisen valtaeliittimme, joka vielä eduskuntavaalien lähestyessäkin sahaa omaa oksaansa moottorisahalla. Samaan aikaan maassa vallitsee kasvava työttömyys ja nuorisotyöttömyys, joka on kasvanut ennätyslukemiin. Hallitusherrat ja -rouvat ovat keskittyneet maailman parantamiseen sen sijaan, että huolehtisivat kotimaan asiat ensin kuntoon. Tähän asioiden hoitojärjestykseen me Perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat haluamme tuoda pikaisen korjauksen.
Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri ry on tänään kevätkokouksessaan asettanut 17 kansanedustajaehdokasta, jotka rupeavat tekemään vaalityötään tavoiteenaan tavallisen Suomen kansalaisen elinolojen parantaminen ja aseman turvaaminen yhdentyvän Euroopan mukanaan tuomissa paineissa. Haastamme suuret puolueet teemalla ”Tunnollinen poliitikko ajattelee omaa kansaa ensin”.
Lauri Heikkilä
Varsinais-Suomen perussuomalaisten pj.
Friday, May 28, 2010
Sunday, May 16, 2010
Mitä kristityt oikein tarkoittavat kun he puhuvat "Kristuksessa olemisesta."
Helatorstai. 25 maius MMVI
Korotettu Herra
Vaihtokauppa, limbo ja voitto.
Saarnateksti: Room. 8: 31-39
Evankeliumi: Luuk. 24: 46-53
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta."Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.
Saarnateksti: Room. 8: 31-39
Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala - mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus - mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? On kirjoitettu:
- Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa,
meitä kohdellaan teuraslampaina.
Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voierottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Eräs hyvin paljon hartauksissa käytetty lyhyt kertoelma ”Jalanjäljet hiekassa” puhuu Jumalan läsnäolosta ja meissä olemisesta näillä samoilla:
”Uneksin eräänä yönä käveleväni meren rannalla.
Meri vaahtosi, tuuli humisi, ja jalanjälkeni painuivat hiekkaan.
Katsellessani taaksepäin erotin kuitenkin omien jälkieni vieressä toiset,
kevyet askeleet. Kuka mahtoi kulkea rinnallani?
Silloin kuulin äänen, joka sanoi:
-Lapseni. luvatessasi seurata minua pyysit minua kulkemaan kanssasi,
ja sen olen tehnyt.
Katsoin uudelleen taakseni. Mieleeni tulivat kaikki hetket,
jolloin olin tuntenut itseni yksinäiseksi ja onnettomaksi,
hetket, jolloin olisin tarvinnut ystävää,
hetket, jolloin en jaksanut eteenpäin.
Äkkiä huomasin, että hiekassa näkyivät vain yhdet, syvät jalanjäljet.
Huusin hätääntyneenä: -Sanoit kulkevasi kanssani, Herra,
mutta missä olit silloin, kun tarvitsin sinua?
Olet jättänyt minut aivan yksin!
Aallot lauloivat, ja tuuli hengähti hiljaa.
Kuulin äänen sanovan lempeästi:
-Lapseni, silloin minä kannoin sinua.
Tämä kertomus on monelle tuttu, seurakunnan työntekijälle vähän kulunut ja jollekin voi tulla mieleen, miten niin ylevä Raamatunkohta kuin Paavalin roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun lopetus sopii samaan puheenparteen tuon kanssa. Molempien takaa löytyy kuitenkin sama ajatus. Mutta mikä se on!?
Kerran keskustelin erään pappisystäväni kanssa siitä mitä pitäisi oikein tehdä, että jäisi historian kirjoihin, että oikein mainittaisiin... Tulin itse siihen johtopäätökseen, että jos kirjoittaa yhden yhtä hyvän kirjeen kuin Paavalin roomalaiskirje on, niin varmasti ylittää tuolla yhdellä kirjeellä vaikkapa Martti Lutherin koko tuotannon ja pääsee sinne Paavalin viereen. Silloin nimeäsi hoetaan, kirotaan tai siunataan, seuraavat kaksituhatta vuotta. Mutta se jäänee tekemättä, ei taida tulla toista roomalaiskirjettä
Paavali on ilmaissut oman ajattelunsa kaikkein parhaiten juuri roomalaiskirjeessä. Siitä on sanottu, että jokaisen kristityn tulisi osata se ulkoa. Tärkeähän se on, se on viides evankeliumi. Se ei puhu, eikä sen kirjoittaja ole kiinnostunut Jeesuksen maallisesta elämästä kuten neljä evankeliumia tekevät.Se on kiinnostunut ylösnousseesta ja taivaaseen korotetusta Kristuksesta, helatorstain jälkeisestä kristuksesta. Ja, vaikkei sitä moni raamatunlukija aina muistakaan, on Paavalin roomalaiskirje yli kymmenen vuotta vanhempi kuin vanhin evankeliumi, Markuksen evankeliumi.
Roomalaiskirjeen luku 8, josta päivän epistolamme on, puhuu paljon Kristityn uudesta elämästä hengen alaisuudessa, päättyen juuri tuohon tekstiin jonka pohjalta virren 273 ”Jeesus parhain ystäväni” sanatkin on tehty. Juuri roomalaiskirjeen luku 8 on uskomme kannalta hyvin keskeinen.
Paavali ei puhu juuri koskaan Jeesuksesta, hän puhuu aina Kristuksesta, korotetusta Herrasta. Ja nimenomaan siitä, mitä Kristuksessa oleminen on! Koko roomalaiskirje on jatkuvaa todistelua ja tämän asian vatvomista, samaa asiaa tarkastellaan aina uudesta näkökulmasta. On ikään kuin kyse siitä, että sinulla on rikkinäinen villasukka ja sinä parsit sitä yhdestä kohdasta, ja kun saat sen valmiiksi yhdestä kohtaa ilmestyykin siihen toinen reikä. Parsit ja parsit, reikä on sukassa, Ja kun taas saat reiän parsittua ilmestyy uusi, ja taas uusi. Samalla tavalla täytyy parsia joka kerta, samalla neulalla ja samalla langalla. Lopulta sukka on parsimalla parsittu eikä siinä ole mitään kudottua jäljellä, mutta kas kummaa: sukkahan on hyvä jalassa ja lämmin, kenties vesitiiviskin... Ja lopulta et tuota parsittua sukkaa haluaisi mihinkään muuhun enää vaihtaa, ei mistään hinnasta. Jos tuollainen sukka, tai sukat, on ainoa mitä jalkaasi voit laitta, niin onhan sitä toki parsittava, ja parsimalla parsittava, ja vielä päälle parsittava. Niin se oli Paavalinkin laita; sukkaa hän ei toki parsinut, tai mistä me sen tiedämme, kasi sekin teltantekijältä onnistui, mutta siitä hän jaksoi todistella miten Kristus oli muuttanut hänen elämänsä, mitä uusi elämä Kristuksessa tarkoitti.
Kristuksessa elämistä voi verrata myös hyvään vaihtokauppaan, mutta sellaiseen vaihtokauppaan jossa kumpikaan ei tule huijatuksi ja petetyksi. Mutta miten se on mahdollista. Voiko joku aidosti iloita jos saa hyvästä, kurantista ja uudesta tavarasta, oli se sitten vaikkapa ehjät kumisaappaat tai hyvä auto, vastineeksi rikkinäiset saappaat tai hajoamispisteessä olevan vanhan auton. Mielettömältähän se tuntuu. Ehkä tällaisia hyväntekijöitä todellakin on olemassa. Mutta juuri tästä on kyse, ja uskonyhteyttä Kristukseen onkin kuvattu ominaisuuksien vaihtona. Sillä me olemme rikkinäisiä kumisaappaita ja hajoamispisteessä olevia autoja, kirjaimellisesti huollon tarpeessa. Miten yksinkertainen asia tämä onkaan, mutta eikö yksinkertaiset asia olekin niitä joita on vaikeinta uskoa, eivätkö aidot ja ilmaiset asia olekin niitä joita maalliseen kiintyvä nykyajan, tai paremminkin, kaikenajan ihminen karttaa.
Limbo on hyvä suoritus, kunhan on laittanut riman tarpeeksi korkealle... Sen sijaan, että ottaisimme voiton ja parhaan tuloksen tavoitteeksemme, tulee meidän ennemminkin ottaa tavoitteeksemme vaikeuksissa kestäminen ja matka läpi elämän ja sen eteen tuomien vaikeuksien. On mietittävä sitä, mikä on voiton salaisuus! Niin; vaikeuksista vapautuminen ei ole sittenkään uskovan elämän voiton salaisuus vaan niissä kestäminen ja niiden läpi meneminen. Ruumiimme ja sielumme voidaan tuhota. Silloinkin voitamme menemme limbona korkean riman alitse. Silloinkin voitamme, voittomme ei silloin ole omassa voimassamme tai yvykkyydessämme, eikä siinä, mitä meille tapahtuu tai mitä saamme aikaan. Voitonpalkinnon tuolle rimanlaittajalle antaa häntä rakastava Herra Jeesus Kristus. Tätä voitonpalkintoa ei riistä mikään.
Tämä rakkaus ja voitto ei takaa hauskaa ja mukavaa ajallista elämää ja tuo ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Tälle rakkaudelle ihmisen ajallisen elämän ulkonainen hyvinvointi on sivuasia. Sen rakkauden valtaaman ihmisen koko elämä voi olla kaiken aikaa surmattuna ja kiusattuna olemista, olemista kuin teuraslampaana juuri ennen teurastusta (Room 8:36). ”Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina.”
Jumalan rakkaus näkee ihmisen elämän aivan toisenlaisessa valossa kuin me itse sen yleensä näemme. Jumalan rakkauteen näet kuuluu se, että hän kulkee voittajana kanssasi silloinkin kun alitat riman, tai et jaksa mihinkään, kirjaimellisesti silloin kun omat jalanjälkiesi häviävät...
Tuo alun kertomuksemme ei olisi koskaan ilmaantunut ihmisten huulille, kerrottaviksi yhä uusilla rippikoululeireillä, päiväkerhoissa, vanhustenkerhoissa ellei apostoli Paavali olisi pystynyt pukemaan sanoiksi Jumalan rakkauden suurinta ilmausta, Jeesusta Kristusta, elämän ja kuoleman Herraa, ylösnoussutta ja korotettua Herraa. AMEN.
Korotettu Herra
Vaihtokauppa, limbo ja voitto.
Saarnateksti: Room. 8: 31-39
Evankeliumi: Luuk. 24: 46-53
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta."Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.
Saarnateksti: Room. 8: 31-39
Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala - mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus - mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? On kirjoitettu:
- Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa,
meitä kohdellaan teuraslampaina.
Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voierottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Eräs hyvin paljon hartauksissa käytetty lyhyt kertoelma ”Jalanjäljet hiekassa” puhuu Jumalan läsnäolosta ja meissä olemisesta näillä samoilla:
”Uneksin eräänä yönä käveleväni meren rannalla.
Meri vaahtosi, tuuli humisi, ja jalanjälkeni painuivat hiekkaan.
Katsellessani taaksepäin erotin kuitenkin omien jälkieni vieressä toiset,
kevyet askeleet. Kuka mahtoi kulkea rinnallani?
Silloin kuulin äänen, joka sanoi:
-Lapseni. luvatessasi seurata minua pyysit minua kulkemaan kanssasi,
ja sen olen tehnyt.
Katsoin uudelleen taakseni. Mieleeni tulivat kaikki hetket,
jolloin olin tuntenut itseni yksinäiseksi ja onnettomaksi,
hetket, jolloin olisin tarvinnut ystävää,
hetket, jolloin en jaksanut eteenpäin.
Äkkiä huomasin, että hiekassa näkyivät vain yhdet, syvät jalanjäljet.
Huusin hätääntyneenä: -Sanoit kulkevasi kanssani, Herra,
mutta missä olit silloin, kun tarvitsin sinua?
Olet jättänyt minut aivan yksin!
Aallot lauloivat, ja tuuli hengähti hiljaa.
Kuulin äänen sanovan lempeästi:
-Lapseni, silloin minä kannoin sinua.
Tämä kertomus on monelle tuttu, seurakunnan työntekijälle vähän kulunut ja jollekin voi tulla mieleen, miten niin ylevä Raamatunkohta kuin Paavalin roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun lopetus sopii samaan puheenparteen tuon kanssa. Molempien takaa löytyy kuitenkin sama ajatus. Mutta mikä se on!?
Kerran keskustelin erään pappisystäväni kanssa siitä mitä pitäisi oikein tehdä, että jäisi historian kirjoihin, että oikein mainittaisiin... Tulin itse siihen johtopäätökseen, että jos kirjoittaa yhden yhtä hyvän kirjeen kuin Paavalin roomalaiskirje on, niin varmasti ylittää tuolla yhdellä kirjeellä vaikkapa Martti Lutherin koko tuotannon ja pääsee sinne Paavalin viereen. Silloin nimeäsi hoetaan, kirotaan tai siunataan, seuraavat kaksituhatta vuotta. Mutta se jäänee tekemättä, ei taida tulla toista roomalaiskirjettä
Paavali on ilmaissut oman ajattelunsa kaikkein parhaiten juuri roomalaiskirjeessä. Siitä on sanottu, että jokaisen kristityn tulisi osata se ulkoa. Tärkeähän se on, se on viides evankeliumi. Se ei puhu, eikä sen kirjoittaja ole kiinnostunut Jeesuksen maallisesta elämästä kuten neljä evankeliumia tekevät.Se on kiinnostunut ylösnousseesta ja taivaaseen korotetusta Kristuksesta, helatorstain jälkeisestä kristuksesta. Ja, vaikkei sitä moni raamatunlukija aina muistakaan, on Paavalin roomalaiskirje yli kymmenen vuotta vanhempi kuin vanhin evankeliumi, Markuksen evankeliumi.
Roomalaiskirjeen luku 8, josta päivän epistolamme on, puhuu paljon Kristityn uudesta elämästä hengen alaisuudessa, päättyen juuri tuohon tekstiin jonka pohjalta virren 273 ”Jeesus parhain ystäväni” sanatkin on tehty. Juuri roomalaiskirjeen luku 8 on uskomme kannalta hyvin keskeinen.
Paavali ei puhu juuri koskaan Jeesuksesta, hän puhuu aina Kristuksesta, korotetusta Herrasta. Ja nimenomaan siitä, mitä Kristuksessa oleminen on! Koko roomalaiskirje on jatkuvaa todistelua ja tämän asian vatvomista, samaa asiaa tarkastellaan aina uudesta näkökulmasta. On ikään kuin kyse siitä, että sinulla on rikkinäinen villasukka ja sinä parsit sitä yhdestä kohdasta, ja kun saat sen valmiiksi yhdestä kohtaa ilmestyykin siihen toinen reikä. Parsit ja parsit, reikä on sukassa, Ja kun taas saat reiän parsittua ilmestyy uusi, ja taas uusi. Samalla tavalla täytyy parsia joka kerta, samalla neulalla ja samalla langalla. Lopulta sukka on parsimalla parsittu eikä siinä ole mitään kudottua jäljellä, mutta kas kummaa: sukkahan on hyvä jalassa ja lämmin, kenties vesitiiviskin... Ja lopulta et tuota parsittua sukkaa haluaisi mihinkään muuhun enää vaihtaa, ei mistään hinnasta. Jos tuollainen sukka, tai sukat, on ainoa mitä jalkaasi voit laitta, niin onhan sitä toki parsittava, ja parsimalla parsittava, ja vielä päälle parsittava. Niin se oli Paavalinkin laita; sukkaa hän ei toki parsinut, tai mistä me sen tiedämme, kasi sekin teltantekijältä onnistui, mutta siitä hän jaksoi todistella miten Kristus oli muuttanut hänen elämänsä, mitä uusi elämä Kristuksessa tarkoitti.
Kristuksessa elämistä voi verrata myös hyvään vaihtokauppaan, mutta sellaiseen vaihtokauppaan jossa kumpikaan ei tule huijatuksi ja petetyksi. Mutta miten se on mahdollista. Voiko joku aidosti iloita jos saa hyvästä, kurantista ja uudesta tavarasta, oli se sitten vaikkapa ehjät kumisaappaat tai hyvä auto, vastineeksi rikkinäiset saappaat tai hajoamispisteessä olevan vanhan auton. Mielettömältähän se tuntuu. Ehkä tällaisia hyväntekijöitä todellakin on olemassa. Mutta juuri tästä on kyse, ja uskonyhteyttä Kristukseen onkin kuvattu ominaisuuksien vaihtona. Sillä me olemme rikkinäisiä kumisaappaita ja hajoamispisteessä olevia autoja, kirjaimellisesti huollon tarpeessa. Miten yksinkertainen asia tämä onkaan, mutta eikö yksinkertaiset asia olekin niitä joita on vaikeinta uskoa, eivätkö aidot ja ilmaiset asia olekin niitä joita maalliseen kiintyvä nykyajan, tai paremminkin, kaikenajan ihminen karttaa.
Limbo on hyvä suoritus, kunhan on laittanut riman tarpeeksi korkealle... Sen sijaan, että ottaisimme voiton ja parhaan tuloksen tavoitteeksemme, tulee meidän ennemminkin ottaa tavoitteeksemme vaikeuksissa kestäminen ja matka läpi elämän ja sen eteen tuomien vaikeuksien. On mietittävä sitä, mikä on voiton salaisuus! Niin; vaikeuksista vapautuminen ei ole sittenkään uskovan elämän voiton salaisuus vaan niissä kestäminen ja niiden läpi meneminen. Ruumiimme ja sielumme voidaan tuhota. Silloinkin voitamme menemme limbona korkean riman alitse. Silloinkin voitamme, voittomme ei silloin ole omassa voimassamme tai yvykkyydessämme, eikä siinä, mitä meille tapahtuu tai mitä saamme aikaan. Voitonpalkinnon tuolle rimanlaittajalle antaa häntä rakastava Herra Jeesus Kristus. Tätä voitonpalkintoa ei riistä mikään.
Tämä rakkaus ja voitto ei takaa hauskaa ja mukavaa ajallista elämää ja tuo ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Tälle rakkaudelle ihmisen ajallisen elämän ulkonainen hyvinvointi on sivuasia. Sen rakkauden valtaaman ihmisen koko elämä voi olla kaiken aikaa surmattuna ja kiusattuna olemista, olemista kuin teuraslampaana juuri ennen teurastusta (Room 8:36). ”Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina.”
Jumalan rakkaus näkee ihmisen elämän aivan toisenlaisessa valossa kuin me itse sen yleensä näemme. Jumalan rakkauteen näet kuuluu se, että hän kulkee voittajana kanssasi silloinkin kun alitat riman, tai et jaksa mihinkään, kirjaimellisesti silloin kun omat jalanjälkiesi häviävät...
Tuo alun kertomuksemme ei olisi koskaan ilmaantunut ihmisten huulille, kerrottaviksi yhä uusilla rippikoululeireillä, päiväkerhoissa, vanhustenkerhoissa ellei apostoli Paavali olisi pystynyt pukemaan sanoiksi Jumalan rakkauden suurinta ilmausta, Jeesusta Kristusta, elämän ja kuoleman Herraa, ylösnoussutta ja korotettua Herraa. AMEN.
Helluntain tyyppisaarna
Helluntaipäivä - Pyhän Hengen vuodattaminen
Grande omelia
Alkeista joukkuepeliin 2.0
Evankeliumi: Joh. 14: 15–21
Jeesus sanoi:
»Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.»
Saarnateksti: Ap. t. 2: 1–13
Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulen-puuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulen-lieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. Jerusalemissa asui hurs-kaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuu-desta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kysyivät ihmeissään: »Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pam-fyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia – ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.» He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: »Mitä tämä oikein on?» Mutta jotkut pilkkasivat: »He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä.»
I Uusi aloitus
Yleensä helluntain aikoihin pelataan isoa kansainvälistä jääkiekkoturnausta. Niin tälläkin hetkellä. Tietysti maailmalla jalkapallo on suositumpi laji ja jääkiekko on, ei nyt suoranaisesti valkoisen miehen puuhastelua, mutta pohjoisten kansojen laji kuitenkin. Voisinpa kuitenkin väittää, että se mikä pätee jääkiekkoon, se pätee myös elämään. Jääkiekko on tavattoman nopeaa peliä. Se on peliä, jonka suolana ovat suuret yksilöt, jotka vetävät katsomot täyteen. Huippupelaajat nousevat nuorten ja vähän vanhempienkin kannattajien silmissä suoranaisiksi epäjumaliksi.
Otammepa esimerkin ja mietimme allegorian eli vertauskuvallisen vastineen keinoin jääkiekko ja työelämää. Kuluneella kaudella Pohjois-Amerikan suuressa ammatilaiskiekkoliigassa, NHL:ssä, nähtiin monta kertaa tappelunnujakka hyvän ja puhtaan, lajiin kuuluvan taklauksen jälkeen. Jos tätä verrataan meidän inhimillisten ihmisten työpaikkoihin, moniin työyhteisöihin monilla eri aloilla, niin löydämme osuvan yhtymäkohdan: asialliset työnjohdolliset toimenpiteet herättävät nykyään helposti närää ja vastustusta. Ja sitten tarvitaankin kaikenlaisia erotuomareita. Tämä on yksi esimerkki, mutta muitakin varmasti löytyy. Jääkiekko on siis ainakin jollain tavalla ihmiselämän suuruinen asia. Ja jos etsisimme kaikki vertauskuvalliset vastineet, niin siihenpä ei varmasti tuhat saarnaa riittäisi.
Helluntai on Pyhän Hengen juhla. Tänään kristinuskoon kriittisesti suhtautuva asettaa helposti kyseenalaiseksi koko opetuksen Pyhästä Hengestä ja sen vaikutuksesta. Jääkö tämän päivän maailmaa katsoessa väite kristinuskon hyvää tekevästä voimasta vain perustelemattomaksi väitteeksi? Missä olet ”hyvä ihminen”?! Tuollainen huuto on vähintäänkin oikeutettu. Antiikin maailma oli raaka ja väkivalta oli arkipäiväistä. Sen ajan ihmisiä voi luonnehtia taikauskoisiksi ja alkukantaisiksi. Ja kuitenkin nykymaailmaamme voidaan perustellusti väittää jopa jalostuneemmalla tavalla raaemmaksi, taikauskokin näyttää etsivän vain yhä uusia muotoja, samoin alkukantaisuus. Länsimainen ihminen näyttää olevan eräänlaisen tulospsykoosin vallassa, ja siinä taudissa ei heikko ja väsynyt ihminen ole paljonkaan arvoinen.
II Sven Johansson ja dekalogi
Ruotsalainen suurjääkiekkoilija Sven Johansson, kaksinkertainen maailmanmestari jo 1960-luvun alussa, aloitti kuuluisan jääkiekko-opaskirjansa hieman erikoisen tuntuisella kuvauksella. Hän kuvasi sitä kuinka radiosähköttämisen taito oikein opitaan, jos halua vain löytyy. Kirjan ensimmäisessä luvussa ei todellakaan puhuta juuri sanallakaan mitään jääkiekosta. Se on itseasiassa hyvä saarna tai kehoituspuhe pitkäjänteisyydestä ja sen merkityksestä. Hän esittää tuossa kirjasessaan edistymistä havainnollistavan taulukon. Siitä käy ilmi se, että vaativa ja hyödyllinen taito opitaan hitaasti ja varmasti. Oppimisessa tulee välillä nopeita edistymisjaksoja, mutta myös ikäviä ja tylsiä kausia jolloin ei juuri päästä eteenpäin, innostuksen ja pienoisen masennuksen ja itseensä tyytymättö-myyden kaudet seuraavat toisiaan.
Nykyaikainen oppimispsykologia, kuten myös monen viisaan jo muinaisina aikoina lausuma ja ylöskirjoitettu opetus tai Kansan-viisaus, tukee Johanssonin kuvailemaa oppimistapahtumaa täysin. Oikotietä oikeaan menestykseen ei ole. Jatkossa Johansson rinnastaa morsetuksen opettelun luistelutaidon perusasioiden kartoittamiseen ja niiden jatkuvaan kehittämiseen; hyvän luistelutaidon ensimmäi-nen edellytys on taito kaatua oikein, silloin näet ei uusien temppujen opettelu pelota ollenkaan, ja lopulta muihin jääkiekkotaitoi-hin, jotka lopulta huipentuvat muiden joukkuetovereiden huomioonottamiseen ja vastuunkantamiseen. Kaiken taustalla on pitkäjännitteinen työ ja epäonnistumiselta tuntuvan kokemuksen sie-täminen.
Mitähän mahtaisivat olla luistelun ja jääkiekkotaitojen ja morsetuksen opetteluun verrattavat kristilliset taidot? Vastaus on aika yksinkertainen. Ne ovat kymmenen käskyä. Suhteemme kymmeneen käskyyn on hieman kummallinen, jopa ristiriitainen. Jeesuksen elämä ja opetukset ovat tavallaan avanneet paremman tien. Mutta kukin meistä on joutunut peräti opettelemaan nuo kymmenen käskyä ulkoa. Ja sitten on puhe Pyhästä Hengestä. Puhe siitä, että Hän luo uutta elämää, joka saa aikaan rakkauden tekoja. Käskyt annettiin, jotta yksittäinen ihminen pystyisi parempaan elämään. Niiden mukainen elämä on mitä suurimmassa määrin yksilölaji. Mutta ihmisen elämä Jumalan maailmassa vaatii jotain paljon suurempaa! Meidän on nähtävä uusi näköala; elämä onkin joukkuepeliä.
III Helluntai: Alkeista joukkuepeliin
Helluntai loi uuden todellisuuden. Helluntain saarnatekstistämme löydämme paljon yksilöitä. Helluntain aikaan Jerusalemiin oli saa-punut kaikenlaisia ihmisiä koko tunnetusta maailmasta. He ovat hämmästyksissään ja kysyvät: ”Mitä tämä oikein on?” Usein tuntuu siltä, että asia ei ole selvinnyt vieläkään. Helluntain ihmettä on tavattoman vaikea ymmärtää. Uudet vaatimukset eivät niin helpolla ota selvitäkseen. Helluntaina päättyi yksilökeskeinen aika Jumalan suuressa pelastussuun-nitelmassa. Siirryttiin alkeista joukkuepeliin.
Helluntai riisuu meidät omista suuruuden luuloistamme. Se antaa meille armahtavaisen katseen ja kyvyn hyväksyä toinen ihminen Jumalan kuvana, ainutlaatuisena. Pyhän Hengen vuodattaminen antoi kyvyn olla katkeroitumatta vakavimmankaan epäoikeu-denmukaisuuden keskellä, säilyttää tyyneytensä pöyristyttävänkin vaaran edessä ja uhmata vihana ja kiukkuna ilmenevää pahuutta rakkautta ja pitkämielisyyttä osoittavin pelottomin teoin. Tör-määmme jokapäiväisessä elämässä monestikin kärsimättömiin ja ahdistuneisiin ihmisiin, ja monet törmäävät juuri minuun kärsimättömään, ahdistuneeseen ja pitkäjännittyneisyyden mer-kityksen unohtaneeseen ihmiseen. Ei jakseta yksinkertaisesti odot-taa, hienot suunnitelmat kariutuvat, unelmat eivät yksinkertaisesti toteudu. Mikä kerran tuntui oikealta ratkaisulta ei sitten kerta-kaikkiaan toiminutkaan.
Toisaalla törmätään vaatimuksiin, joissa alkuseurakunnan esimerkki nostetaan suoranaiseksi ihanteeksi. Kovin usein vedotaan siihen, että kirkon omaisuus päitäsi jotenkin jopa realisoida. Jotkut vaativat peräti Jeesuksen opetusten käytäntöyönpanoa konkreettisella tavalla. Ja jos niin onnistuisikin yhden, pienen joukon, kirkkokunnan tai peräti sukupolven yhden sukupolven puitteissa koko kristikunnan suhteen, niin olisiko siitä hyötyä. Pessimisti sanoisi: ”Hankitut ominaisuudet eivät periydy.” Eivät ne periydykään, vaan jokainen sukupolvi joutuu ponnistelemaan parempien ihanteiden, ja uskonnollisessa mielessä paremman uskonnollisesti perustellun elämänmallin puolesta aivan itse. He joutuvat opettelemaan kaatumisen taidon, taidon olla satuttamatta itseään uusissa tilanteissa, useinkin vihamielisten olosuhteiden ja kanssaihmisten keskellä. Joukkueen kanssa kommunikoiminen on myös tärkeä taito.
Unohtakaamme pessimisti. Meillä on tämä joukkue ja tässä joukkueessa on tosiaan mukana paitsi me myös Jumala. Hän on mukana Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä, niin kuin uskontunnustuksessa tunnustamme. ”Tästä nyt huomaat Uskontunnustuksen perin toisenlaiseksi opiksi kuin Kymmenen käskyä. Käskyt tosin opettavat, mitä meidän pitää tehdä; mutta vasta Uskontunnustus sanoo, mitä Jumala meille tekee ja antaa. Sitä paitsi Kymmenen käskyä on kirjoitettuna kaikkien ihmisten sydämiin; uskoa taas ei mikään ihmisviisaus voi käsittää; yksin Pyhän Hengen on se opetettava. (Room. 2:15).” (Martti Luther)
IV Jeesuksen pitkäjänteinen seuraaminen
Lyhyt hurmio ei tuo onnea, tulee epätoivon kausia ja masennuksen aikoja. Sitten eräänä aamuna ihminen on vain hieman valmiimpi ja elämä on taas hieman helpompaa, voit tehdä uusia asioita, tai vanhojen asioiden tekeminen ja niiden kanssa eläminen ei tuota tuskaa. Kysymys on ehkä vain tietynlaisen rauhan tunteen kokemisesta. Sellaisessa tilanteessa tuntee Mestarin lohduttavan sanan: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Älkää vaipuko epä-toivoon.” Maailmamme on historiansa kuluessa kokenut suurten ja hävittävien sotien tuhoja. Kaikki näihin taisteluihin osallistuneet ovat kärsineet tappion. On vain yksi voittaja; on vain yksi, joka on selviytynyt näistä katkeriksi käyneistä taisteluista yhä maineikkaimpana — Jeesus Nasaretilainen ja hänen evankeliuminsa siitä, että paha voitetaan hyvällä. Paremman sivilisaation, ihmiskunnan, salaisuus on sidoksissa Mestarin opetuksiin ihmisen veljeydestä, rakkautta ja keskinäistä luottamusta osoittavasta hyvästä tahdosta.
Jeesuksen opetusten tajuaminen ja varsinkin niiden toimeenpano näyttää olevan käsittämättömän hidas kehityskulku, ainoa lähtökohta kestävälle kehitykselle siinä on hellittämätön usko ja pitkäjänteisyys kaikessa. Jokainen suuri ja vähän pienempikin opettaja kuten esimerkiksi alussa mainitsemani ruotsalainen Sven Johansson, on painottanut seuraajilleen pitkäjänteisyyden ja hellittämättömän yrityksen merkitystä, myös sitä, että epäonnistuakin voi, ja yrittää voi aina uudelleen. Mutta ei kai elämä ole kuvannollisessa mielessä pelkkää luistelun opettelemista, mailankäsittelyä, laukaisutaidon hankkimista tai taklaamista.... On muutakin, on opittava myös syöttötaito ja oikea sijoittuminen, parasta olisi olla menemättä kiekon perään sinne minne se ensiksi menee, ei sinne, vaan sinne minne se seuraavaksi sieltä tulee. Elämä on joukkuepeliä, ja siinä joukkueessa, aivan minusta riippumatta pelaa sellaisiakin pelaajia, joita minun on vaikea hyväksyä samaan joukkueeseen. Mutta juuri tässä onkin se paljon puhuttu kasvun paikka. AMEN.
Grande omelia
Alkeista joukkuepeliin 2.0
Evankeliumi: Joh. 14: 15–21
Jeesus sanoi:
»Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.»
Saarnateksti: Ap. t. 2: 1–13
Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulen-puuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulen-lieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. Jerusalemissa asui hurs-kaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuu-desta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kysyivät ihmeissään: »Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pam-fyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia – ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.» He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: »Mitä tämä oikein on?» Mutta jotkut pilkkasivat: »He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä.»
I Uusi aloitus
Yleensä helluntain aikoihin pelataan isoa kansainvälistä jääkiekkoturnausta. Niin tälläkin hetkellä. Tietysti maailmalla jalkapallo on suositumpi laji ja jääkiekko on, ei nyt suoranaisesti valkoisen miehen puuhastelua, mutta pohjoisten kansojen laji kuitenkin. Voisinpa kuitenkin väittää, että se mikä pätee jääkiekkoon, se pätee myös elämään. Jääkiekko on tavattoman nopeaa peliä. Se on peliä, jonka suolana ovat suuret yksilöt, jotka vetävät katsomot täyteen. Huippupelaajat nousevat nuorten ja vähän vanhempienkin kannattajien silmissä suoranaisiksi epäjumaliksi.
Otammepa esimerkin ja mietimme allegorian eli vertauskuvallisen vastineen keinoin jääkiekko ja työelämää. Kuluneella kaudella Pohjois-Amerikan suuressa ammatilaiskiekkoliigassa, NHL:ssä, nähtiin monta kertaa tappelunnujakka hyvän ja puhtaan, lajiin kuuluvan taklauksen jälkeen. Jos tätä verrataan meidän inhimillisten ihmisten työpaikkoihin, moniin työyhteisöihin monilla eri aloilla, niin löydämme osuvan yhtymäkohdan: asialliset työnjohdolliset toimenpiteet herättävät nykyään helposti närää ja vastustusta. Ja sitten tarvitaankin kaikenlaisia erotuomareita. Tämä on yksi esimerkki, mutta muitakin varmasti löytyy. Jääkiekko on siis ainakin jollain tavalla ihmiselämän suuruinen asia. Ja jos etsisimme kaikki vertauskuvalliset vastineet, niin siihenpä ei varmasti tuhat saarnaa riittäisi.
Helluntai on Pyhän Hengen juhla. Tänään kristinuskoon kriittisesti suhtautuva asettaa helposti kyseenalaiseksi koko opetuksen Pyhästä Hengestä ja sen vaikutuksesta. Jääkö tämän päivän maailmaa katsoessa väite kristinuskon hyvää tekevästä voimasta vain perustelemattomaksi väitteeksi? Missä olet ”hyvä ihminen”?! Tuollainen huuto on vähintäänkin oikeutettu. Antiikin maailma oli raaka ja väkivalta oli arkipäiväistä. Sen ajan ihmisiä voi luonnehtia taikauskoisiksi ja alkukantaisiksi. Ja kuitenkin nykymaailmaamme voidaan perustellusti väittää jopa jalostuneemmalla tavalla raaemmaksi, taikauskokin näyttää etsivän vain yhä uusia muotoja, samoin alkukantaisuus. Länsimainen ihminen näyttää olevan eräänlaisen tulospsykoosin vallassa, ja siinä taudissa ei heikko ja väsynyt ihminen ole paljonkaan arvoinen.
II Sven Johansson ja dekalogi
Ruotsalainen suurjääkiekkoilija Sven Johansson, kaksinkertainen maailmanmestari jo 1960-luvun alussa, aloitti kuuluisan jääkiekko-opaskirjansa hieman erikoisen tuntuisella kuvauksella. Hän kuvasi sitä kuinka radiosähköttämisen taito oikein opitaan, jos halua vain löytyy. Kirjan ensimmäisessä luvussa ei todellakaan puhuta juuri sanallakaan mitään jääkiekosta. Se on itseasiassa hyvä saarna tai kehoituspuhe pitkäjänteisyydestä ja sen merkityksestä. Hän esittää tuossa kirjasessaan edistymistä havainnollistavan taulukon. Siitä käy ilmi se, että vaativa ja hyödyllinen taito opitaan hitaasti ja varmasti. Oppimisessa tulee välillä nopeita edistymisjaksoja, mutta myös ikäviä ja tylsiä kausia jolloin ei juuri päästä eteenpäin, innostuksen ja pienoisen masennuksen ja itseensä tyytymättö-myyden kaudet seuraavat toisiaan.
Nykyaikainen oppimispsykologia, kuten myös monen viisaan jo muinaisina aikoina lausuma ja ylöskirjoitettu opetus tai Kansan-viisaus, tukee Johanssonin kuvailemaa oppimistapahtumaa täysin. Oikotietä oikeaan menestykseen ei ole. Jatkossa Johansson rinnastaa morsetuksen opettelun luistelutaidon perusasioiden kartoittamiseen ja niiden jatkuvaan kehittämiseen; hyvän luistelutaidon ensimmäi-nen edellytys on taito kaatua oikein, silloin näet ei uusien temppujen opettelu pelota ollenkaan, ja lopulta muihin jääkiekkotaitoi-hin, jotka lopulta huipentuvat muiden joukkuetovereiden huomioonottamiseen ja vastuunkantamiseen. Kaiken taustalla on pitkäjännitteinen työ ja epäonnistumiselta tuntuvan kokemuksen sie-täminen.
Mitähän mahtaisivat olla luistelun ja jääkiekkotaitojen ja morsetuksen opetteluun verrattavat kristilliset taidot? Vastaus on aika yksinkertainen. Ne ovat kymmenen käskyä. Suhteemme kymmeneen käskyyn on hieman kummallinen, jopa ristiriitainen. Jeesuksen elämä ja opetukset ovat tavallaan avanneet paremman tien. Mutta kukin meistä on joutunut peräti opettelemaan nuo kymmenen käskyä ulkoa. Ja sitten on puhe Pyhästä Hengestä. Puhe siitä, että Hän luo uutta elämää, joka saa aikaan rakkauden tekoja. Käskyt annettiin, jotta yksittäinen ihminen pystyisi parempaan elämään. Niiden mukainen elämä on mitä suurimmassa määrin yksilölaji. Mutta ihmisen elämä Jumalan maailmassa vaatii jotain paljon suurempaa! Meidän on nähtävä uusi näköala; elämä onkin joukkuepeliä.
III Helluntai: Alkeista joukkuepeliin
Helluntai loi uuden todellisuuden. Helluntain saarnatekstistämme löydämme paljon yksilöitä. Helluntain aikaan Jerusalemiin oli saa-punut kaikenlaisia ihmisiä koko tunnetusta maailmasta. He ovat hämmästyksissään ja kysyvät: ”Mitä tämä oikein on?” Usein tuntuu siltä, että asia ei ole selvinnyt vieläkään. Helluntain ihmettä on tavattoman vaikea ymmärtää. Uudet vaatimukset eivät niin helpolla ota selvitäkseen. Helluntaina päättyi yksilökeskeinen aika Jumalan suuressa pelastussuun-nitelmassa. Siirryttiin alkeista joukkuepeliin.
Helluntai riisuu meidät omista suuruuden luuloistamme. Se antaa meille armahtavaisen katseen ja kyvyn hyväksyä toinen ihminen Jumalan kuvana, ainutlaatuisena. Pyhän Hengen vuodattaminen antoi kyvyn olla katkeroitumatta vakavimmankaan epäoikeu-denmukaisuuden keskellä, säilyttää tyyneytensä pöyristyttävänkin vaaran edessä ja uhmata vihana ja kiukkuna ilmenevää pahuutta rakkautta ja pitkämielisyyttä osoittavin pelottomin teoin. Tör-määmme jokapäiväisessä elämässä monestikin kärsimättömiin ja ahdistuneisiin ihmisiin, ja monet törmäävät juuri minuun kärsimättömään, ahdistuneeseen ja pitkäjännittyneisyyden mer-kityksen unohtaneeseen ihmiseen. Ei jakseta yksinkertaisesti odot-taa, hienot suunnitelmat kariutuvat, unelmat eivät yksinkertaisesti toteudu. Mikä kerran tuntui oikealta ratkaisulta ei sitten kerta-kaikkiaan toiminutkaan.
Toisaalla törmätään vaatimuksiin, joissa alkuseurakunnan esimerkki nostetaan suoranaiseksi ihanteeksi. Kovin usein vedotaan siihen, että kirkon omaisuus päitäsi jotenkin jopa realisoida. Jotkut vaativat peräti Jeesuksen opetusten käytäntöyönpanoa konkreettisella tavalla. Ja jos niin onnistuisikin yhden, pienen joukon, kirkkokunnan tai peräti sukupolven yhden sukupolven puitteissa koko kristikunnan suhteen, niin olisiko siitä hyötyä. Pessimisti sanoisi: ”Hankitut ominaisuudet eivät periydy.” Eivät ne periydykään, vaan jokainen sukupolvi joutuu ponnistelemaan parempien ihanteiden, ja uskonnollisessa mielessä paremman uskonnollisesti perustellun elämänmallin puolesta aivan itse. He joutuvat opettelemaan kaatumisen taidon, taidon olla satuttamatta itseään uusissa tilanteissa, useinkin vihamielisten olosuhteiden ja kanssaihmisten keskellä. Joukkueen kanssa kommunikoiminen on myös tärkeä taito.
Unohtakaamme pessimisti. Meillä on tämä joukkue ja tässä joukkueessa on tosiaan mukana paitsi me myös Jumala. Hän on mukana Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä, niin kuin uskontunnustuksessa tunnustamme. ”Tästä nyt huomaat Uskontunnustuksen perin toisenlaiseksi opiksi kuin Kymmenen käskyä. Käskyt tosin opettavat, mitä meidän pitää tehdä; mutta vasta Uskontunnustus sanoo, mitä Jumala meille tekee ja antaa. Sitä paitsi Kymmenen käskyä on kirjoitettuna kaikkien ihmisten sydämiin; uskoa taas ei mikään ihmisviisaus voi käsittää; yksin Pyhän Hengen on se opetettava. (Room. 2:15).” (Martti Luther)
IV Jeesuksen pitkäjänteinen seuraaminen
Lyhyt hurmio ei tuo onnea, tulee epätoivon kausia ja masennuksen aikoja. Sitten eräänä aamuna ihminen on vain hieman valmiimpi ja elämä on taas hieman helpompaa, voit tehdä uusia asioita, tai vanhojen asioiden tekeminen ja niiden kanssa eläminen ei tuota tuskaa. Kysymys on ehkä vain tietynlaisen rauhan tunteen kokemisesta. Sellaisessa tilanteessa tuntee Mestarin lohduttavan sanan: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Älkää vaipuko epä-toivoon.” Maailmamme on historiansa kuluessa kokenut suurten ja hävittävien sotien tuhoja. Kaikki näihin taisteluihin osallistuneet ovat kärsineet tappion. On vain yksi voittaja; on vain yksi, joka on selviytynyt näistä katkeriksi käyneistä taisteluista yhä maineikkaimpana — Jeesus Nasaretilainen ja hänen evankeliuminsa siitä, että paha voitetaan hyvällä. Paremman sivilisaation, ihmiskunnan, salaisuus on sidoksissa Mestarin opetuksiin ihmisen veljeydestä, rakkautta ja keskinäistä luottamusta osoittavasta hyvästä tahdosta.
Jeesuksen opetusten tajuaminen ja varsinkin niiden toimeenpano näyttää olevan käsittämättömän hidas kehityskulku, ainoa lähtökohta kestävälle kehitykselle siinä on hellittämätön usko ja pitkäjänteisyys kaikessa. Jokainen suuri ja vähän pienempikin opettaja kuten esimerkiksi alussa mainitsemani ruotsalainen Sven Johansson, on painottanut seuraajilleen pitkäjänteisyyden ja hellittämättömän yrityksen merkitystä, myös sitä, että epäonnistuakin voi, ja yrittää voi aina uudelleen. Mutta ei kai elämä ole kuvannollisessa mielessä pelkkää luistelun opettelemista, mailankäsittelyä, laukaisutaidon hankkimista tai taklaamista.... On muutakin, on opittava myös syöttötaito ja oikea sijoittuminen, parasta olisi olla menemättä kiekon perään sinne minne se ensiksi menee, ei sinne, vaan sinne minne se seuraavaksi sieltä tulee. Elämä on joukkuepeliä, ja siinä joukkueessa, aivan minusta riippumatta pelaa sellaisiakin pelaajia, joita minun on vaikea hyväksyä samaan joukkueeseen. Mutta juuri tässä onkin se paljon puhuttu kasvun paikka. AMEN.
Subscribe to:
Posts (Atom)
