Grande Omelia.
Jouluaatto
Lupaukset täyttyvät
Jouluevankeliumin henkilögalleria-sarjan I saarna
Evankeliumi: Luuk. 2:1-14
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.
Jouluevankeliumista on sanottu että se on varsin loppuunkaluttua tavaraa. Voi olla, mutta tähän pätee se että se on sitä vain noille loppuunkaluajille. Kaikesta saa nimittäin aina joitain uutta irti jos tekee vain kovaa ja hellittämätöntä työtä. Tänä vuonna Helsingin seurakuntayhtymän USKOTOIVORAKKAUS-portaalissa on julkaistu adventtikalenteri jossa on julkaistu joka päivä uusi hartauskirjoitus; yhteensä 24 näkökulmaa jouluevankeliumiin. Ehkäpä tuo hanke oli jonkin uuden ja tulevan ilmentymä. Tulevan aikakauden ihminen on ehkä syvällisempi kun hänellä on aikaa yksinkertaisemman elämäntavan omaksuttuaaan enmmän laatuaikaa henkisille harrastuksille. Tai sanotaanko että kun se on yksinkertaisesti pakko omaksua, tuo yksinkertaisempi elämäntapa, niin hänellä on aikaa enemmän tutkistella asioita monipuolisemmin ja useammasta näkökulmasta.
Aion itse tästä lähtien, niin kauan kuin henkilöitä jouluevankeliumissa riittää saarnata jouluaattona aina uudesta henkilöstä, uudesta näkökulmasta, tai ainakin yrittää moista. Henkilöitä kyllä riittää: Kiesari Augustus, Quirinius, Kuningas Daavid, Joosef, Maria, ite Jeesus, paimenet, ylienkeli, taivaallinen sotajoukko, lapaat ja viimeisenä vihdoinkin huomionpalautuksen saanut jouluevankeliumin aasi… Mutta aloitamme Augustuksesta vaikka se ei ensimmäisenä aakkosissa olekaan.
Jouluevankeliumin Augustus oli mahtava mies. Mutta kuinka mahtava? Ison sisarkirkkomme, roomalaiskatolisen kirkon jouluyön messussa on yksi asia joka saa luterilaisen hyvin kateelliseksi, no ehkä siinä on toinenkin asia ja se toinen a sia on vuoropsalmi ja sen sanat ja sävelmä. Mutta se ensimmäinen ja tärkeämpi. No sehän on jouluyön julistus. Siinä mainitaan keisari Augustus, totta kai! Ja näin siinä sanotaan: Anno imperii Octaviani Augusti quadragesimo secundo: toto urbe in pace composito… Niin, rauha vallitsi kaikkialaa, mitä nyt pieniä rjakahakoita lukuunottamatta.
Maailman mahtavin mies oli kuitenkin myös hyvin onneton mies. Mailman rikkainkin mies hän oli vaikka hän oli hyvin vaatimaatomin Rooman kansalaisista. Jos joku purnasi siitä että viinin hinta on taas noussut saattoi hän sanoa että olen rakennuttanut uusia vesijohtoja ja púhdasta vettä saa ilmaiseksi rajattomia määriä, juo vettä!
Augustuksen vaatimattomuus oli hämmästelyn aihe satojen vuosienkin päästä kun Roomassa kävi matkailijoita. Jotka vain näkivätkin hänen kotinsa, siis suoraan sanottuna kotimuseon, ihmettelivät ylen suuresti. “Ai tämäkö muka on suuren ja mahtavan Augustuksen koti, tuossako hän muka nukkui ja tuossako hänen tuolinsa muka on…” Hyvänä päivänä hän saattoi lahjoittaa loistohuvilan Caprin saarelta kenelle halusi. Kuitenkaan hän ei ollut mikään saituri-luonne, päinvastoin. Mutta yhtä häneltä puuttui ja se oli perhe-onni. Näin hän antoi elävän esimerkin, parhaan esimerkin siitä, että mahtava asema ja rikkaus ei taka onnea henkilökohtaisessa elämässä. Ja kun hänen hallitsija-sukunsa jatkui niin näytti siltä että keisaria seuraa aina vain hullumpi mies; alkoivat varsinaiset hulluusolympialaiset. Augustuksen valta oli perustettu väkivallalla ja roomalainen sotamiekka, kaksiteräinen gladus oli juonut tavattoman monen kansalaisen, viattomankin verta. Tuntui kuin karmea kirous olisi asunut hänen ja hänen perheensä päällä noiden asioiden vuoksi…
Pitää aivan oikeutetusti herättää kysymys siitä, oliko hän kaikkitietävä ja kaikkivaltias? Kyllä oli jos otetaan kaikki hänen aikansa mittapuut huomioon. Mutta kaikkitietävä ja kaikkivaltias hän oli vain ihmisten valtakunnan hallitsijana. Erään toisen, eikä välttämättä niin vähäarvoisen, pyhäpäivän evankeliumiteksti lukee seuraavasti: »Minä sanon teille, ystävilleni: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä. Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin? Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä. Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset (Luuk. 12: 4–7).»
Tuon pyhän aiheena on “Kahden valtakunnan kansalaisena.” Jeesuksen sanat ovat yhtä aikaa pelottavia ja lohduttavia. Mutta oliko keisari Augustus niin mahtava mies että hänen valtakunnassaan “jokainen hiuskarvakin oli laskettu.” Eräällä tavalla näin oli! Ja tapa jolla hän hallitsi oli varsin erikoiselta kuullostava. Kun hän oli perustanut valtansa hyvin veristen vaiheiden jälkeen näytti siltä, että hän oli luopunut vallasta kokonaan. Tosiasia oli kuitenkin että mitään Rooman valtakunnassa ei tapahtunut ellei Augustus olisi niin halunnut; ainakin polittiisessa mielessä näin voidaan sanoa. Tässä mielessä jokainen hiuskarva oli todellakin laskettu…
Tänään vastaava tarkoittaisi vaikkapa sitä, että Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen presidentti voisi hallita maailmaa omalta kotimaatilaltaan tekemättä näennäisesti mitään, hänen poliittinen etujoukkonsa vain toimisi niin kuin oletetaan isännän haluavan ja tekevän, eikä mitään tehtäisi vastoin hänen tahtoansa. Vaikka usein näyttäisin siltä että tehtäsiin aivan järjettömiä päätöksiä, ja näyttäisi siltäkin että nyt on menetelty ensimmäisen kansalaisen tahdon ja edun vastaisesti, niin lopulta olisi kaikki kuitenkin hyvin, kaikilla pääsääntöisesti asiat kohdallaan ja maassa ja maanpiirissäkin rauha. Ja tietystikin; keisarin tahto oli toteutunut ihan noin sattumalta ja ikään kuin bonuksena kaiken muun hyvä ja hyödyllisen lisäksi.
Ei tarvita lennokastakaan ajatuksenjuoksua kun voimme todeta, että jouluevankeliumissa todellakin esiintyy kaksi hallitsijaa; tuota maallista mahtia edustava Augustus ja taivaan kuningas Jeesus Kristus. Itseasiassa em. ajatus on hyvin luterilainen ja ennenkaikkea raamatullinen. Rooman hyvästä hallintovallastahan Paavalikin myöhemmin puhui (Room. 13:1-7) hyvin suopein sanankääntein. Ensi katsomalta kumpikaan valtasuuruus ei kuitenkaan toimi oikeudenmukaisesti. Roomalaiset kurittivat ketä tahtoivat ja milloin tahtoivat, Herraan turvaava sai silloin hyvin vähän suosiota. Eilen roomalaiset; tänään joku muu kurittaa ja rauhoittaa ketä haluaa ja missä haluaa, Herran turvaava saa edelleenkin hyvin harvoin suosiota. Siihen vetoaminen ei tuo maallista valtaa. Noinko lie? Kansojen itsenäisyys on joskus maksettu kalliilla uhrilla, maailmanrauha on aina hankittu jonkun kansan suuremmalla uhrimielellä ja velvollisuudentunnolla. Ihmisen vapauskirja on hankittu yhden miehen kuuliaisuudella ja uhrilla.
Jokaisella aikakaudella on oma tarpeellinen Augustuksensa, maallinen ruhtinas ja Jumalan asettama esivalta, ja jos ei ole niin onneton se aikakausi ja sukupolvi. Tämä on jouluevankeliumin piilosanoma. Mutta Augustuksen aikana veljeksemme syntynyt Jeesus Kristus on ensimmäinen ja viimeinen hengellinen ruhtinaamme. Joulun salaisuus, tosin vain yhdestä perspektiivistä, on siinä. ”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” (Heprealaiskirje 2:18)
Jouluevankeliumin aate-, ja sielunmaisemissa ja näissä edellisissä ajatuksenjuoksun tietämissä liikkuu myös eräs toinen raamatunteksti, se on kirjoitettu ensimmäiseen Timoteus-kirjeeseen (1 Tim- 2:1-4): ”Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti. Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” Joulun ja jouluevankeliumin sanomaa tämäkin kaikki tyynni… AMEN
No comments:
Post a Comment