Helluntain tyyppisaarna

Helluntaipäivä - Pyhän Hengen vuodattaminen
Grande omelia


Alkeista joukkuepeliin 2.0


Evankeliumi: Joh. 14: 15–21
Jeesus sanoi:
»Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.»

Saarnateksti: Ap. t. 2: 1–13
Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulen-puuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulen-lieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. Jerusalemissa asui hurs-kaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuu-desta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kysyivät ihmeissään: »Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pam-fyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia – ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.» He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: »Mitä tämä oikein on?» Mutta jotkut pilkkasivat: »He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä.»

I Uusi aloitus
Yleensä helluntain aikoihin pelataan isoa kansainvälistä jääkiekkoturnausta. Niin tälläkin hetkellä. Tietysti maailmalla jalkapallo on suositumpi laji ja jääkiekko on, ei nyt suoranaisesti valkoisen miehen puuhastelua, mutta pohjoisten kansojen laji kuitenkin. Voisinpa kuitenkin väittää, että se mikä pätee jääkiekkoon, se pätee myös elämään. Jääkiekko on tavattoman nopeaa peliä. Se on peliä, jonka suolana ovat suuret yksilöt, jotka vetävät katsomot täyteen. Huippupelaajat nousevat nuorten ja vähän vanhempienkin kannattajien silmissä suoranaisiksi epäjumaliksi.

Otammepa esimerkin ja mietimme allegorian eli vertauskuvallisen vastineen keinoin jääkiekko ja työelämää. Kuluneella kaudella Pohjois-Amerikan suuressa ammatilaiskiekkoliigassa, NHL:ssä, nähtiin monta kertaa tappelunnujakka hyvän ja puhtaan, lajiin kuuluvan taklauksen jälkeen. Jos tätä verrataan meidän inhimillisten ihmisten työpaikkoihin, moniin työyhteisöihin monilla eri aloilla, niin löydämme osuvan yhtymäkohdan: asialliset työnjohdolliset toimenpiteet herättävät nykyään helposti närää ja vastustusta. Ja sitten tarvitaankin kaikenlaisia erotuomareita. Tämä on yksi esimerkki, mutta muitakin varmasti löytyy. Jääkiekko on siis ainakin jollain tavalla ihmiselämän suuruinen asia. Ja jos etsisimme kaikki vertauskuvalliset vastineet, niin siihenpä ei varmasti tuhat saarnaa riittäisi.

Helluntai on Pyhän Hengen juhla. Tänään kristinuskoon kriittisesti suhtautuva asettaa helposti kyseenalaiseksi koko opetuksen Pyhästä Hengestä ja sen vaikutuksesta. Jääkö tämän päivän maailmaa katsoessa väite kristinuskon hyvää tekevästä voimasta vain perustelemattomaksi väitteeksi? Missä olet ”hyvä ihminen”?! Tuollainen huuto on vähintäänkin oikeutettu. Antiikin maailma oli raaka ja väkivalta oli arkipäiväistä. Sen ajan ihmisiä voi luonnehtia taikauskoisiksi ja alkukantaisiksi. Ja kuitenkin nykymaailmaamme voidaan perustellusti väittää jopa jalostuneemmalla tavalla raaemmaksi, taikauskokin näyttää etsivän vain yhä uusia muotoja, samoin alkukantaisuus. Länsimainen ihminen näyttää olevan eräänlaisen tulospsykoosin vallassa, ja siinä taudissa ei heikko ja väsynyt ihminen ole paljonkaan arvoinen.


II Sven Johansson ja dekalogi
Ruotsalainen suurjääkiekkoilija Sven Johansson, kaksinkertainen maailmanmestari jo 1960-luvun alussa, aloitti kuuluisan jääkiekko-opaskirjansa hieman erikoisen tuntuisella kuvauksella. Hän kuvasi sitä kuinka radiosähköttämisen taito oikein opitaan, jos halua vain löytyy. Kirjan ensimmäisessä luvussa ei todellakaan puhuta juuri sanallakaan mitään jääkiekosta. Se on itseasiassa hyvä saarna tai kehoituspuhe pitkäjänteisyydestä ja sen merkityksestä. Hän esittää tuossa kirjasessaan edistymistä havainnollistavan taulukon. Siitä käy ilmi se, että vaativa ja hyödyllinen taito opitaan hitaasti ja varmasti. Oppimisessa tulee välillä nopeita edistymisjaksoja, mutta myös ikäviä ja tylsiä kausia jolloin ei juuri päästä eteenpäin, innostuksen ja pienoisen masennuksen ja itseensä tyytymättö-myyden kaudet 
seuraavat toisiaan.



Nykyaikainen oppimispsykologia, kuten myös monen viisaan jo muinaisina aikoina lausuma ja ylöskirjoitettu opetus tai Kansan-viisaus, tukee Johanssonin kuvailemaa oppimistapahtumaa 
täysin. Oikotietä oikeaan menestykseen ei ole. Jatkossa Johansson rinnastaa morsetuksen opettelun luistelutaidon perusasioiden kartoittamiseen ja niiden jatkuvaan kehittämiseen; 
hyvän luistelutaidon ensimmäi-nen edellytys on taito kaatua oikein, silloin näet ei uusien temppujen opettelu pelota ollenkaan, ja lopulta muihin jääkiekkotaitoi-hin, jotka lopulta huipentuvat muiden joukkuetovereiden huomioonottamiseen ja vastuunkantamiseen. Kaiken taustalla on pitkäjännitteinen työ ja epäonnistumiselta tuntuvan kokemuksen sie-täminen.

Mitähän mahtaisivat olla luistelun ja jääkiekkotaitojen ja morsetuksen opetteluun verrattavat kristilliset taidot? Vastaus on aika yksinkertainen. Ne ovat kymmenen käskyä. Suhteemme kymmeneen käskyyn on hieman kummallinen, jopa ristiriitainen. Jeesuksen elämä ja opetukset ovat tavallaan avanneet paremman tien. Mutta kukin meistä on joutunut peräti opettelemaan nuo kymmenen käskyä ulkoa. Ja sitten on puhe Pyhästä Hengestä. Puhe siitä, että Hän luo uutta elämää, joka saa aikaan rakkauden tekoja. Käskyt annettiin, jotta yksittäinen ihminen pystyisi parempaan elämään. Niiden mukainen elämä on mitä suurimmassa määrin yksilölaji. Mutta ihmisen elämä Jumalan maailmassa vaatii jotain paljon suurempaa! Meidän on nähtävä uusi näköala; elämä onkin joukkuepeliä.

III Helluntai: Alkeista joukkuepeliin
Helluntai loi uuden todellisuuden. Helluntain saarnatekstistämme löydämme paljon yksilöitä. Helluntain aikaan Jerusalemiin oli saa-punut kaikenlaisia ihmisiä koko tunnetusta maailmasta. He ovat hämmästyksissään ja kysyvät: ”Mitä tämä oikein on?” Usein tuntuu siltä, että asia ei ole selvinnyt vieläkään. Helluntain ihmettä on tavattoman vaikea ymmärtää. Uudet vaatimukset eivät niin helpolla ota selvitäkseen. Helluntaina päättyi yksilökeskeinen aika Jumalan suuressa pelastussuun-nitelmassa. Siirryttiin alkeista joukkuepeliin.

Helluntai riisuu meidät omista suuruuden luuloistamme. Se antaa meille armahtavaisen katseen ja kyvyn hyväksyä toinen ihminen Jumalan kuvana, ainutlaatuisena. Pyhän Hengen vuodattaminen antoi kyvyn olla katkeroitumatta vakavimmankaan epäoikeu-denmukaisuuden keskellä, säilyttää tyyneytensä pöyristyttävänkin vaaran edessä ja uhmata vihana ja kiukkuna ilmenevää pahuutta rakkautta ja pitkämielisyyttä osoittavin pelottomin teoin.

Tör-määmme jokapäiväisessä elämässä monestikin kärsimättömiin ja ahdistuneisiin ihmisiin, ja monet törmäävät juuri minuun kärsimättömään, ahdistuneeseen ja pitkäjännittyneisyyden mer-kityksen unohtaneeseen ihmiseen. Ei jakseta yksinkertaisesti odot-taa, hienot suunnitelmat kariutuvat, unelmat eivät yksinkertaisesti toteudu. Mikä kerran tuntui oikealta ratkaisulta ei sitten kerta-kaikkiaan toiminutkaan.

Toisaalla törmätään vaatimuksiin, joissa alkuseurakunnan esimerkki nostetaan suoranaiseksi ihanteeksi. Kovin usein vedotaan siihen, että kirkon omaisuus päitäsi jotenkin jopa realisoida. Jotkut vaativat peräti Jeesuksen opetusten käytäntöyönpanoa konkreettisella tavalla. Ja jos niin onnistuisikin yhden, pienen joukon, kirkkokunnan tai peräti sukupolven yhden sukupolven puitteissa koko kristikunnan suhteen, niin olisiko siitä hyötyä. Pessimisti sanoisi: ”Hankitut ominaisuudet eivät periydy.” Eivät ne periydykään, vaan jokainen sukupolvi joutuu ponnistelemaan parempien ihanteiden, ja uskonnollisessa mielessä paremman uskonnollisesti perustellun elämänmallin puolesta aivan itse. He joutuvat opettelemaan kaatumisen taidon, taidon olla satuttamatta itseään uusissa tilanteissa, useinkin vihamielisten olosuhteiden ja kanssaihmisten keskellä. Joukkueen kanssa kommunikoiminen on myös tärkeä taito.

Unohtakaamme pessimisti. Meillä on tämä joukkue ja tässä joukkueessa on tosiaan mukana paitsi me myös Jumala. Hän on mukana Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä, niin kuin uskontunnustuksessa tunnustamme. ”Tästä nyt huomaat Uskontunnustuksen perin toisenlaiseksi opiksi kuin Kymmenen käskyä. Käskyt tosin opettavat, mitä meidän pitää tehdä; mutta vasta Uskontunnustus sanoo, mitä Jumala meille tekee ja antaa. Sitä paitsi Kymmenen käskyä on kirjoitettuna kaikkien ihmisten sydämiin; uskoa taas ei mikään ihmisviisaus voi käsittää; yksin Pyhän Hengen on se opetettava. (Room. 2:15).” (Martti Luther)

IV Jeesuksen pitkäjänteinen seuraaminen
Lyhyt hurmio ei tuo onnea, tulee epätoivon kausia ja masennuksen aikoja. Sitten eräänä aamuna ihminen on vain hieman valmiimpi ja elämä on taas hieman helpompaa, voit tehdä uusia asioita, tai vanhojen asioiden tekeminen ja niiden kanssa eläminen ei tuota tuskaa. Kysymys on ehkä vain tietynlaisen rauhan tunteen kokemisesta. Sellaisessa tilanteessa tuntee Mestarin lohduttavan sanan: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Älkää vaipuko epä-toivoon.”

 Maailmamme on historiansa kuluessa kokenut suurten ja hävittävien sotien tuhoja. Kaikki näihin taisteluihin osallistuneet ovat kärsineet tappion. On vain yksi voittaja; on vain yksi, joka on selviytynyt näistä katkeriksi käyneistä taisteluista yhä maineikkaimpana — Jeesus Nasaretilainen ja hänen evankeliuminsa siitä, että paha voitetaan hyvällä. Paremman sivilisaation, ihmiskunnan, salaisuus on sidoksissa Mestarin opetuksiin ihmisen veljeydestä, rakkautta ja keskinäistä luottamusta osoittavasta hyvästä tahdosta.



Jeesuksen opetusten tajuaminen ja varsinkin niiden toimeenpano näyttää olevan käsittämättömän hidas kehityskulku, ainoa lähtökohta kestävälle kehitykselle siinä on hellittämätön usko ja pitkäjänteisyys kaikessa. Jokainen suuri ja vähän pienempikin opettaja kuten esimerkiksi alussa mainitsemani ruotsalainen Sven Johansson, on painottanut seuraajilleen pitkäjänteisyyden ja hellittämättömän yrityksen merkitystä, myös sitä, että epäonnistuakin voi, ja yrittää voi aina uudelleen.

 Mutta ei kai elämä ole kuvannollisessa mielessä pelkkää luistelun opettelemista, mailankäsittelyä, laukaisutaidon hankkimista tai taklaamista.... On muutakin, on opittava myös syöttötaito ja oikea sijoittuminen, parasta olisi olla menemättä kiekon perään sinne minne se ensiksi menee, ei sinne, vaan sinne minne se seuraavaksi sieltä tulee. Elämä on joukkuepeliä, ja siinä joukkueessa, aivan minusta riippumatta pelaa sellaisiakin pelaajia, joita minun on vaikea hyväksyä samaan joukkueeseen. Mutta juuri tässä onkin se paljon puhuttu kasvun paikka. AMEN.