Sunday, May 16, 2010

Mitä kristityt oikein tarkoittavat kun he puhuvat "Kristuksessa olemisesta."

Helatorstai. 25 maius MMVI
Korotettu Herra
Vaihtokauppa, limbo ja voitto.
Saarnateksti: Room. 8: 31-39



Evankeliumi: Luuk. 24: 46-53
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta."Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.

Saarnateksti: Room. 8: 31-39
Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala - mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus - mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? On kirjoitettu:

- Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa,
meitä kohdellaan teuraslampaina.

Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voierottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Eräs hyvin paljon hartauksissa käytetty lyhyt kertoelma ”Jalanjäljet hiekassa” puhuu Jumalan läsnäolosta ja meissä olemisesta näillä samoilla:

”Uneksin eräänä yönä käveleväni meren rannalla.
Meri vaahtosi, tuuli humisi, ja jalanjälkeni painuivat hiekkaan.
Katsellessani taaksepäin erotin kuitenkin omien jälkieni vieressä toiset,
kevyet askeleet. Kuka mahtoi kulkea rinnallani?
Silloin kuulin äänen, joka sanoi:
-Lapseni. luvatessasi seurata minua pyysit minua kulkemaan kanssasi,
ja sen olen tehnyt.

Katsoin uudelleen taakseni. Mieleeni tulivat kaikki hetket,
jolloin olin tuntenut itseni yksinäiseksi ja onnettomaksi,
hetket, jolloin olisin tarvinnut ystävää,
hetket, jolloin en jaksanut eteenpäin.
Äkkiä huomasin, että hiekassa näkyivät vain yhdet, syvät jalanjäljet.
Huusin hätääntyneenä: -Sanoit kulkevasi kanssani, Herra,
mutta missä olit silloin, kun tarvitsin sinua?
Olet jättänyt minut aivan yksin!

Aallot lauloivat, ja tuuli hengähti hiljaa.
Kuulin äänen sanovan lempeästi:
-Lapseni, silloin minä kannoin sinua.

Tämä kertomus on monelle tuttu, seurakunnan työntekijälle vähän kulunut ja jollekin voi tulla mieleen, miten niin ylevä Raamatunkohta kuin Paavalin roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun lopetus sopii samaan puheenparteen tuon kanssa. Molempien takaa löytyy kuitenkin sama ajatus. Mutta mikä se on!?

Kerran keskustelin erään pappisystäväni kanssa siitä mitä pitäisi oikein tehdä, että jäisi historian kirjoihin, että oikein mainittaisiin... Tulin itse siihen johtopäätökseen, että jos kirjoittaa yhden yhtä hyvän kirjeen kuin Paavalin roomalaiskirje on, niin varmasti ylittää tuolla yhdellä kirjeellä vaikkapa Martti Lutherin koko tuotannon ja pääsee sinne Paavalin viereen. Silloin nimeäsi hoetaan, kirotaan tai siunataan, seuraavat kaksituhatta vuotta. Mutta se jäänee tekemättä, ei taida tulla toista roomalaiskirjettä

Paavali on ilmaissut oman ajattelunsa kaikkein parhaiten juuri roomalaiskirjeessä. Siitä on sanottu, että jokaisen kristityn tulisi osata se ulkoa. Tärkeähän se on, se on viides evankeliumi. Se ei puhu, eikä sen kirjoittaja ole kiinnostunut Jeesuksen maallisesta elämästä kuten neljä evankeliumia tekevät.Se on kiinnostunut ylösnousseesta ja taivaaseen korotetusta Kristuksesta, helatorstain jälkeisestä kristuksesta. Ja, vaikkei sitä moni raamatunlukija aina muistakaan, on Paavalin roomalaiskirje yli kymmenen vuotta vanhempi kuin vanhin evankeliumi, Markuksen evankeliumi.

Roomalaiskirjeen luku 8, josta päivän epistolamme on, puhuu paljon Kristityn uudesta elämästä hengen alaisuudessa, päättyen juuri tuohon tekstiin jonka pohjalta virren 273 ”Jeesus parhain ystäväni” sanatkin on tehty. Juuri roomalaiskirjeen luku 8 on uskomme kannalta hyvin keskeinen.

Paavali ei puhu juuri koskaan Jeesuksesta, hän puhuu aina Kristuksesta, korotetusta Herrasta. Ja nimenomaan siitä, mitä Kristuksessa oleminen on! Koko roomalaiskirje on jatkuvaa todistelua ja tämän asian vatvomista, samaa asiaa tarkastellaan aina uudesta näkökulmasta. On ikään kuin kyse siitä, että sinulla on rikkinäinen villasukka ja sinä parsit sitä yhdestä kohdasta, ja kun saat sen valmiiksi yhdestä kohtaa ilmestyykin siihen toinen reikä. Parsit ja parsit, reikä on sukassa, Ja kun taas saat reiän parsittua ilmestyy uusi, ja taas uusi. Samalla tavalla täytyy parsia joka kerta, samalla neulalla ja samalla langalla. Lopulta sukka on parsimalla parsittu eikä siinä ole mitään kudottua jäljellä, mutta kas kummaa: sukkahan on hyvä jalassa ja lämmin, kenties vesitiiviskin... Ja lopulta et tuota parsittua sukkaa haluaisi mihinkään muuhun enää vaihtaa, ei mistään hinnasta. Jos tuollainen sukka, tai sukat, on ainoa mitä jalkaasi voit laitta, niin onhan sitä toki parsittava, ja parsimalla parsittava, ja vielä päälle parsittava. Niin se oli Paavalinkin laita; sukkaa hän ei toki parsinut, tai mistä me sen tiedämme, kasi sekin teltantekijältä onnistui, mutta siitä hän jaksoi todistella miten Kristus oli muuttanut hänen elämänsä, mitä uusi elämä Kristuksessa tarkoitti.

Kristuksessa elämistä voi verrata myös hyvään vaihtokauppaan, mutta sellaiseen vaihtokauppaan jossa kumpikaan ei tule huijatuksi ja petetyksi. Mutta miten se on mahdollista. Voiko joku aidosti iloita jos saa hyvästä, kurantista ja uudesta tavarasta, oli se sitten vaikkapa ehjät kumisaappaat tai hyvä auto, vastineeksi rikkinäiset saappaat tai hajoamispisteessä olevan vanhan auton. Mielettömältähän se tuntuu. Ehkä tällaisia hyväntekijöitä todellakin on olemassa. Mutta juuri tästä on kyse, ja uskonyhteyttä Kristukseen onkin kuvattu ominaisuuksien vaihtona. Sillä me olemme rikkinäisiä kumisaappaita ja hajoamispisteessä olevia autoja, kirjaimellisesti huollon tarpeessa. Miten yksinkertainen asia tämä onkaan, mutta eikö yksinkertaiset asia olekin niitä joita on vaikeinta uskoa, eivätkö aidot ja ilmaiset asia olekin niitä joita maalliseen kiintyvä nykyajan, tai paremminkin, kaikenajan ihminen karttaa.

Limbo on hyvä suoritus, kunhan on laittanut riman tarpeeksi korkealle... Sen sijaan, että ottaisimme voiton ja parhaan tuloksen tavoitteeksemme, tulee meidän ennemminkin ottaa tavoitteeksemme vaikeuksissa kestäminen ja matka läpi elämän ja sen eteen tuomien vaikeuksien. On mietittävä sitä, mikä on voiton salaisuus! Niin; vaikeuksista vapautuminen ei ole sittenkään uskovan elämän voiton salaisuus vaan niissä kestäminen ja niiden läpi meneminen. Ruumiimme ja sielumme voidaan tuhota. Silloinkin voitamme menemme limbona korkean riman alitse. Silloinkin voitamme, voittomme ei silloin ole omassa voimassamme tai yvykkyydessämme, eikä siinä, mitä meille tapahtuu tai mitä saamme aikaan. Voitonpalkinnon tuolle rimanlaittajalle antaa häntä rakastava Herra Jeesus Kristus. Tätä voitonpalkintoa ei riistä mikään.

Tämä rakkaus ja voitto ei takaa hauskaa ja mukavaa ajallista elämää ja tuo ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Tälle rakkaudelle ihmisen ajallisen elämän ulkonainen hyvinvointi on sivuasia. Sen rakkauden valtaaman ihmisen koko elämä voi olla kaiken aikaa surmattuna ja kiusattuna olemista, olemista kuin teuraslampaana juuri ennen teurastusta (Room 8:36). ”Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina.”

Jumalan rakkaus näkee ihmisen elämän aivan toisenlaisessa valossa kuin me itse sen yleensä näemme. Jumalan rakkauteen näet kuuluu se, että hän kulkee voittajana kanssasi silloinkin kun alitat riman, tai et jaksa mihinkään, kirjaimellisesti silloin kun omat jalanjälkiesi häviävät...

Tuo alun kertomuksemme ei olisi koskaan ilmaantunut ihmisten huulille, kerrottaviksi yhä uusilla rippikoululeireillä, päiväkerhoissa, vanhustenkerhoissa ellei apostoli Paavali olisi pystynyt pukemaan sanoiksi Jumalan rakkauden suurinta ilmausta, Jeesusta Kristusta, elämän ja kuoleman Herraa, ylösnoussutta ja korotettua Herraa. AMEN.

No comments: