URANTIA-kirja — plagiaattikokoelma vai uutta auringon alla?

URANTIA-kirja — plagiaattikokoelma vai uutta auringon alla?


1. Mistä on kyse?


Ensinnäkin yli 2000-sivuinen URANTIA-kirja on todella massiivinen teos. Toiseksi se näyttää ottavan kantaa lähes kaikkiin ilmiöihin auringon alla, ja sen universuminäkökulma on siihen ohjeellisena dokumenttina suhtautuvalle kaikenkattava. Tässä esityksessäni pyrin olemaan analyyttinen ja ulkopuolinen. En ota kantaa kirjan väittämiin siinä mielessä, että arvioisin niiden todenperäisyyttä. Sellaisen analyysin täydelliseen mahdollisuuteen en usko kenenkään olevan täysin pätevä.

Ilmiönä URANTIA-kirjaa ei kuitenkaan enää voida pitää “vain yhtenä amerikkalaisena hengentuotteena”. Englanninkielistä alkuperäisteosta on myyty vuodesta 1955 lähtien maailmalla pitkälti yli 250 000 kappaletta. Virallisia Chigacossa toimivan URANTIA-säätiön käännöksiä on ilmestyi aluksi seuraavi kielille: Ranska, Espanja 1993, Suomi 1993 ja Venäjä 1997. Sen jälkeen käännöstoiminta on vain kiihtynyt.

Suomessa kirja on tunnettu mahdollisesti jo 1950-luvun lopulla. Kaksi vakavamielistä yritystä tuottaa käännös suomen kielelle epäonnistuivat 1970 luvulla, ja vasta kolmas yritys tuotti tyydyttävän tuloksen 1990-luvun alussa. Englanninkielistä kirjaa ehdittiin myydä Suomessa kuitenkin yli 2000 kappaletta. Kahden suomenkielisen painoksen yhteismyynti neljässä vuodessa on lähemmäs 5000. Muutama ns. rajatiedon alaan kuuluva suomalainen kirjakauppias teki sen avulla toimintaansa kannattavaksi “alkuhuuman” aikana. Opintotoiminta on liikkeen alkuperäismaassa USA:ssa huomattavaa. Myös Suomessa toimii yli kaksikymmentä URANTIA-kirjan opiskeluun omistautunutta ryhmää. Yhdysvalloissa on lukuisia eri kirkkokunnissa toimivia pappeja (Suomessa muutamia,) jotka ovat vannoutuneita kirjan lukijoita. URANTIA-kirjaan uskova teologian professorikaan ei ole ison veden takana mikään harvinaisuus. Mikäli kriteerinä pidetään kirjan myyntiä asukaslukuun nähden näyttää ranskankielinen Kanada jääneen toiseksi kaikkein “urantialaisimman” maailmankolkan asemasta kilpailtaessa. Tässä suhteessa Suomi on nykyään ykkönen. Kanadassa tosin on ilmestynyt ainakin neljä vakavasti URANTIA-kirjaa arvostelevaa dokumenttia. Näihin kuuluu mm. entisen katolisen papin ja nykyisen Lavalin yliopiston teologian professorin Jacques Rhéaumen teos “Le Verbe s’est fait livre” (Sana tuli kirjaksi). Samaisen Rhéaumen 700-sivuinen väitöskirja “Analyse dún texte révelé: The Urantia Book “ käsitteli URANTIA-kirjan syntyyn liittyviä kysymyksiä, lähinnä “kirjan toimittajan” William Samuel Sadlerin osuutta ja mahdollista vaikutusta sen sisältöön.

URANTIA-kirja näyttää juurtuneen pysyvästi Suomen uskonnolliseen kenttään. Mielestäni on aika esitellä sen sisältöä ja väitteitä myös Vartijan lukijoille. Ammattiteologien ja myös aikaansa seuraavien ihmisten on syytä tuntea se siinä missä muutkin uudet uskonnolliset liikkeet. Seuraavassa pystyn, aiheen monisärmäisyydestä johtuen, raapaisemaan vain hieman URANTIA-kirjan arvoituksen pintaa. Esityksessäni pohjaan pitkälti omaan perehtyneisyyteeni URANTIA-kirjaan, ja tunnetun skeptikon, taikurin ja tieteistoimittajan Martin Gardnerin teokseen “Urantia — The Great Cult Mystery”.


2. Mitä kirja väittää itsestään?

Kerrotaan että kirjan välitti ihmisille tietty “ilmoituksenantajien” ryhmä. Chigacossa toimiva Urantia-säätiö on kirjannut ns. “ilmoituksenantajien ohjeet “perusdokumentteihinsa”. Keskustelu kirjan alkuperästä tullee jatkumaan vielä pitkään. “Piireissä” liikkuukin myös paljon epämääräistä perimätietoa. Varsin hyvän käsityksen kyseisestä perimätiedosta saakin lukemalla Mark Kulieken teoksen nimeltä “Erään ilmoituksen synty”.

Tärkeämpää on kuitenkin kiinnittää huomio kirjan itsensä sisältämiin väitteisiin. Kirja väittää olevansa ihmiskunnalle välitetty “viides aikakauden avaava ilmoitus”. Sen on määrä muuttaa ihmiskuntamme, joka asuu Urantia-planeetalla, hengellinen kurssi “oikeammille raiteille”. Kieltämättä seuraava varsin populistinen ja kliseeltä kuulostava sitaatti ei ainakaan heti työnnä luotaan kirkkoon ja perinteisempään kristinuskoon suhtautuvaa keskiverto-länsimaalaista. URANTIA-kirjan sisältämällä kritiikillä on olemassa tilaus aina.

Jeesuksen uskonto on dynaamisin ihmisrotua milloinkaan aktivoinut voima. Jeesus murskasi perinteet, hävitti dogmit ja kutsui ihmiskuntaa nousemaan ajallisuudessa ja ikuisuudessa korkeimpien ihanteidensa tasolle - olemaan täydellinen, niin kuin taivaallinen isä on täydellinen (1091A).”

URANTIA-kirja siis väittää olevansa viides aikakauden avaava ilmoitus planeettamme asukkaille. Edelliset neljä olivat sen mukaan planeettaprinssi Caligastian aikana annettu opetus (500 000-200 000 vuotta sitten), Eedenin opetus (n. 37 000 vuotta sitten), Abrahamin aikana toimineen Makiventa Melkisedekin opetus, ja luonnollisestikin Jeesus Nasaretilaisen opetus Universaalisesta Isästä. URANTIA-kirja on sen omien sanojensa mukaan juuri Jeesuksen opetusten uudelleenesittäminen ihmiskunnalle. Se väittää olevansa myös tarvittava piristysruiske maailman kaikille uskonnoille. Kriittisessä keskustelussa on puhuttu paljon URANTIA-kirjan epäonnistuneista ja puuttuvista ennusteista, mutta seuraavassa sitaatissa se kyllä onnistuu ytimekkäästi tiivistämään jotain postmodernista ongelmasta. Olisiko toisaalta vaatinut kovin suurta oppineisuutta lausua moista 1950-luvun puolivälissä?

Kahdennenkymmenennen vuosisadan psykologisesti vaikeina aikoina, keskellä tieteen aikakauden pyörremyrskyn aiheuttamia taloudellisia mullistuksia, moraalin akanvirtoja ja sosiologisia ristiaallokoita ovat tuhannet ja taas tuhannet miehet ja naiset joutuneet hämmennyksiin, niinkuin ihminen vain voi joutua. He ovat huolestuneita, levottomia, pelokkaita ja epävarmoja, eivätkä osaa asettua aloilleen. Enemmän kuin koskaan ennen maailman historiassa he tarvitsevat terveen uskonnon suomaa lohdutusta ja tasapainottavaa vaikutusta. Ennennäkemättömistä tieteellisistä saavutuksista ja mekaanisesta kehityksestä huolimatta vallalla on hengellinen pysähtyneisyys ja filosofinen kaaos (1090A).

Heti alkuun on kiinnitettävä huomio myös siihen, että läpi koko teoksen on havaittavissa selvä antiklerikaalinen (kirkot ja kaikenlaiset papistot) korostus. Vaikka kirja ei suoranaisesti väitä olevansa papiston ja organisoituneen uskonnonharjoituksen loppu, on antiklerikaalisuus sen yksi, tosin ohuehko, punainen lanka. Seuraava sitaatti on neutraalimmasta päästä.

“Aito uskonto on mielekäs tapa elää kasvokkain jokapäiväisen elämän arkisten realiteettien kanssa. Mutta jos uskonnon halutaan antavan virikkeitä yksilölliselle luonteen kehitykselle ja lisäävän persoonallisuuden eheytymistä, sitä ei pidä standardisoida. Mikäli sen on määrä antaa virikkeitä kokemuksen arvioimiselle ja toimia arvohoukuttimena, sitä ei saa kaavamaistaa. Mikäli uskonnon on määrä edistää korkeimpia kuuliaisuussuhteita, sitä ei pidä muodollistaa (1089D).


3. Keskeinen sisältö pintapuolisesti ja muutamia anekdootteja


URANTIA-kirja jakautuu neljään osaa. Erään kirjan lukijan kuvauksen mukaan teoksen näkökulma lähtee maailmankaikkeuden keskuksesta ja Jumalasta päätyen yhden ihmispersoonan, Jeesus Nasaretilaisen, uskonnollisen kokemuksen kuvaukseen. Kieltämättä esitys eteneekin suuresta pieneen yrittäen sisällyttää itseensä varsin nerokkaan kuvauksen lähes kaikesta ihmisluontoa kiinnostavasta. Kirja on yritys antaa ihmiselle paikka maailmankaikkeudessa. Vaikka esitys etenee systemaattisesti, tulevat eräät teemat kuten evoluutio esiin toistuvasti.

I osa kuvaa ns. keskusuniversumia ja asutettujen maailmoiden jättiläismäistä vyöhykettä, seitsemää superuniversumia. URANTIA-kirja alkuluvut antavat selvityksen Jumalan eri persoonista, ja niiden välisistä suhteista. Keskusuniversumin ja super-universumien persoonallisuudet esitetään myös pikkutarkan hierakisesti. Huomiota saavat osaksensa myös keskus- ja superuniversumien fyysiset aspektit. Kirjan vannoutuneelle lukijalle osien I ja II avaruutta ja maailmakaikkeutta koskevat tiedonannot ovat kosmo-goninen ja kosmologinen oppikirja sinänsä. Kirjan planeetallemme antama suuruniversuminumero 5 342 482 337 666 on yksi “triviaali tiedonanto” monien joukossa.

II osa sisältää kuvauksen ns. Nebadonin paikallisuniversumin, lopulta 10 000 000 asutettua planeetta sisältävän luomiskokonaisuuden, historiasta, tarkoituksesta, hallinnosta ja lukuisista persoonallisuuksista. Juuri II osa sisältää kertomuksen järjestelmähallitsija Luciferin kapinasta. Näkökulma tulee jälleen suuresta pieneen hahmottaen alenevan rakenteen “paikallisuniversumi - konstellaatio - järjestelmä - yksittäinen asutettu planeetta”. Jos osasta II on nostettava esiin jokin mielenkiintoinen ja erikoinen anekdootti, niin olkoon se sitten vaikkapa Spornagia-olento. “Sporre” on alempien taivasmaailmojen maisemapuutarhuri, älykäs, kaunis, pitkäikäinen (jopa satoja tuhansia vuosia elävä) ja sukupuolisesti lisääntyvä täydellinen eläin. Kirja puhuu sporresta noin sivun verran. Sporre on viime aikoina herättänyt kiivastakin keskustelua esim. URANTIA-säätiön ylläpitämällä suomenkielisellä Internet-keskustelulistalla.

III osa, yhteensä 64 lukua, on nimeltään Urantian historia. Se kuvailee ihmiskuntamme historian noin miljoonan vuoden ikäiseksi. Kuvaus poikkeaa paljon totutusta. Monissa lukijoissa juuri osa III on herättänyt paljon ristiriitoja. Kirjassa annettu tieto tuntuu olevan niin paljon ristiriidassa nykytieteen käsitysten valossa. Myös kirjan ns. “antropologinen katsaus” (Määritelmä minun. Luen siihen URANTIA-kirjan luvut 68-71 ja 81-92) sisältää itsestäänselvyyksiä toistensa perään. Kyseisten lukujen teksti tuo mieleen viktoriaanisen ajan kirjastoantropologit, kuten Tylorin ja Frazerin, jotka esittivät vahvasti yleistäviä teorioita kulttuurista ja uskonnosta 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Martin Gardner esittelee teoksessaan lukuisia teoksia, joista URANTIA-kirja tuntuu lainaavan otteita, joskus jopa kirjoitusvirheitä myöten! Kirjaa on kritisoitu myös siitä, että sen käsitykset ovat niin paljon sidoksissa 1930-luvun maailmaan. Juuri III osan maailmasta paistaa kaikista eniten esiin 1930-luvun eetos mm. rotu-oppeineen. URANTIA-kirjan “rotu-oppi” onkin ehkä eniten huomiota herättävä laajempi yksityiskohta kolmannessa osassa. Kuuden värillisen ja kehityksenalaisen värillisen rodun alkuperä on URANTIA-kirja mukaan seuraava. Erääseen perheeseen syntyi noin 500 000 vuotta sitten yhdeksäntoista lasta. Lapsista viisi oli punaista, kaksi oranssia, neljä sinistä, kaksi vihreää, neljä keltaista ja kaksi indigoa. Värilliset rodut saivat alkunsa kyseisen “sangik-perheen” lapsista.

IV osa on kuvaus Jeesuksen elämästä ja opetuksista. Hyvin adventismiin perehtyneenä, jopa seitsemännen päivän adventistin itseymmärryksen nuorempana omanneena henkilönä, Martin Gardner epäili osan neljä olevan eräänlainen kehittyneempi versio E.G.Whiten teoksesta “Aikakausien toivo”. Osa IV ei kuitenkaan ole missään suhteessa riippuvainen kyseisestä teoksesta. Se on täysin itsenäinen ja omaperäinen pelkästään jo sisältämänsä kristinuskon kritiikin vuoksi.

URANTIA-kirjan mukaan planeetallamme elänyt Jeesus Nasaretilainen oli em. Nebadonin paikallisuniversumin Luoja-Pojan seitsemäs inkarnaatio. Aikaisemmat kuusi "lahjottautumista" olivat tapahtuneet kuolevaista ihmistä “ylempien” olentoluokkien keskuudessa. Urantialla tapahtunut lahjottautuminen oli vaatimus täydellisen hallintovallan saavuttamiselle kyseisen Luoja-Pojan olemassaolon piirissä. URANTIA-kirja mukaan vain yksi planeetta kymmenestä miljoonasta kokisi Luoja-Pojan lahjoittautumisen. Osan IV esitys etenee täysin kronologisesti alkaen ns. lahjottautumiskeskustelusta edeten Jeesuksen traagiseen kuolemaan vuonna 30. Kirjan kuvauksessa Jeesuksen elämä ikäänkuin raportoidaan pikkutarkasti. Urantia-kirjan käsitys Jeesuksesta ansaitsisi kyllä laajemmankin tarkastelun, sillä siinä määrin se on totutusta poikkeava ja perinteistä kristittyä shokeeraava. Moni kirkon työntekijä on taatusti ihmeissään lähivuosina kirjan näinä vuosina hankkineiden siihen paremmin syvennettyä. Pienenä anekdoottina osasta IV mainittakoon vaikkapa kolmas Sepeteuksen poika eli Daavid, liikemies ja juoksulähetti-palvelun organisoija.

URANTIA-kirjan sanasto ja sen käyttämä käsitteistö on oma lukunsa ja mielenkiintoinen sinänsä. Kirja sisältää varovaisestikin arvioiden kymmeniä yksittäisiä sanoja, joita Perussuomen sanakirja ei tunne. Otetaan esimerkiksi sanat ajatuksensuuntaaja, elämänkantaja, keskiväliolento, morontia, morontia-temppeli, suuntaaja-fuusio, ali-hengittäjä, planeettaprinssi, hätätila-poika, presenssinkaunistaja ja tietysti spornagia-olento. Siinäpä haastetta sanakirjan hoitajille. Se onkin sitten jo toinen kysymys, kuuluvatko em. sanat kyseiseen sanakirjaan ollenkaan? Onko esim. “keskiväliolento” yhtä tärkeä ja ajankohtainen sana kuin esim “hiiriranne.”

Käsitteistön puolella löytyy mm. seuraavia muodostelmia, jotka saavat kirjaan perehtymättömän pään taatusti pyörälle: arkkitehtoninen maailma, planetaarinen aatami, planetaariset kuolevaisten aikakaudet, planeetan serafinen hallinto, aineellinen poika ja taivaallinen taidetyöntekijä. Kirjaa tuntemattomalle henkilölle osallistuminen URANTIA-kirjan opintoryhmä-tilaisuuteen voisi olla aikamoinen kulttuuri-shokki. “Eivät he tosissaan voi käyttää tuollaisia sanoja ja käsitteitä!” Kirjan esittämät maailmankaikkeuden eri paikkojen ja persoonallisuusluokkien nimet ovat myös oma järjestelmänsä. Esimerkiksi “Isän seitsemän pyhää maailmaa” ovat nimeltänsä: Divinington, Sonarington, Spiritington, Vicerington, Solitaritington, Serafington ja Ascendington. Esimerkkinä persoonallisuusluokkien nimistä mainittakoon vaikkapa luvun 18 kuvaamat Korkeimmat Kolminaisuuspersoonallisuudet: Korkeimmuuden Kolminaistetut Salaisuudet, Päivien Ikuiset, Päivien Muinaiset, Päivien Täydelliset, Päivien Äskettäiset, Päivien Yhdistyneet ja Päivien Uskolliset.

Kuluneet 55 vuotta kirjan ensimmäisen painoksen julkaisemisesta ovat poikineet myös mielenkiintoisen julkaisukulttuurin. Esimerkiksi sanan “Urantia” alkuperää pohtivia artikkeleita on ilmestynyt muutama. Joku haluaisi juontaa nimen “Orontes-joesta.” Toinen kirjoittaja todistelee kovasti yhtymäkohtia sanan “Urartu” kanssa.

4. URANTIA-kirja vs. kristinusko

Ennen kuin tarkastelen yleisellä tasolla URANTIA-kirjan suhtautumista uskontoihin yleensä, on syytä tarkastella hieman kristinuskoa kohtaan suunnattua dogmaattista polemiikkia ja antiklerikaalista korostusta. Saamme niistä selkeän käsityksen vertaamalla URANTIA-kirjan muutamaa väitettä esimerkiksi luterilaisten päätunnustuksen, Confessiona Augustanan, joihinkin artikloihin. Lähdetäänpä liikkeelle vaikkapa perisynnistä (CA II) ja Kirkollisesta virasta (CA V). Seuraavassa vertailussa esitän aluksi otteen Augustanasta vertailun vuoksi sen kanssa ristiriidassa olevan URANTIA-kirjan sitaatin.

Perisynnistä. Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aatamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja pyhän hengen voimasta synny uudestaan (CA).

URANTIA-kirja tekee CA:n tekstin tyhjäksi todella jyrkällä tavalla: “Oppi ihmisen läpikotaisesta turmeltuneisuudesta hävitti suurelta osin sen uskonnon omaavan potentiaalin sellaisten seurausilmiöiden tuottamiseen, jotka ovat luonteeltaan kohottavia ja joilla on inspiroivaa arvoa. Julistaessaan kaikkien ihmisten olevan Jumalan lapsia Jeesus koetti palauttaa ihmisellä hänen omanarvontuntonsa (1091C).”

Kirkollisesta virasta. Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanassa ja sakramentissa, niitä ikään kuin välikappaleina käyttäen, lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon - missä ja milloin Jumala sen hyväksi näkee. Toisin sanoen Jumala vanhurskauttaa Kristuksen tähden eikä meidän ansiomme tähden ne, jotka uskovat, että heidät Kristuksen tähden otetaan armoon, jotta me uskon kautta saisimme luvatun Hengen (CA).

URANTIA-kirjan suhtautuminen pappeuteen on hyvin kriittinen, vaikka sen näkemykset puoltavatkin sen olemassaoloa “tiettyjä ihmistyyppejä” varten. Kirja ottaa kantaa myös kirkon ja teologien liittoon seuraavasti:

Papistot ovat tehneet parhaansa viivyttääkseen tieteellistä kehitystä ja estääkseen hengellistä edistystä, toisaalta ne ovat myötävaikuttaneet sivilisaation vakiintumiseen ja tietynlaisten kulttuurien kohenemiseen. Mutta monet nykyajan papit ovat lakanneet toimimasta jumalanpalveluksen ohjaajina ja suunnanneet huomionsa sen sijaan teologiaan, yritykseen Jumalan määrittelemiseksi.

Papit ovat olleet kieltämättä olleet myllynkivinä rotujen kaulassa, mutta aidot uskonolliset johtajat ovat osoittaneet tien korkeampiin ja parempiin todellisuuksiin (993A).”

Sitaatti antaa selkeästi ymmärtää sen tosiasian, että kirjan opetusten mukaan pappi ja todellinen uskonnollinen opettaja olisivat kaksi eri asiaa. Tuntuu siltä kuin URANTIA-kirjan haluaisi murtaa eräänlaisen “pyhyyden jakamisen monopolin”. Aito “ilmoitususkonto “ ei jättäisi lopulta tilaa papistolle eikä teologeille. Yksi ytimekäs sitaatti selventää vielä edellisiä huomiota:"Helluntai oli merkki erillisten papistojen ja kaikenlaisen pyhiin perheisiin uskomisen päättymisestä (2065B)."


5. Suhde maailmanuskontoihin

Evoluutio, URANTIA-kirjan keskeinen johtoajatus paistaa esiin myös sen uskontohistoriallisessa sisällössä. Koska planeetta on nimenomaan asutettu ja evoluution alainen, ovat uskonnotkin kehittyviä ja täydellistyviä. Uskontojen kehitys on sarja edistyksellisiksi katsottavia muutoksia tai vääjäämättömiä taantumia. Kirja esittää myös karkeahkon uskontojen sukupuun. Uskontojen kehityksessä vaikuttaisi kaksi linjaa; ihmisen omista ponnisteluista ja “ikimuistoisesta jumaluusvaistosta” kumpuava “kehitysuskonto”, ja ulkoapäin ohjattu “ilmoitususkonto.” Uusi ilmoitus on kirjan terminologisessa sisällössä aina “jumalallinen tarkastuskäynti”. Edellämainitut kaksi termiä, siis kehitysuskonto ja ilmoitususkonto, ovat avainasemassa URANTIA-kirjan uskontoteoriassa. Ilmoitususkonto on sen mukaan instrumentti, joka pakottaa kehitysuskonnon muuttumaan ja tarkistamaan käsityksiään. Stagnatiivisesta luonteestaan huolimatta kehitysuskonto on välttämätön, sillä ilman sitä ei olisi pysyvää eettis-sosiaalista koodia. Kehitys ja stagnaatio ovat vastavoimia myös kirjan kuvaamassa planeettamme serafisessa hallinnossa kaikkine kirkkojen ja edistyksen erillisine “serafeineen”.

Luonnollisestikin URANTIA-kirja ottaa eniten kantaa kristinuskoon. Kristinuskoa syytetään URANTIA-kirjassa useasti siitä, että se on ollut kauttaaltaan “valkoisen miehen uskonto”. Kristinuskoa kritisoiva URANTIA-kirja on kyllä myös “valkoisen miehen kirja” monessakin suhteessa. Käsite-puitteisto on mitä länsimaisin, ja sen eugenistiset vihjailut ovat olleet omiaan loukkaamaan monia. URANTIA-kirja näkee kristinuskon kuitenkin uskontojen kehityksen huippuna, tai ainakin se on sitä potentiaalisesti. URANTIA-kirjan mukaan, väite ei ole luonnollisestikaan ainutlaatuinen, kristinuskon ongelma on nimenomaan se, että se on uskonto Jeesuksesta eikä suinkaan Jeesuksen uskonto. ” Seuraava sitaatti tiivistää paljolti URANTIA-kirjan käsityksen kristinuskosta ja antaa muutenkin oivan käsityksen kirjan tyylistä:

Kristinusko on uskonto, joka syntyi suuremmitta valmisteluitta, ja siksi sen on toimittava matalalla profiililla. Suurieleiset hengelliset suoritukset saavat vielä odottaa Jeesuksen todellisen uskonnon uutta julkituontia ja tämän uskonnon entistä yleisempää hyväksyntää. Mutta kristinusko on voimallinen uskonto, kun otetaan huomioon, että ristiinnaulitun puusepän tuiki tavalliset opetuslapset lähettivät liikkeelle ne opetukset, jotka kolmessasadassa vuodessa valloittivat roomalaisen maailman ja jatkoivat sitten voittokulkuaan Rooman kukistaneiden barbaarien keskuudessa. Tämä sama kristinusko valloitti — liitti itseensä ja ylevöitti — koko heprealaisen teologian ja kreikkalaisen filosofian virran. Ja kun tämä kristillinen uskonto yliannoksen mysteereitä ja pakanuutta nautittuaan oli vaipunut yli tuhanneksi vuodeksi koomaan, se herätti itsensä henkiin ja itse asiassa valloitti uudelleen koko läntisen maailman. Kristinusko sisältää sen verran Jeesuksen opetuksia, että ne riittävät tekemään siitä kuolemattoman. (2086:4)

URANTIA-kirjan käsitystä maailman uskonnoista ja ihmisen uskomusjärjestelmistä voi perustellusti nimittää imperialistiseksi. Arvioissa muista uskonnoista ja uskomusjärjestelmissä paistaa läpi vahva arvolataus. Taikausko ja barbarismi ovat viljalti käytettyjä käsitteitä. Kulttuuri-relativismi ei myöskään saa ymmärrystä URANTIA-kirjan kontekstissa. Planeetan lopullisen kehityksen, ns. “Valon ja Elämän utopian”, kannalta olisi URANTIA-kirjan mukaan tärkeää päästä siihen, että olisi olemassa vain yksi uskonto ja filosofia. Toivottavaa olisi myös rodullisesti mahdollisimman homogeeninen väestö ja maailmankieli.

Kaiken edellämainitun ohella URANTIA-kirjan nostaa kuitenkin esiin vaatimuksen etsiä kaikista uskonnoista enemmän yhdistäviä vaikuttimia kuin erottavia tekijöitä. Nämä sanat kuullaan osassa IV jopa itsensä Jeesuksen suusta. Valon ja Elämän utopian saavuttaminen ei olisi mahdollista ilman kirjan rummuttamaa Jeesuksen uskoa. Jeesuksen uskon tulisi URANTIA-kirjan mukaan olla vallitseva inhimillinen suhtautuminen Jumalaan, maailmaan, ihmisiin ja maailmankaikkeuteen.

6. Martin Gardnerin kritiikin pääpiirteet

Lyhyesti sanottuna Gardner käsittelee syntyvän “Urantia-liikkeen” alkuaikojen yhteyksiä adventismiin, URANTIA-kirjan tiedesisältöä, lainauksia muista lähteistä, tohtori Sadlerin ja hänen lankonsa Wilfred Kelloggin panosta kirjan syntyyn.

Sadler ja Kellogg kasvoivat molemmat adventistikodissa. Sadler kuului jo nuorella iällä Yhdysvaltojen seitsemännen päivän adventistien johtohenkilöihin. Sadler oli kuolemaansa saakka eräs Yhdysvaltojen tunnetuimmista psykiatreista. Hänen teoksensa “Mind and Mischief” (1929) oli todellinen bestseller. Kellogg toimi koko ikänsä kirjanpitäjänä. Myöhemmin Sadler ja Kellogg jättivät nuoruutensa uskontosuunnan. Kun Gardner kuitenkin löytää yhtäläisyyksiä adventismin ja URANTIA-kirjan opeista, saa hän tästä tukea pääväittämälleen, jonka mukaan Kellogg t u o t t i alitajunnastaan URANTIA-kirjan alkuperäisen aineiston. Tätä aineistoa Sadler ja mahdollisesti jotkut muutkin ns. kontaktiryhmän jäsenet myöhemmin muokkasivat uskoen toimivansa suoraan keskiväliolentojen inspiroimina. Tällöin heidän mielestään oli luonnollista väittää ettei kukaan ihminen ole vaikuttanut URANTIA-kirjan sisältöön!

Mitä URANTIA-kirjan luonnontieteelliseen sisältöön tulee, niin Gardner tuo esiin sen tunnetun seikan, että kirjaan sisältyy paljon nyt vanhentuneita 1930 - luvun tieteellisiä käsityksiä. Toisaalta URANTIA-kirja esittää myös sellaista, mitä ei ainakaan vielä ole voitu tieteellisesti todistaa oikeaksi. URANTIA-kirjahan väittää myös ettei tieteellisiä faktoja yleensä paljasteta ihmiskunnalle ennenaikaisesti, vaan ne tulee kehityksen myötä ansaita. Gardner katsoo kuitenkin, että koska suuri osa URANTIA-kirjan luonnontieteellisestä aineistosta löytyy senaikaisista alan englanninkielisistä kirjoista, niin Sadler ja kumppanit ovat kopioineet tiedot URANTIA-kirjaan mainitsematta lähdettä, samalla tavalla kun adventismin profeetta Ellen G. White tiettävästi myöhemmällä iällä vapaasti kopioi aineistoa omiin julistuksiinsa.

Gardner katsoo, että Matthew Block, joka tutkijana Chigacossa päämajaansa pitävän Fifth Epochal Fellowshipin (Entinen Urantia Brotherhood) toimistossa viimeisten vuosien aikana on onnistunut löytämään hämmästyttävän paljon ns. lähdekirjallisuutta, on naivi uskoessaan yliluonnollisten olentojen, eikä Sadlerin, käyttäneen kirjoja hyväkseen. Gardner esittääkin usein seuraavan kysymyksen: Mikä on todennäköisempää? Sekö, että yliluonnolliset olennot ilmoittivat tämän, vaiko Sadler, Kellogg tai joku muu? Vaikka saa sen vaikutelman, ettei Gardner ole täysin vailla omakohtaista uskonnollista näkemystä, joka ei myöskään tunnu perustuvan kokonaan Raamattuun, hän ei juuri ollenkaan koskettele URANTIA-kirjan hengellistä sisältöä ja sanomaa. Näinollen myös kirjan neljäs osa, Jeesuksen elämä ja opetukset, jääkin lähes kokonaan vaille huomiota.

Gardnerin kritiikin myötä voidaan jo nyt hahmottaa erilaisia suhtautumistapoja URANTIA-kirjaan . Voidaankin todeta että ne jotka ovat kunnolla tutustuneet URANTIA-kirjaan pääasiallisesti jakautuvat suhtautumisessaan ainakin seuraavaan neljään ryhmään:

1) fundamentalistit, eli ne jotka uskovat kirjan joka sanaan,

2) liberaalit, eli ne jotka uskovat, että kirja on pääosin ihmisperäinen, ja siinä on virheitä, mutta että se silti on mitä käyttökelpoisin opas henkilökohtaiseen uskonelämään. (Nykyään joidenkin kirjan lukijoiden keskuudessa on keskusteltu jopa ns. URANTIA-kirjan “desadlerisaatiosta”),

3) humanistit ja skeptikot, jotka Gardnerin tapaan pitävät kirjaa ihmisperäisenä tuotteena,

4) fanaattiset vastustajat, jotka katsovat kirjan olevan paholaisen aikaansaannos.


7. Lopuksi

On todettava vielä toistamiseen, että URANTIA-kirjan neljäs osa ansaitsisi lähemmän tarkastelun. Yhden A4-liuskan puitteissa se on kuitenkin mahdoton yritys — sama kuin yrittäisi ampua ison hiekkarannan kaiken hiekan 10 litran ämpäriin seulan läpi. Olisikin enemmän kuin perusteltua laatia aivan itsenäinen artikkeli vaikkapa otsikolla “Joitain piirteitä URANTIA-kirjan Jeesus-kuvasta.” Ilmiö nimeltä URANTIA-kirja tulee herättämään vielä paljon enemmän keskustelua kuin jotkut haluavat tänään myöntää. Haluankin nyt, pientä porinaa provosoidakseni, esittää URANTIA-kirjan kaltaisen ilmiön äärellä seuraavat teesit:

I Jonkun henkilön väitteeseen, “URANTIA-kirja on minulle korvaamattoman tärkeä henkilökohtaisen uskonelämän opas”, on suhtauduttava vakavasti. Väitettä on kunnioitettava.

II Mahdolliseen väitteeseen, “URANTIA-kirja on yhtä ihmisperäinen kuin esim. Raamattu, eikä ole mitään todisteita siitä, että Raamatussa olisi enemmän “ilmoitusta” kuin URANTIA-kirjassa tai puhelinluettelossa”, on suhtauduttava vakavasti. Väitteestä on keskusteltava.

III URANTIA-kirjan sanomalla on tilaus, ja nykypäivän ihminen voi kokea sen läheisempänä kuin joiltakin osin loukkaavan ja ristiriitaisen Raamatun sanoman.

IV Dogmaattisella polemiikilla ja antiklerikaalisella korostuksella on olemassa tilaus ilman URANTIA-kirjaakin. Dogmaattinen polemiikki ja antiklerikaalisuus, oli kirjan alkuperä mikä tahansa, on otettava vakavasti.

V Ilmoituksen lähteenä ja henkilökohtaisen uskonelämän oppaana URANTIA-kirja ja Raamattu voivat olla samalla lähtöviivalla.

VI URANTIA-kirja on mielenkiintoinen ilmiö pelkästään kirjana. On pohdittava syitä siihen, miksi ihminen ylipäänsä lähtee tuottamaan niinkin massivista teosta.

Lopuksi on palattava artikkelin otsikkoon. On paljon todisteita puoltamassa sitä, että URANTIA-kirja sisältää kiusallisen paljon plagiaatteja, ja jopa tietyt yhtymäkohdat itsensä Sadlerin tuotantoon ovat ilmeisiä. Ilmiö, käytetään siitä sitten nimeä lainaus tai plagiointi, ei kuitenkaan ole uusi maailmankirjallisuudessa, johon myös esim. Raamattu kuuluu. Kirja on ainakin nähtävä osoituksena ihmismielen rajattomasta kapasiteetista luoda uusia ja eritasoisia aineksia sisältäviä kokonaisuuksia. Tietyssä suhteessa se on myös mestarillisimpia mielikuvituksen tuotteita.

Otsikon kysymyksen jälkimmäiseen puoliskoon voisi vastata varovaisen myönteisesti! Oli kaikki sitten pelkkää mielikuvitusta, niin URANTIA-kirja sisältää ainakin terminologian ja sen sisällön suhteen ennen lausumatonta ja kirjoittamatonta. Hyvä esimerkkinä uutuuksista manittakoon vielä kerran vaikkapa kirjan kuvauksen perusteella sympaattiselta vaikuttava spornagia-olento eli sporre, ja sitä koskevat varsin häkellyttävät väitteet. Se onkin sitten jo vähän avarampaa luontoa...